Merellä melomassa – kuunsiltaa, lämpöä ja upea yöpaikka

Merellä melomassa – kuunsiltaa, lämpöä ja upea yöpaikka

Summer Challengen jälkeen minulla oli melontatreffit. Jokien koluajalle tilaisuus päästä merelle melomaan on mahtava. Siihen täytyy tarttua.

WP_20150704_009

Kahdeksan hengen porukalla suuntasimme välitankkauksen jälkeen merelle melomaan. Suuntana oli jokin rannikon saarista ja tarkoituksena olla yötä. Sain olla mukana vain nauttimassa hyvästä seurasta ja melomassa hienoissa maisemissa. Reitti löytyy ladattuna tänne. Meno ja paluumatkalla reitti oli hiukan eri.

Rento melonta oli juuri oikeaa liikuntaa kisan jälkeen. Merivesi oli lahdessa lämmintä, mutta jäähtyi ulommas päästyämme. Koko matkan lipui ohitsemme hienoja saaria, mutta yöpaikaksi valikoitunut oli ilman muuta ensiluokkainen. Korkea kallio kohosi merestä, mutta tarjosi silti suojaa lappilaiseen silmiin kotoisten käppyrämäntyjen myötä. Ilta laskeutui jo, kun kömmimme saarelle. Makuualustalle oli hyvä oikaista myös merellisissä olosuhteissa.

WP_20150704_007

Yö oli lämmin, aivan liian lämmin untuvapussille. merelläkin on sääskiä, joskaan ei häiriöksi asti. Upea kuu nousi merestä. Sitä kelpasi ihmetellä pitkälle yöhön. Maisema oli upea, ja tosiasiassa paljon samanlainen tunnelma syntyi, kun tunturissa.

 

WP_20150705_005

 

Vastaa