Tällainen on seikkailukisoissa käytettävä maastopyörä
Maastopyörä on yksi tärkeimmistä seikkailu-urheiluvälineistä. Se on myös minun lempilapseni. Nyt käytössäni on jäykkäperäinen maastopyörä.
Entisenä maastopyöräilijänä olen ajanut ja kilpaillutkin monenlaisilla pyörillä. Viimeisen 5 vuotta käytössäni on ollut hiilikuituinen jäykkäperinen maastopyörä 29 tuuman rengaskoolla.
Pidän tätä hyvin optimina ja monipuolisena maastopyörätyyppinä multisporttiin ja seikkailu-urheiluun. Ostin uuden pyörän vuodenvaihteessa, ja nyt on hyvä hetki jakaa kokemuksia, millainen tämä uusi kultani on.
Kokoonpanon perusta on kunnossa
Pyöräni on Canyonin Exceed WMN CF SLX 9.0. Pyörä on jäykkäperäinen, hiilikuiturunkoinen XC-pyörä. Kokoonpano painaa valmistajan mukaan 9,6 kilogrammaa ilman polkimia. Kyseessä on täysiverinen kilpapyörä.
Hankin uuden pyörän vuodenvaihteessa ja se on hyvin vastaava kuin edellinen. Olen tyytyväinen pyörän ominaisuuksiin, ja halusin pitää näistä ominaisuuksista kiinni. Olen ajanut nyt vastaavalla pyörällä vuodesta 2015 asti.
Tärkeimmät lähtökohdat pyörälleni olivat hyvä etujousto, eli jäykkäperäinen, ja keveys. Rungon oli oltava hiilikuitua, jotta pyörästä tulisi riittävän kevyt. Näin päädyin Exceed-pyöriin. Exceed-mallistosta lopullinen pyörä valikoitui budjetin perusteella. Budjettini oli 3000-4000 euroa. Tiesin, että Canyonin mallistossa tällä hinnalla saatava kokoonpano on tarpeeksi laadukas ja kevyt tarpeisiini.
Keveyden lisäksi etujousituksen oli oltava hyvä, keulana onkin Rock Shoxin XC-kisakeula. Halusin alle 1500g painavat vanteet, ja nekin tuon painoisessa pyörässä lähes automaattisesti on. Pidän eniten Srammin kierrevaihtajista, mutta niitä tässä ei sattunut olemaan. Pystyn kuitenkin elämään vaihdevipujenkin kanssa.
Valitsin pyörän Canyonin mallistosta, koska olen ollut tyytyväinen sekä pyörän ominaisuuksiin, että sen toimittamiseen. Erityisesti arvostan ostamisen helppoutta. Canyonin sivuilla pyörät on jäsennelty selvästi järjestykseen. Sivuja selatessa siis ymmärrät helposti, miten kokoonpano muuttuu hinnan muuttuessa.
Mitä pidän jäykkäperäisestä maastopyörästä?
Jäykkäperäinen pyörä on lähtökohtaisesti kevyempi, kuin täysjousto. Seikkailukilpailuissa ajetaan paljon nopeita teitä. Kaikki jouset hukkaavat tehoa matkalle. Toki nykyisin myös takajousitus on niin hyvä, että tämän tehon karkaaminen on entistä pienempää.
Olen oppinut ajamaan jäykkäperäisellä myös teknisessä maastossa. Ajotapa on erilainen, ja sopii kyllä minulle. Aloittelijalle täysjousto on helpompi teknisessä maastossa, ja kaikille se on mukavampi. Erityisesti sorateiden ”nimismiehenkiharassa” täysjousto antaa lepoa jaloille, samalla kun jäykkäperäinen rynkyttää ikävästi.
Jäykkäperäiseen pyörään saa kaksi juomapullotelinettä, mikä ei aina täysjoustoissa onnistu. Jäykkäperäistä on helpompi kantaa. Siinä ei myöskään ole niin paljon hajoavia osia, kun muutama laakeri ja jousitus puuttuvat.
Tosiasia on myös se, että budjetillani ei saa niin kevyttä täysjoustoa kuin haluaisin. En ole valmis ottamaan 1-2 kiloa lisäpainoa mukaani. Tämä tuntuu sekä ajaessa, pyörää kantaessa, että myös sen kanssa matkustaessa. Kisa matkoille saa pyörälaukkuun nyt tuon verran enemmän tavaraa mukaan.
Hyvä seikkailu-urheilupyörä on muutakin kuin ajettavuutta
Arvostan siis pyörässä keveyttä. Seikkailu-urheilussa pyörän kantaminen on ihan yleistä. Reitti voi olla pitkänkin matkaa täysin ajokelvoton. Olen kantanut pyörää kolme varttia nelinkontin noustavaa rinnettä, joka on täysin piikkupuskien peitossa. Olen raahannut maastopyörää myös Pyreneillä pitkin poluttomia vuorenrinteitä, ja noussut Tsekeissä pyörä selässä rappuja pitkin näköalatasanteelle. Jotkus kisaajat jopa virittävät pehmukkeita pyörän kantamista varten.
Keveyden ja kannettavuuden lisäksi varmistan uudesta pyörästä, että sen purkaminen ja kasaaminen onnistuvat helposti. Seikkailukilpailussa puretaan pyörä kuljetuslaatikkoon kesken kisan useita kertoja. Ja luonnollisesti myös kootaan ajokuntoon. Tämä tapahtuu itsenäisesti huollossa. Kello käy koko ajan.
Pyörässä on oltava siksi pikalinkut kiekkojen ja satulan irroittamiseksi. Aiemmassa jäykkäperäisessä maastopyörässäni takavanteen irroittamiseen tarvittiin kuusiokoloavain. Avaimen katoaminen pimeässä jonnekin nurmikentälle olikin yksi huolistani kisassa.
Myös etuvanteen läpiakselin kiinnitys oli todella heppoinen ja sen pikalinkussa oleva pellin pala vääntyi samantien pyörää purkaessa. Pelkäsin aina kisassa, että osa ei kestä, enkä saa pyörää kuljetuslaatikkoon. Ostin pariin otteeseen uuden osan, mutta erilaista pikalinkkua siihen ei saanut.
Hissitolppa on minulle uusi, mutta miellyttävä tuttavuus. Olen tykästynyt siihen erityisesti pitkissä asfalttialamäissä. Vuoristossa kisatessa, esimerkiksi Pyreneillä ja Alpeilla, on voinut olla puolituntia kestäviä alamäki. Puolituntia pelkkää laskua joko asfalttia tai sorateitä. Niissä odotan hissitolpasta olevan hyötyä.
Muutkin osat vaikuttavat – kiinnitä huomio renkaisiin
Pyörän paino on tärkeä ominaisuus kilpapyörässä. Tämä lisäksi erittäin merkitsevä on, kuinka paljon painoa on renkaiden kehällä. Kehällä oleva paino on raskaampi saada liikkeelle. Tai sanotaanko näin päin, että jos jostain pystyy vähän puristamaan painoa pois, kannattaa se tehdä kiekkojen kehältä.
Eli vanteiden paino on vaikuttaa siihen, kuinka raskaalta maastopyörällä ajaminen tuntuu. Sen lisäksi vaikuttaa kumien paino. Päälikumien painoissa on valtavia eroja, samoin sisuskumin painoissa. Osa päälikumeista painaa alle 400g ja osa yli 800g. Tämän kun kertoo kahdella, niin puhutaan varsin isosta painosta.
Suosin itse tubeless-renkaita jäykkä peräisessä maastopyörässä. Tubeless-kokonaisuudesta saa ensinnäkin kevyemmän, kuin sisäkumillisesta. Toiseksi tubelesskumi ei puhkea niin helposti. Erityisesti piikkipuskiin ja vastaaviin ajaessa voi tubeless renkailla välttyä renkaan puhkeamiselta kokonaan. Sisällä oleva litku paikkaa pienet reiät itsestään.
Seikkailu-urheiluun sopii hyvin XC-kisoihin tarkoitetut päälikumit. Sellaiset, missä on suhteellisen matala nappula keskellä, mutta pitoa sivuilla. Olen käyttänyt paljon Schwalben Racing Ralphia ja Rocket Ronia. Tällä hetkellä suosikkini on Maxxis Ikon.
Olen myös välillä ajannut erityisen kevyillä päälikumeilla, kuten Thunder Burtilla ja jopa semi-slicksillä Furios Fredillä. Näin kevyet ja matakuvioiset renkaat ovat paljon nopeammat tiellä. Niiden vierintävastus on pienempi. Ja näissä pitokin riittää suurimmaksi osaksi, sateella vähän liukastelevat. Ongelma on vain monesti ollut, että ne eivät pidä täysin ilmaa pitkissä kisoissa. Ja tietysti keveinä kumeina ne ovat ohuita ja puhkeavat helposti.
*Jutun pyörä on ostettu ihan omalla rahalla, eikä Canyon ole yhteistyössä minun kanssa.
Yksi kommentti “Tällainen on seikkailukisoissa käytettävä maastopyörä”