Lähiretkeilyä ja offi-laskua

Lähiretkeilyä ja offi-laskua

Vuosi oli ihana aloittaa koko perheen voimin puuteririnteiltä. Rovaniemelle alkoi kertymään paljon lunta jo joulukuun alussa, joten metsälaskukelit ovat olleet erinomaiset jo pitkään. Metsärinneretken suunnaksi valitsimme Santavaaran ja kuninkaan laavun, sinne menee kuitenkin kelkoilla ajettu ura, umpisessa perheen saaminen minkä tahansa vaaran päälle taitaa näillä lumilla olla mahdottomuus.

Alkumatka kulkee tienpohjaa, ja on kelkoilla kovaksi ajettu.

Meidän kokoonpanossa on nuorimmainen 9 v laskee suksilla, muut lumilaudoilla. Ajatuksena oli nousta päälle, syödä eväitä ja laskea siellä metsän rajassa pikkulaskua, ja lopuksi laskea pitkä lasku takaisin tienreunaan. Ylös pääsi jälkeä lumikengin. Nousu Kuninkaan laavulle alkaa Ounasjoen itäpuolen tieltä, ja kulkee Santavaaran kesätienpohjaa pitkin. Vedin tavaroita ahkiossa. Vaikka se vaikuttaa yliammutulta, on se ylivoimaisesti helpoin tapa viedä ylös lasten laskuvälineet, eväät ja lisävaatteet.

Ylempänä oli myös hyvä jälki kulkea.

Nousu meni parilla tauolla yllättävän reippaasti noin tunnissa. Päivä ei ollut kirkas, mutta pakkasta oli sopivasti vain muutama aste. Perillä oli vapaapäivää viettämässä useita kelkkailijoita. Otimme tukikohdaksi toisen laavun, söimme eväitä ja laskimme pari laskua pehmeässä lumessa laavulta joelle päin. Lunta oli vaarassa reilusti, ja se oli upottavaa.

Sinisenä hetkenäkin maisema on upea, oikeastaan joka suuntaan. Tässä Ounasjoelle. Tykkylumipuut ovat aivan mahtavan näköiset.

Paluumatkalle pääsimme juuri hämärän alkaessa laskeutua. Laskun tienreunaan piti olla vauhdikkaampi, mitä se olikaan. Keli oli pehmeä ja nihkeä, ja mäki etenkin lumilaudalle loiva. Vauhti ei äitynyt tarpeeksi kovaksi, vaan välillä joutui käyttämään lautaa tai vähintäänkin toista sidettä pois. Suksilla sivakoija pääsi helpommin alas asti. Joka tapauksessa ulkoilupäivä oli mahtava.

Itselle tuli perheen yhdessä olon lomassa reilu tunti ahkion vetämistä ylämäkeen. Hiki virtasi, ja jaloissa tuntui. Näitä reissuja voisi tehdä useamminkin. Toki melko paljon saa säätää, että koko perheen saa talvisydännä liikkeelle kaikkine kamoineen, samoilla varusteilla olisi pärjännyt pidemmänkin laskureissun.

Vastaa