Adventure Trophy Arec 2019 – seikkailu-urheilun EM-kisat

Kilpailu käsitti yli 500 kilometriä, noin 15 000 nousumetriä ja reilut 98 tuntia eteenpäin menemistä. Joukkue Gymcity AR (Puola/Suomi) ja sijoituksemme oli neljäs, ei katkera, mutta vähän kitkerä.

Yhdeksän osuutta, lähtö tiistaina klo 10.30 ja maalissa lauantaina klo 13, yhteensä 535 kilometriä 98 tunnissa.

Valmistautumista ennen lähtöä. Kuva Silne Studio.

Osuus 1 : Melonta 54 km, kesto noin 8 tuntia
Lähtö oli järveltä, ja aluksi melonta oli järven toiseen päähän ja takaisin. Toisessa päässä haimme jalan rastin noin 1,5 kilometrin päästä. Järven jälkeen kannoimme ja vedimme kajakkeja reilun 2 km:ia. Tämän jälkeen meloimme loppumatkan jokea. Osuus loppui illalla ennen pimeää.

Osuus 2: Trekki 50 km, lähes 3000 nm, kesto noin 14 tuntia
Lyhyt vaihto trekille, yöksi otsalamput ja pari nakkipiiloa. Osuus oli jyrkkiä nousuja. Vettä saimme vuoristomajasta, vesi luonnossa oli yllättävän tiukassa. Trekki vietiin läpi pimeässä, olimme seuraavassa vaihdossa aamulla.

Osuus 3: MTB 142 km, lähes 3000 nm, kesto noin 13 h
Suhteellisen ajettavaa pohjaa ja etenevää reittiä. Saavuimme vaihtoon pimeällä. Matkalla köysilaskeutuminen.

Osuus 4: Trekki, 35 km, 2300 nm, kesto 14 h 40 min
Toinen trekki alkoi yötä myöten. Nousimme ylös vuoristomajalle, missä nukuimme ensimmäisen kerran kisassa, noin tunnin ja 15 minuuttia vuoristomajan kahvilan penkeillä. Osuus kulki ylös vuorelle, ja harjannetta ylös alas. Lopputrekki oli todella huonokulkuista ja hidastakin välillä.

Osuus 5: MTB, 81 km, vajaa 2000 nm, 8 h 30 min
Siirtymätyyppinen pyöräily rullaluistelun alkuun. Jätimme vuoret taaksemme. Teimme tämän päivällä, olimme huollossa klo 22 illalla.

Osuus 6: Inline + Orienteering, 40 km, reilu 500 nm, 8 h 30 min
Lähdimme matkaan pimeällä, osuuden aikana ehti tulla valoisa jälleen. Kisan käännekohta, missä jäimme paljon. Rullaluistelua noin tunti, vajaa 30 kilometriä, sen jälkeen loput juoksua asfalttia ylös linnllee ja suunnistus linnan ympäristössä. Osuuden jälkeen nukuimme huollossa noin tunnin.

Osuus 7: MTB 42 km, 380 nm ja 4 h 40 min
Jälleen siirtymäpyöräily. Päivä oli kuuma. Osuuteen kuului myös pyöräsuunnistusta.

Osuus 8: Suunnistus 30 km, 475 nm, 10 h 30 min
Pitkä ja monipuolinen osuus, jossa oli paljon rasteja, ja haastavaa suunnistusta. Kuin neverending iltarastit erikoisen maaston tvistillä. Iltapäivästä yöhön. Osuuden jälkeen neljänteneä yönä nukuimme vajaan tunnin.

Osuus 9: MTB, 62 km, 415 nm ja 10 h
Pyöräily maaliin. Pitkä ja vaiheikas, paljon nousua, ja myös polkuja. Matkalla kaksi köysitehtävää.

Tulimme linja-autoilla lähtöön. Olimme jo aikataulusta myöhässä, joten rannalla valmistautumisaikaa oli niukasti. Nopeasti vain liivit päälle ja järvelle odottamaan paukkua.

Kilpailun alku – Puolan ja Slovakian rajajoki

67245784_2315212075407006_2365908947187007488_n.jpg
Lähtö oli padotulta järveltä, vanhan linnan kupeesta. Melontalähtö on aina milenkiintoinen, tämä oli 15-vuotisella seikkailu-urallani 3. kerta, kun lähtö on aidosti vedestä. Kuva järjestäjältä.

Melontalähtö suoraan vedestä on aina hieno. Lähdimme porukalla puskemaan vastatuuleen. Nopeasti kaikki olivat porukkaa vetäneen Slovenian tiimin perässä jonossa. Pysyimme hyvin mukana. Loppu päässä järveä alkoi tapahtumaan, koska kova tuuli oli puskenut vettä sisään yhden jos toisenkin alukseen. Venäläiset vaihtoivat jo melojien paikkoja kajakista toiseen keskellä järveä tasatakseen kajakkien painoeroja.

Melko nopeasti alun jälkeen neljä ensimmäistä joukkuetta karkasi. Olimme tässä mukana. Joukkueet järjestäytyivät vetävän kaksikon taakse tiukaksi jonoksi. Vastatuuli oli aika kova. Kuva järjestäjältä.

Meidän joukkueen puolalaisjäsenillä kajakki täytyi myös huimaa vauhtia, ja jouduimme pysähtymään sitä tyhjentämään. Vettä tosiaan tuli joka aallolla sisälle, nojasin niin paljon taakse kuin vain meloessa pystyin, ja säästyimme pahimmalta. Slovenialaisten kajakki katosi heidän altaan ja upposi. Sinnillä he saivat vielä sen tyhjennettyä, ja pääsivät kisaan mukaan.

Järven jälkeen vedimme kajakkikärryillä kajakit seuraavelle järvelle, kannoimme jyrkän ja pitkän alamäen ne alas, ja jatkoimme vetäen matkaa tietä pitkin pakollista reittiä. Kajakit laskimme jälleen vesille samasta paikasta, missä viime vuoden kisassa oli kolmas huolto. Koko kajakki osuus oli täysin sama, mikä viime vuonna oli jouduttu perumaan kovien sateiden ja vesiolosuhteiden vuoksi.

Melonnan välissä juoksime joenpohjaa noin puolentoistakilometrin päähän leimaamaan. Kuva Silne Studio

Alku tuntui leppoisalta. Joella kulki paljon paikallisia perinteisiä ”puulauttoja”, joita väistelimme. Näitä sauvoivat herrasmiehet lierihatuissa, farkuissa ja kirjailluissa liiveissä. Kyydissä istui turisteja. Näky oli meille täysin vieras, mietimme koko matkan, miten tämä paikallinen ”koskenlasku” safaritoiminta toimii. Ainakaan mitään matkailualan turvallisuuspassia heillä ei ollut, sillä asiakkaat olivat ilman pelastusliivejä ja kypäröitä, ihan vaan pikkumekoissa ja korkokengissä. Joessa oli myös mukavasti koskia, eli tekemistä meille koko ajan, paikalliset kuskit lipuivat paljon stressittömämmin. Irek ja Mateusz kaatuivat koskissa muutamaan otteeseen, jolloin meille jäi Jonin kanssa kuivapussien kerääjän rooli. Joki kulki Puolan ja Slovakian rajalla, ja oli todella upean näköinen.

Ensimmäisessa vaihdossa vaihdoin märän paidan melonnan jäljiltä yötä vasten. Nopeasti nakkipiilo suuhun, uudet eväät laukkuun, ja juomat mukaan. Tässä vaiheessa huomasimme juomaletkuni rikkoontuneen, mutta niin paljon eivät aivot toimineet, että olisin samantien ottanut melontaliivistä toisen leilin mukaan. Sitä aina kiireessä kuvittelee, että varusteet korjaantuvat itsekseen, tai jotain.

Ensimmäinen vaihto oli nopea. Vaihdoin paidan, täytin juomat ja söin nakkipiilon. Trekki alkoi heti todella jyrkällä nousulla puronpohjaa pitkin. Itselläni olivat sauvat ja ne olivat kyllä todella hyvät, sain mennä nelivetoa. Etsimme paria rastia, ja Slovenialaiset saivat meidät kiinni. Haimme pimeän tultua lisää vettä vuoristomajasta. Yö sujui hyvin pimeässä könyten.

Lähtö ensimmäiseen trekkiin. Kuva järjestäjältä.

Nyt jälkikäteen tuntuu, etten muista tästä yöstä juuri mitään. Trekki venyi ja venyi, jo pian oli selvää, ettei järjestäjän arvio seitsemästä tunnista voi pitää paikkaansa. Me teimme tätä 14 tuntia, ja voittajajoukkuekin 12,5 tuntia. Ruoka riittii jotenkin, mutta olimme ihan onnellisia päästyämme seuraavaan huoltoon seuraavana aamuna puoli yhdeksän aikaan.

Maisemat olivat upeat! Kannoimme kajakit alas kuvan oikessa reunassa näkyvältä padolta.  Kuva järjestäjältä.

Toinen päivä – Vuorilla

Slovenialaiset olivat vielä huollossa, mutta ehtivät lähteä juuri ennen meitä. Pienen tonnikalatankkauksen, pyörän koonnin ja juomien täydennyksen jälkeen lähdimme matkaan. Tämä huolto oli itselleni yksi huonommista, olo oli vähän tympeä. Mutta koska pyöräily on kivaa, olo virkistyi kovasti. Söin heti alkumatkasta porosalamia, joka virkisti mukavasti.

Arec 2019
Toisessa huollossa kokosimme pyörät laatikoista ensimmäisen kerran.

Joukkueellamme pyöräily oli kuitenkin jotenkin tahmeaa. Vauhti ei ollut kovaa oikein missään vaiheessa. Tämä pyöräily oli jotenkin vähän mitäänsanomaton, en muista, kuin pari hautausmaata (melkoisia väriläiskiä muuten). Omat vaihteet heittivät toimimasta hyvin pian, ja pyörän kanssa oli muutenkin ongelmia koko ajan. Kävimme matkalla suorittamassa myös köysilaskeutumisen, oiken mukavan ja ilmavan. Sielläkin vielä näimme Slovenialaiset. Kävin taas lillumassa ultra keveillä valjailla reilussa 20 metrissä. Joka kerta hirvittää uskaltautua niiden varaan, ovat niin heppoisen oloiset. Mutta vielä en ole pudonnut. Sen jälkeen kun kerran niillä putoan, tulen tuskin enään niitä pukemaan.

Toinen huoltopaikka oli käytännössä kesäteatterin lava ja katsomo.

Kilpailuahan leimasi myös huoltoboksin pienuus. Meillä oli käytössämme pyöräboksimme lisäksi huoltoboksi A ja huoltoboksi B. Nämä olivat molemmat vain noin 70 litraa, ja tarkoitettu neljälle hengelle. Super-syöjä Joni kun pisti eväänsä laatikkoon, eipä sinne vaihtovaatteille enää jäänyt tilaa. Boksiin B oli saatava joka tapauksessa yhdet kengät jokaiselle. Pyöräboksiin sai laittaa 30 kiloa tavaraa, mikä oli riittävästi. Se ei kuitenkaan tuonut paljon helpotusta, sillä pyöräboksia näimme vain kahdesti. Jouduimme siis tinkimään isoista ruuista, vaihtovaatteista ja colasta. Toisaalta tiesimme, että matkalle sattuu kyllä ruokakauppoja, mistä syötävää saa. Kaupoissa käynti olikin helppoa, kun puolet joukkueesta puhui Puolaa.

Pyörän kokoaminen on tarkkaa hommaa. Ensiksi asennushanskat käteen. Tämän olen oppinut OP:ltä. Kaikilta ihanilta kisakavereiltani olen oppinut jotain. Onkin ollut rikkaus kisata niin monen ihmisen kanssa! Kuva järjestäjältä.

Pyöräily kesti noin 13 tuntia. Onneksi keli oli juuri sopiva, ei ollut liian kuuma. Pyöräily loppui pinen vuoren satulan ylitykseen asfalttitietä pitkin. Pimeä oli jo laskeutunut, olimme korjanneet pyörää ja laittaneet kuoret sekä otsalamaput. Alamäki mutkitteli alas pitkästi, jopa puuduttavan pitkästi. Kurvasimme vaihtoon A ja B -boksin äärelle puoli kymmenen aikaan illalla.

Ihana joukkuekuva rastilta!

Slovenialaiset olivat menossa juuri nukkumaan, kun saavuimme. Paikalliset tiimimme jäsenet tiesivät, että nousisimme reitillä vuoristomajalle, missä olisi hyvä nukkua. Teimme siis nopean huollon ja valmistauduimme unille noin parin tunnin päästä huollosta. Vaihto olikin nopea, söimme järjestäjän tarjoamaa keittoa, vaihdoimme eväät reppuun ja otimme colaa mukaan. Parin tunnin nousun jälkeen levittelimme jäseniämme vuoristomajan kahvilan penkeille, lämpimässä ja rauhallisessa paikassa.

Nämä olivat ensimmäiset unet kisan aikana meille, ja päätimme nukkua tunnin ja 15 minuuttia. Arvasimme, etteivät Slovenialaiset olleet nukkuneet pitkään, ja tulisivat menemään meidät ohi nukkuessamme.

Nämä olivat ensimmäiset unet kisan aikana meille, ja päätimme nukkua tunnin ja 15 minuuttia. Arvasimme, etteivät Slovenialaiset olleet nukkuneet pitkään, ja tulisivat menemään meidät ohi nukkuessamme. Näinä hetkinä on kuitenkin vain uskallettava nukkua, sillä nukkumattomana vauhti laskee niin hurjasti, ettei sillä ole enää mitään tekemistä kisaamisen kanssa.

Valmistautumassa TA3:lla yön trekkiin. Kuvassa näkyy huoltoboksi, joka on siis tarkoitettu neljälle. Boksi oli käytännössä yli puolillaan jo pelkästään juoksukengistä.

Nousimme varsin ripeästi ylös ja lähdimme jatkamaan nousua. Trekki nousi kisan korkeimpaan kohtaan, noin 1800m korkean vuoren huipulle. Alhaalla avautui upea valomeri. Kuinka hienot maisemat olisivatkaan olleet päiväsaikaan! Tämän jälkeen reitti jatkui pimeässä harjannetta mutkitellen ylös ja alas. Polku oli kapea ja kivikkoinen. Itsellä olo ei ollut kovin levännyt, ja epäilinkin, että olimme nukkuneet turhan vähän. Paikka ja ajankohta olivat kuitenkin olleet hyvät. Aina ei ole helppo löytää sopivaa paikkaa sopivaan aikaan.

Päivän valjetessa aloitimme muutaman rastin haun erittäin huonokulkuisista paikoista. Maasto oli kuin hämäläinen ylikasvanut avohakkuu potenssiin kymmenen, keskellä joulukuusiviljelmää. Pohjalla oli joku purontapainen, eli paljon jalan alla piilossa muljuavia kiviä. Vauhti oli paikoin noin 500 metriä tunnissa, ja mielessä kävi luonnollisesti, että kuinkahan pajon paremman reitin joku muu joukkue on löytänyt.

Alas tullessa vastaamme tuli Seiklushunt. He olivat jo aloittaneet seuraavan osuuden. Tiesimme tässä eron olevan jo pari tuntia. Kuva Silne Studio.

Polut ja rastit eivät pitäneet tälläkään osuudella täysin yhtä kartan kanssa. Matkanteko tuntui erittäin hitaalta, ja päivä alkoi jo kuumottaa selkään. Nousut olivat jyrkkiä, ja niitä oli varsin tarpeeksi. Viimein lopuksi aloimme mutkitella alaspäin kohti huoltoa. Kävimme kaupassa ostamassa jääteloä, ja huiputimme vielä yhden viimeisen nousun ennen pyörille pääsemistä. Kolmas päivä oli jo pitkällä, kun saavuimme neljänneltä osuudelta huoltoon noin puoli yhden aikaan. Huolto oli sama paikka, mistä olimme trekille lähteneetkin.

Toista kertaa TA3 / TA4 huollossa. Olemme lähdössä toiselle pyöräilyosuudelle.

Kolmas päivä – maastopyöräilyä ja univirheitä

Toinen pitkä maastopyöräilyosuus toi meidät pois vuorilta, Puolan ”highlands” -alueelle. Eli kyseessä oli vähän kuin suomalainen vaaramaisema, mäkiä riittää, mutta ne ovat loivapiirteisempiä ja matalampia. Ajelimme pääosin teitä, mutta myös muutama tunkkaus hiekkateitä pitkin mäkien päälle osui matkalle. Tiepätkillä meiltä puuttui se ”iso kova”, mutta jokseenkin tasaisesti edettiin kuitenkin. Söin pyöräillessä aika paljon näkkileipää ja karkkeja. Huollossa otin usein Nutridrnkin pohjalle.

Pyöräily päättyi sympaattiseen Oswiecimin kaupunkiin, joka tunnetaan paremmin saksankielisellä nimellään Auschwiz. Kaarsimme urheilukentän viereen levitetyille pyöräbokseille Mateuszin perheen kannustushuutojen saattelemana juuri pimeällä, noin kymmenen aikana illalla. Ehdotin nukkumista, mutta se ei saanut kannatausta. Meillä oli pyöräbokseissa makuupussit ja alustat, ja vieressä oli huoltoja varten varattu urheiluhalli. Toisena vaihtoehtona ehdotin makuupussin mukaanottoa, mutta vaikeahan niitä on kantaa, kun jo rullaluistimet lähtivät kantoon. Siispä valmistauduimme kohti rullaluistelu ja suunnistus-osuutta.

Rullaluistelu kulki pääosin upeaa pyörätietä. Ei risteyksiä, ei routakuoppia, ei mitään, vain suoraa baanaa. Pariin otteeseen siltä poikettiin, mutta vain hetkeksi. Puolalaiset ovat muuten innokkaita rullaluistelijoita. Krakovassakin näkyi paljon rullilla likuvia kansalaisia pyöräteillä.

Reilun tunnin rullaluistelu meni vielä ihan hyvin, mutta heti jalkapätkän aloitettuamme, tajusin, että oli suunnaton virhe lähteä yön selkään nukkumatta. Irek ei voinut juosta, ja vaikka olin itse ollut ihan virkeä luistellessa, vauhdin hiipumisen myötä myös vireystila alkoi laskea. Minun oli pakko juosta spurtteja muun joukkueen ympärillä pysyäkseni skarppina.  Reitti kulki useita kilometreja asfalttia ylös linnalle, missä oli suunnistus, ja sen jälkeen asfaltteja  huoltoon. Kokonaiskesto oli suunnistajien arvioiden mukaan ainakin 5 tuntia. Väsyneenä ja juoksematta vielä enemmän. Ehdotin Mateuszille, jos kysyisimme nukkumapaikkaa jostain talosta. Puolalaiseeen tapaan kaikki olivat jo kuitenkin tuohon aikaan nukkumassa, ovet säpissä ja valot pois. Ei auttanut kuin yrittää päästä osuus läpi.

Joukkuekuva rastilta. Sääntönä oli, että jos lippu puuttuu, leimauksen korvaa joukkuekuva rastilta. Järjestäjä oli merkinnyt rastipaikat vaalenapunaisella maalilla. Tämä oli kyllä hyvä, ja siihen pystyi luottamaan. Maalia kun ei voi varastaa. Tässä on sitä autenttista 3. yön tunnelmaa!

Osuus kesti pitkään. Haimme käytännössä ihan vaativia rasteja silmät ristissä läpi yön. Viimeisen löydyttyä tuli valoisaa, ja otimme otsalamput pois. Lähdimme raahustamaan tietä pitkin huoltoo. Epäilin, voimmeko enää jatkaa, sillä juoksu ei tullut yhden polven vuoksi kysymykseen. Edessä oli velä kuitenkin 30 kilometrin suunnistus lyhyen pyöräilyn jälkeen.

Pitkän yön jälkeen pelkästään tallustellen huoltoon. Kuva järjestäjältä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tylsääkin tylsempi tiekävely. Seuraavassa huollossa pidin pääni, ja nukuimme reilun tunnin. Huollossa kun oli jälleen pyöräboksi, joissa makuupussit ja alustamme olivat. Halli ei ollut hiljaisin mahdollisin, mutta korvatulppien avulla sain levättyä. Ruoka maistui huonosti, söin vähän makkaraa ja tonnikalaa. Evääksi sain kuitenkin haalittua hyvin näkkileipää ja muita herkkuja

Neljäs päivä – kuuma!

Kilpailun seitsemäs osuus oli lyhyt, 42 kilometrin maastopyöräily, mihin kuului osana maastopyöräilysuunnistus. Päivä oli kuuma, ja joka paikassa soratiet pöllysivät. Haimme rastit aluksi vähän haparoiden, mutta lopulta sujuvasti. Tällä osuudella korjattiin kaksi kertaa pyörän kumi. Vauhti oli edelleen jotenkin tahmeaa, en tiedä näin jälkikäteen miksi.

Lopussa yksi rastille meno tehetti paljon. Emme tienneet havittelemmeko oikeaa huippua. Onneksi varsinaista virhettä ei tullut, pitkän kipuamisen ja useiden pysähdysten jälkeen saavutimme oikean huipun. Huoltoon saavuimme ennen kahta iltapäivällä. Minua jännitti kovasti seuraava osuus, millaista vauhtia kulkisimme.

Huolto oli ”aavikolla”. Alue oli ihan epätodellinen, ei sitä paremmin voi kuvailla, kuin sanalla aavikko. Huolto oli heikan päälle parrujen varaan pystytetyissä ”katoksissa”. Ilmeisesti nämä olivat ikään kuin retkeilupaikkoja, missä voi pysähtyä syömään eväitä.

Otimme nopean huollon. Olin todella janoinen ja join litran colaa yhdeltä istumalta. Päälle nakkasin Nutridrinkin ja reppuun evästä. Oli odotettavissa, että osuus kestää, sillä rasteja oli todella paljon. Ensimmäinen suunnistus oli aavikon tuntumassa, toinen vähän sivummalla mäen rinteillä, ja kolmas toi sieltä kohti huoltoa takaisin. Lopuksi vielä neljä rastia jälleen aavikon tuntumassa.

Aavikolla lähdössä pitkälle suunnistusosuudelle yöksi.

Lähdimme asuudelle. Kaikki edellämme olevat joukkueet olivat vielä siellä, eli homma tulisi kestämään. Heti pian lähdön jälkeen, minun oli pakko tyhjentää vatsa aavikolle. Kerralla rykäisty sokerimäärä ilmeisesti ylitti uutiskynnyksen vatsassani. Mitään suurempaa pahaaoloa ei ollut, mutta harmitti menettää colan ja nutridrinkin energiat aavikon hiekalle.

Ensimmäinen suunnistus hiukan tehetti. Aavikko vaihtui nopeasti märäksi joenpenkaksi, ja kivasti aavikolla hiekalla täytetyt kengät marinoitiin kävelemällä joessa. Ensimmäinen suunnistus haastoi hiukan rastien löytymisen suhteen. Meillä oli kaikilla pitkä nauha kädessä, mihin leimasimme jokaisen rastin. Rastit haettiin aina kunkin suunnistuksen osalta vapaavalintaisessa järjestyksessä, joten leimatessa pitikin olla tarkkana, mikä kirjain-numeroyhdistelmä oli kulloinkin vuorossa.

Aavikolta ja suolta päädyimme yllättäen aidon puolalaisen kerrrostalolähiön sydämeen. Eteemme tupsahti pieni kauppa, mistä haimme vissyä, colaa, banaania, olutta ja sipsejä. Kuulostaa tosi sporttiselta, mutta puolustukseksi, että poikien olut oli alkoholitonta. Sipsipussista söin lähestulkoon samantien puolet. Ja oli kyllä juustolla maustetut sipsit niin hyviä! Tossu nousi taas aivan eri tahtiin, kun sai kunnon energiaa!

Toinen suunnistus vei meidät korkealle mäelle, mäntymetsään. Metsä muistutti oikeastaan paljonkin suomalaista tuoretta kangasmetsää. Rasteja oli täällä yhdeksän. Saimme kasattua nämä yhdeksän hyvissä ajoin ennen pimeää. Pimean suussa otimme pienen evästauon, virittelimme  valot ja jatkoimme matkaa. Tässä kohtaa löysin myös omaista kätköistäni vihreitä kuulia. Oli ikäänkuin juhlahetki puolalaisessa metsässä!

Näiden yhdeksän rastin jälkeen oli vielä yhdeksän rastia metsissä, tällä kertaa hiukan maltillisempien mäkien päällä. Näiden jälkeen alkoi paluumatka kohti aavikkoa, ja sen laidassa olevaa viimeistä suunnistusta. Pimeys ja yö alkoivat painaa Matin (Mateusz pyysi meitä kutsumaan häntä Matiksi Matti nykäsen mukaan. Syynä mahdollisesti kuitenkin meidän tökerö nimen lausuminen) silmissä. Asfaltti on tylsä alusta, mutta sillä tavalla armoton, että siinä pitäisi pystyä pitämään vauhtia yllä. Olin itse tässä vaiheessa pirteä, ja tällöin pelkona aina on, että väsymys alkaa tarttumaan koko joukkueeseen.

Otimme aikalisän, ja pienen tauon bussipysäkillä. Halukkaat nukkuivat 15 minuuttia, itse teippasin jalkani. Tiesin kokemuksesta, ettei minun pirteänä kannata nukkua näin lyhyitä unia, power näppejä, 15 minuuttia ei välttämättä auta mitään. Irek pyysi läheisestä talosta kahvia. Ystävällinen nainen toi meille kaikille kupit todella paksua ja mustaa kahvia. Joimme kahvit ja jatkoimme matkaa. Matti oli ihan tööt koko loppumatkan. Pistin omaan reppuun punaisen valon, että minua olisi helpompi seurata. Oma otsalamppuni alkoi loppua, varalamppuni oli jo käytössä Irekillä. Yritin pitää porukan kasassa, sillä vauhtiero oli suuri. KÄytännössä huusin joka mäen päältä kovaan ääneen Mattia. Pelkäsin, että hän jää nukkumaan johonkin kivenkoloon.

Viimeinen rasti tehetti. Se oli vaikea löytää pimeässä, osa näistä vastaavan tyyppisistä rasteista oli vaikeita jo valoisan aikaankin. Saimme sen kuitenkin sinnikkäällä haravoinnilla ja parilla uudella yrityksellä. Huolto näkyi jo viimeiselle rastille. Saavuimme huoltoon vähän ennen yhtä yöllä, reilun 10 tunnin suunnistuksen jälkeen. Matti meni suoraan nukkumaan. Myös me Jonin kanssa menimme unille säädettyämme tavarat lähtövalmiiksi. Aavikon hiekka oli riittävän lämmintä ja pehmeää nukkumiseen, päälle kietaisin avaruuslakanan.

Huolloissa näki mukavasti tilannetta järjestäjien merkinnöistä. Peukut tälle, aina ei tiedä, mikä on tilanne.

Viimeinen rutistus

Nukuimme tiukasti vajaan tunnin. Meitä pelotti jo tässä vaiheessa, ehdimmekö maaliin. Kuulimme, että Red Fox oli ajanut maaliin päivänvalossa noin kahdeksassa tunnissa. Me lähdimme matkaan hiukan ennen kolmea yöllä. Jolloin aikaa maalin sulkeutumiseen oli 11 tuntia. Ajattelin, että meille on hyvä varata se 10 tuntia loppumatkaan, välillä oli kaksi köysitehtävääkin, joiden kestoksi oli ilmoitettu tunti tehtävää kohti.

Pyöräily kulki jälleen todella nihkeästi. Aamuyön aikana matka ei tuntunut etenevän juurikaan. Rastivälit olivat pitkiä, ja matkanteko välillä hakemista. Joukkue ei ollut mitenkään kovassa iskussa. Päivänvalon noustessa pääsimme pian ensimmäiselle köysitehtävälle. Se oli laskeutuminen hienoon luolaan. Joni ja Irek menivät tekemään sen, meille sanottiin, että tehtävä voi kestää tunninkin. Kaivoin avaruuslakanan esille ja pistin nukkumaan. Joni herätti minut luolasta saapuessaan, reissu ei ollut kestänyt kuin noin puoli tuntia. Olin joka tapauksessa levännyt mielestäni hyvin, olo oli hyvä.

Tälläkin pyöräilyosuudella oli paljon nousuja. Oikeastaan matkanteko oli pelkästään mäen päälle nousemista, ja jälleen alhaalta vauhdin hakemista. Kävimme aamulla kahdeksan aikaan kaupassa ostamassa jäätelöt, banaania, vissyä ja colaa. Toinen kiipeily oli vaijeriliuku. Sen kävi tekemässä Irek ja Mateusz.

Maaliin!

Vauhtimme hyytyi hyytymistään. Minusta tuntui välillä, ettemme pääse ikinä maaliin, tai ainakaan ennen sen sulkeutumista. Päivä oli todella kuuma. Juotavaa ei ollut tarpeeksi, sitä piti vähän säännöstellä. Toisaalta koko ajan odotin, että olisimme jo maalissa. Emme olleet kaukana, mutta silti matka vain kesti ja kesti. Viimeinen koitos oli näköalapaikalle nousu ja vaelluspolku. Maaliin piti seurata sitä pyörin, teitä ei saanut käyttää. Tiukan väännön jälkeen saavutimme maalin kymmentä vaille yksi iltapäivällä. Kisa-ajaksi tuli 98 tuntia ja 20 minuuttia, ja matkaa kertyi järjestäjän mukaan 535 kilometriä.

Vastaa