Duratrail – polkujuoksukilpailussa

Kuumaa keliä, ja monipuolinen reitti oli tarjolla Setubalin liepeillä järjestetyssä Duratrail by Compressport -kisassa. Alue on Serra da Arrabidan kansallispuistossa, ja hyvin mäkinen. Tunnelma oli mukava, ja järjestelyt loistavat. Erittäin postiviinen, ensimmäinen kisakokemus Portugalissa.

Matkoina oli tarjolla joko 32,18 tai 12 kilometriä, kaikissa varsin riittävästi nousumerejä. Osallistujia oli pisimmällä matkalla 270, lyhyemmällä matkalla yli 350, ja lyhimmällä, niin kutsutulla minitraililläkin yli 100. Osallistuin itse 18 kilometrin matkalle. Ajattelin sen olevan sen verran lyhyt, että se on minulle se epämukavampi matka, missä joudun juoksemaan lujempaa. Minullehan on aina helpompi, mitä pidempi matka on. Kisapaikka oli noin 20 kilometriä perheen talolta Sesimbrasta. Lähtö oli aamulla klo 9.30, puoli tuntia pitkänsarjalaisten lähdön jälkeen. Kisapaikka oli rantabulevardin päässä puistossa. Ruuhkaa ei ollut, oma numerolappu oli helppo hakea, olin saanut numeron tietooni jo ilmoittautumisen yhteydessä. Sain kuoressa chipin, ja kupongit kisan jälkeiseen ruokailuun, sekä kisamaksuun kuuluvan Compressportin T-paidan. Ilmoittautunut oli 2 viikkoa aiemmin netissä järjestelmällä, kisamaksu oli 25 euroa, sisältäen kaiken edellämainitun.

Aamulla keli tuntui viileälle kun heräsin. Vaihdoin lennosta Maloja shortsit ja kompressiossäärystimet pitkiin trikoisiin. Reitin piikkipuskista varoiteltiin, enkä siksi raskinut laittaa Malojan trikoita: edellinen reissu Arrabidalle vaati yhdet trikoot uhrina. Jo kisapaikalla kuitenkin tajusin, että päivästä tulee kuumaa. Huomasin myös, etten ollut syönyt mitään suolaista, eikä mukanani ollut suolaa. Se vähän huolestutti.

Järjestäydyin suosiolla lähdössä melko taakse. Lähdön jälkeen ryhmä kävi kiertämässä noin kilometrin kierroksen rantabulevardilla, ennen kuin reitti lähti nousemaan rannasta ympäröiville kukkuloille ja poluille. Minulla ei ollut aikomustakaan laukata asfalttia korkeilla sykkeillä sijoituksia miettien, vaan tapani mukaan päätin aloittaa hiljaa, ja juosta pk-sykkeillä ensimmäiset kilometrit.

Duratrail 2019
Lähdön tunnelmaa. Kuva järjestäjän facebook-sivuilta.

Ensimmäiselle polulle siirryttäessä jouduin jonottamaan. Ylipäänsä alun poluilla kuljin jonossa. Se oli kuitenkin ihan hyvä, sykkeet pysyivät alhaalla. Välillä oli aina kuitenkin myös leveämpiä uria, missä pystyi menemään ihan niin kovaa kuin halusi. Ohitin koko ajan väkeä, mutta minua ei ohitettu. Itseasiassa yksikään nainen ei ohittanut minua koko kisassa. Se kertonee eniten lähtöpaikastani.

Rantakierroksen jälkeen reitti lähti nousemaan ensin tietä, ja sitten polkua pitkin ylös kukkuloille. Kuva järjestäjältä facebookista.

Reitti oli hyvin monipuolinen. Koko ajan keskenään vaihtelivat polku, leveämmät urat, ylämäet, alamäet, kumpuilevat alueet ja tasamaa. Ura oli kovaa uraa. Välillä oli hiukan kivistäkin polkua, mutta sellaista suomalaisen tyylistä kivikkoa ei reitillä ollut. Muutama polkupätkä oli hyvin mutkitteleva, todellinen rallipolku, missä sai väitellä puita ympärillä. Mutta ihan turhaan vaihdoin hätäpäissäni Maloja-shortsit pitkiin trikoisiin. Piikkipuskaa ei juurikaan ollut, aivan hyvin olisi sortseilla voinut siinä kuumuudessa mennä.

Reitti oli hyvin merkitty, näin koko ajan myös muita juoksijoita, eikä missään vaiheessa ollut eksymisen vaaraa. Isoissa risteyksissä, ja reittien erkanemispisteissä oli myös talkoolainen opastamassa, ja viittilömässä juuri sinua oikeaan suuntaan. Juoksu oli itselleni ennen kaikkea harjoitus, eikä mitään sijoitus tavoitteita ollut. Silti joka hetki oli pieni kisa päällä. Jos olin ohittanut jonkun, seurailin koko ajan lähteekö hän perään. Myös, jos näin edelläni letkan, piti siihen päästä mukaan.

durat06
Kuva järjestäjän Facebookista.

Vahvuuksiani tässäkin porukassa oli jälleen ylämäet, alamäet ja tekiniset pätkät. Tasamailla ja helpoilla juoksu on minulle haastavinta, niissä sykkeet meinaavat nousta ennemmän kuin ylämäessä. Odotinkin koko ajan uutta ylämäkeä. Ylämäessä menin suoraan ohituskaistalle, ja kävelin letkoja ohi heittäen.

Ensimmäinen huolto tuli oikeastaan aika nopeasti. Toivoin kovasti, että siellä olisi jotain suolaista. Suolakurkut ovat melko tuntemattomia suuruuksia täällä päin, juuri sellaista olisi kuitenkin tuossa kohtaa kaivannut. Onneksi ensimmäisessä huollossa oli suolapähkinöitä. Otin niiden lisäksi myös banaanin palan, ja jatkoin matkaa samantien.  Tarjolla olisi ollut myös appelsiineja, ja colaa. Omat juomani riittivät kuitenkin hyvin. Toisessa huollossa nappasin myös banaanin palan, mutta en muuta. Viimeinen huolto oli viimeisen mäen päällä, enkä edes pysähtynyt siinä.

Kurkkasin välillä numerolapun korkeuspiirroksesta, millaista mäkeä on edessä tulossa. Muutoin olin hyvin kärryillä matkasta Polarin ansioista. Syke pyöri 170 ympärillä, jonoissa ja alamäissä se laski alle 160. Lopussa kiristelin vauhtia ja annoin sykkeen nousta vapaasti. Siellä mentiin sitten 180 kinkamilla ylämäkien jälkeisiä tasamaita. Ylämäissä itsessään pystyn aina hyvin hallitsemaan sykettä, ja se tuntuu jopa laskevan, tai ainakin meno tuntuu helpommalta.

Noin 6 kilometriä ennen maalia reitti kulki hetken voimalinjan alla. Se oli tylsin pätkä koko reittiä. Muutoin reitti meni ensiluokkaisilla poluilla, ja useamman kerran näkyivät myös hienot maisemat mäkien päältä joko Setubaliin, merelle tai Arrabidalle.

Dura11
Jos olisin pysähtynyt ottamaan kuvan, olis maisema ollut jotain tälläista. Kuva on viime tammikuulta, kun kävin kaverin kanssa juoksemassa osin samoja polkuja.

Viimeisen ison mäen nousu oli helpon oloinen, kapeaa kiemurtelevaa polkua, hyvin jyrkkä, mutta mukava. Mäen päältä pudoteltiin tiukkaa polkua alas hiekkarannalle. Pehmeällä hiekalla juoksu tuntui ihan siedettävältä, vaikka se on yleensä tuskaa. Viimeinen kilometri oli tietä, ensin nousu, ja sitten pitkä lasku rantaan loppusuoralle. Näin nousun lopussa edellä menevän naisen selän noin 100 metrin päässä. Selkä läheni niin vääjäämättömästi, että ajattelin jo tulevan loppusuorataistelun. Ohitin naisen kuitenkin viimeisessä mäenkinkamassa niin heittäen, ettei hän edes yrittänyt kilpasille. Maaliin tulin ajassa 2 tuntia ja 42 minuuttia.

Haen ohitusta viimeseen pidempään noususettiin. Tästä oli enää alle 5 kilometriä maaliin. Kuva tutttuni kamerasta, järjestäjän Facebookista.

Maalisuora oli Setubalin rantakadulla. Mallissa oli hieno meininki. Hurraajia oli koko suora täynnä, kuuluts raikasi ja musiikki pauhasi Maan tavan mukaan katsojat tanssivat (myös lähdössä kilpailijat tanssivat musiikin tahtiin). Maalissa oli tarjolla hedelmiä, juomaa, colaa, pastaa ja hierontaa. Ihmiset seisoivat meressä viilentämässä jalkoja, tai istuskelivat puiston nurmikolla jutustelemassa.

durat07
Maalisuoralle, juuri ohituksen tehneenä vähän hymyilyttää. Kuva järjestäjän Facebook-sivuilta.

Kotona illalla huomasin, että sijoitus olikin mukavasti 8. Kolmanteen sijaan ei ollut kuin reilut 10 minuuttia matkaa. Voittaja ja toiseksi tullut olivat omilla lukemillaan, heille en olisi voinut missään tilanteessa mitään. Eroa voittajaan tuli melkein puoli tuntia. Mutta tuo 10 minuttia olisi otettavissa reippaammalla alulla, jonotuksen välttämisellä ja ihan vaan kokemuksella. Puolen vuoden päästä pääsen oikeden juoksijoiden sarjaan, missä sijoitukseni olisi  nyt ollut toinen. Sitä odotellessa!

Tuntuma juoksuun oli, että meneillään oleva Sporttioravien valmennus on tuonut jo keveyttä askeleeseen. Juoksu tuntui helpoimmalta, mitä vuosiin. Jaksoin juosta kevyen tuntuisilla jaloilla, ja maalisuorallakin tuntui lennokkaalta, niin lennokkaalta, kuin tälläisella kestävyysnylkyllä voi tuntua. Tämä ei selity pelkällä kevyellä alulla, sillä aina ennenkin olen aloittanut hiljaa. Kuitenkin tuntuma juoksussa on ollut viime vuodet raskas ja jäykkä. Nyt ei ollut. Olisivatko jalan lihakset heränneet ikiunestaan, ja taipuvat jo väännön lisäksi myös kepeyteen? Tämänkin puolesta lauantain tapahtuma oli oikein onnistunut. Mitään suuria palautteluja ei kisan jälkeen ole luvassa, vaan isken kiinni normaaliin harjoitusviikkoon.

Vastaa