Raid Gallaecia vie espanjan rannikolle

Raid Gallaecia vie espanjan rannikolle

Heti kauden ensimetreillä hyökkään kauden päätavoitteen kimppuun: Raid Gallaecia kisataan toukokuun puolessa välissä Espanjan Galiciassa. Kuten seikkailu-urheiluun ja erityisesti ARWS-sarjaa kuuluu, on luvassa alueen parasta luontoa ja pitkän kisan taikaa.

Kuten videosta näkyy, mukana on ollut suomalaisi ennennkin. Tosin aiemmin kisa ei ole pyörähtänyt ARWS-konseptilla. Nyt kilpailu on ennakkotietojen mukaan hyvin pitkälti perus ARWS-kisa, eli 75-100 tunnin non stop-kisa neljän hengen mix-tiimeillä.

Pohjoisesta matkaan hyökätään Arctic Circle Adventure -tiimillä, jäseninä Heikki Hihnala, Jussi Kallioniemi ja naapurimaan vahvistus Heiti Hallikma sekä allekirjoittanut kiintiönaisena. Juuri tällä porukalla ei ole ole kisattu aiemmin, mutta eri kokoonpanoissa kaikki ovat toisilleen tuttuja, esimerkiksi allekirjoittanut, Kallioniemi ja Hallikma tahkosivat muutama vuosi sitten Sveitsissä ARWS-kisassa.

Tässä vielä makupaloja viime vuoden kisasta.

Toisaalta ei malttaisi odottaa, mutta toisaalta aikaa valmistautumiseen on enää vähän. Alkavana viikonloppuna osa joukkueesta kokooontuu Tampereelle treenaamaan yhdessä sekä puimaan ja spekuloimaan toukokuun kisaa.

Viimeksi kisasin Espanjassa, Pyreneiden liepeillä, kataloniassa, syksyllä 2013. Muutama järjestäjän ja joukkuekaverin ottama kuva sitlä reissulta.

Lähtötunnelmia Välimeren rannalla
Lähtötunnelmia Välimeren rannalla

 

Espanjan kummuilla ensimmäisellä juoksuosuudella. Joukkuekaveri Mikko ehtii paistatella kuvaajalle.

Pyreneiden yö kutsuu
Pyreneiden yö kutsuu

Vastaa