Kairacross Saimaa 2023 – Team Melomon kisaraportti

Kairacross Saimaa raportti – vieraskynäpostaus Team Melomolta
Kansikuva: Poppis Suomela, Kairacross Saimaa 2023

Kairacross saatiin nyt ensimmäistä kertaa myös eteläiseen Suomeen, mukavana laajennuksena Vätsärin eeppiselle sadan tunnin kisalle. Osallistumista ei tarvinnut kahteen kertaan miettiä, tiesimme jo ennalta, että järjestäjä veisi radan taas kerran hienoihin maisemiin ja tarjoaisi haastavia suunnistus- ja reitinvalintatehtäviä. Varusteyhteistyö Melomon kanssa varmisti myös parhaan mahdollisen kaluston käyttöömme.

Ennen kisaa teimme yhden valmistavan yön yli -treenin, jossa kertasimme taktiikoita ja tekniikoita sekä uuden Barracuda R2:n säätöjä. Muutoin kumpikin harjoitteli tahollaan oman moraalin ja motivaation (ja jaksamisen) ohjaamana. Tiesimme, että La Sportiva -tiimin voittaminen on liian kova tavoite, ja asetimme tähtäimen vähintään palkintopallille, mieluiten heti toiseksi. Tämä tavoite toteutuikin. Yllätyksenä oli, että pysyimme pitkään voittajien kanssa samassa vauhdissa, mutta noin tunnin verran jäljessä.

Kairacross Saimaa raportti – liian vauhdikas alku

Starttasimme reissulle jo hyvissä ajoin torstaina ja yövyimme Lappeenrannan mainiossa Rakuunahotellissa. Illalla pakkasimme eväät reppuihin ja melontaliiveihin. Tällä kertaa emme söisi lämmintä ruokaa, emmekä nukkuisi missään majoitteessa. Taktiikkana olisi tasainen eteneminen minimitauoilla. Jos olisi pakko nukkua, se tehtäisiin meloessa ja lämpimään päiväaikaan. Yöt olisivat ennusteen mukaan kylmiä, ja silloin pitää pysyä liikkeellä.

Vaikka yövyimme lähellä kisapaikkaa, meinasi lähtöviivalle ehtiminen olla tiukilla, kun ajoimme Ruokolahdella risteyksestä ohi ja vahingossa melkein Puumalaan asti. Ehdimme kuitenkin briiffiin ja saimme materiaalit hyvissä ajoin. Kaikki oli valmista, kunnes viisi minuuttia ennen lähtölaukausta huomasin, että kilpailunumerot jäivät Lohilahden koulun pihalle autoon. Pieni erikoiskoe Hollon Mondeolla, ja ehdimme ihan hyvin starttiin.

Olimme ensimmäisten joukossa vesillä, ja kiihdytimme näytöstyyliin (ja ylivauhdilla) muutamasta tiimistä ohi. Ensimmäiselle rastille tultaessa tapahtui juuri se, mitä ei saisi tapahtua: paha suunnistusvirhe liiallisen kiireen ja hosumisen vuoksi. Juha tulkitsi purot ja suo-ojat väärin ja haimme rastia väärästä paikasta. Taakse ei katsottu, mikä olisi paljastanut heti, että muut joukkueet kääntyivät vasemmalle hyvin selkeänä näkyvää jokea pitkin. Muutaman koukkauksen jälkeen pieni tie paljasti sijaintimme ja palasimme oikealle reitille. Aikaa pummiin meni 17 minuuttia, ja ykköseltä lähdettäessä olimme viimeisenä.

Tässä kohtaa todettiin, että kisan pummit olisivat sitten siinä ja tästä eteenpäin keskitytään hommaan kunnolla. Tiesimme, että vartin pummilla ei ole mitään merkitystä 50 tunnin kisan lopputuloksen kannalta. Aloitimme tasaisen nousun ja selkien tullessa vastaan totesimme, että tämä olikin ihan mukava tapa edetä kisassa.

Yksi pärjäämisen edellytys on, että hankaluudet käännetään positiivisiksi asioiksi, ja tämä ajatusmalli meillä toimii hyvin. Huomasimme myös sen, että meloessa vauhtierot ovat aika pieniä. Jos vähänkin osaa meloa, niin hyvän packraftin saa helposti kulkemaan runkonopeutta ja tämän vauhdin ylittäminen vaatii raakaa voimankäyttöä. Silti nelosrastille tultaessa olimme jo kolmantena.

Reitinvalintoja

Alkupään rastit olivat selkeitä, ensimmäinen reitinvalinta oli välillä 4-5, jossa valitsimme enemmän melontaa tiellä juoksemisen sijaan. Valinnat olivat tasavahvat, ja jalkojen säästäminen tässä vaiheessa harkittu päätös. Vitoselle tultaessa näimme edellä olevan keltaisen aluksen, ja arvioimme olevamme n. 10 minuuttia heitä perässä.

5-6 oli suoraviivainen lampihyppely, packraftingia parhaimmillaan. 6-7 -väli sisälsi jo reitinvalintatehtävän, välin toteuttamiseen oli useita hyviä vaihtoehtoja. Kaikki kolme kärkijoukkuetta valitsimme eri reitit. Me meloimme eniten ja käytimme väliin 55 minuuttia, kun La Sportivalla meni 53 minuuttia. He ovat luultavasti tämän verran nopeampia muutenkin eli reitinvalintamme onnistui hyvin. Katumus putosi tällä välillä 10 minuuttia ja kolmanneksi pohjoisen kautta kiertäneen hitaamman reitinvalinnan vuoksi.

Myös 7-8 tarjosi valinnan melonnan ja tiellä juoksun välillä. La Sportiva kulki maitse ja me vesitse, kummallakin rastiväliin kului 37 minuuttia. Tasapuoliset reitinvalinnat ovat merkki huolellisesta ratamestarityöstä. On hienoa kilpailijoiden huomioon ottamista, että sekä jalan että vesitse etenemiseen tarjotaan vaihtoehtoja.

Rastivälin 8-9 kuljimme mahdollisimman suoraan ja mielestämme hyvällä reitinvalinnalla. La Sportiva juoksi teitä pitkin kasvattaen johtoaan n. 12 minuuttia käyttäen väleihin 57 minuuttia kun meillä meni 69 minuuttia. Tosin on todennäköistä, että jos olisimme kulkeneet heidän kanssaan samaa reittiä, olisimme jääneet jalalla suunnilleen saman verran.

Rastien 9-10 -välillä toistui sama kaava, he juoksivat tietä ja me meloimme koko välin. Tässä aikaeroa ei tullut, eli ehkä valintamme oli hieman parempi, vaikka virolaisten valinta antoi mahdollisuuden jättää alus ja varusteita risteykseen ja juosta kevyellä kuormalla noin kaksi kilometriä. Tämä oli taitavan ja kokeneen joukkueen taktiikkaa, jota emme itse keksineet hyödyntää. Tässä lajissa pitäisi aina suunnitella tulevan rastivälin lisäksi myös seuraavaa ja tunnistaa taktiset mahdollisuudet.

Lue lisää: Kairacross Ylläs -raportti >>>

Ensimmäinen kylmä yö

Rastivälit 10-14 olivat selkeitä tarjoten vain muutamia pieniä reitinvalintoja. Ensimmäinen yö oli edessä ja 12-rastilla Lieviskän koskelta noustessa olimme jo aika kylmissämme. Sovimme, että juoksemme loivaa ylämäkeä kunnes olemme sen verran lämmenneet, että vaatteiden lisäys onnistuu.

Olimme ennalta suunnitelleet, että otamme illan noin klo 17-23 rauhallisesti ja syömme paljon jotta sitten yöllä olisi resursseja pitää vauhtia. Kun järvivesi on noin 17-18-asteista on yölläkin melonta lämmintä puuhaa. Ja kun tästä nousee maalle missä lämpötila onkin nollassa, läpimärissä vaatteissa keho jäähtyy nopeasti. Yön syvimpinä hetkinä huomasimme, että aluksemme jäätyi kantaessa, kuulimme jälkeenpäin, että pakkasta oli ollut noin -1 aste.

Kymmenen aikaan totesimme, että olemme edenneet koko lailla täysiä, eikä vauhdin nostovaraa juuri olisi. ”Kylmä mies juoksee mielellään” -viisaus kuitenkin toteutui ja etenimme ylämäkeen jopa kärkitiimiä nopeammin. Jäimme välillä 12-13 heille 10 minuuttia, vaikka olimme varusteiden lisäämisen vuoksi tiellä paikoillamme 15 minuuttia. Tässä meillä on vielä parantamisen paikka; tauot kestävät liian pitkään ja selkeitä toimintamalleja ei eri tilanteisiin ole. Lisäksi pieniä taukoja tulee liian helposti kun väsyttää ja kaikenlainen ”säätö” alkaa houkutella.

14-15 väli näytti kartalla epäilyttävältä. Kapea puro jonka molemmilla puolilla olevien teiden käyttö oli kielletty. Aavistin, että tässä on ”miina”, mutta lähdimme kuitenkin kokeilemaan puroa. Noin sadan metrin taistelun jälkeen nousimme maihin ja lähdimme koko välin oikealta kiertävälle tiereitille, jonka loppukierron oikaisimme suoraan rastille käyttäen noin 68 minuuttia. Olimme virolaisia 2 minuuttia hitaampia, he lähtivät kierrolle heti rastilta ja juoksivat tietä pitkin koko välin.

Puroa kulkeneilla tiimeillä väliin meni noin kaksi tuntia, joillakin jopa kolme. Maalissa kuulimme, että tiet oli kielletty siksi, että kaikki saisivat kokea Lökkiönjoen hienouden. Järjestäjä ei vain ollut huomannut, että vesi oli laskenut noin 40 cm koemelonnan jälkeen. Vaikka Barracuda kulkee vaikeistakin paikoista, on silläkin rajansa ja tässä ne tulivat vastaan. Tässä vaiheessa olimme reilun tunnin kärkeä perässä.

Selkeää toteuttamista ja unta vastaan taistelemista

Tämän jälkeen seurasi melko pitkä siivu selkeää toteuttamista, jossa isoja reitinvalintavaihtoehtoja ei ollut. Järvivesi oli lämmintä ja nosti aavemaisen sumun joka välillä rajasi näkyvyyden muutamaan sataan metriin. Päivä valkeni ja koimme upean auringonnousun rastille 20 tultaessa.

20-21 -välillä ylitimme Riihonniemen eri reittiä kuin kärkitiimi, mutta tällä ei ollut ajallisesti juurikaan merkitystä. Kilpailu eteni meillä ilman pummeja ja hyvää vauhtia, mutta gps-seurannan perusteella jäimme koko ajan pikkuisen kärjelle vauhdissa. Muita tiimejä emme olleet enää nähneet pitkään aikaan, mutta koska emme tienneet tilannetta taaksepäin, ei minkäänlaista armoa vauhdin suhteen tunnettu.

Ensimmäiset unenpuutteen aiheuttamat oireet alkoivat ilmaantua aamuyöstä, mutta selätimme ne pienillä melonnan aikana otetuilla torkuilla. Vanha totuus, että auringon noustua väsymys helpottaa ei pitänyt tällä kertaa paikkaansa. Lämpenevä keli ja hypnoottinen melonnan läpsytys veivät meitä unen rajoille pitkin aamupäivää.

Jatkokin oli koko lailla selkeää fyysistä vääntöä, niin kuin kisan tähän vaiheeseen hyvin sopikin. Meillä kulki ihan hyvin, unetus helpotti ja mikä tärkeintä, saimme syödyksi koko ajan hyvin. 28:n tuntumassa seuraamme liittyi soutulegenda Ari Kankkunen joka puuveneellään nousi rinnallemme rauhalliseen tahtiin ja vaihtoi muutaman sanan.

30-31 -välillä saimme käydä hakemassa vettä heidän pihastaan. Samalla huomasin, että nousimme rantaan turhan kierron kautta mökkirantoja vältellen, olin lukenut kartalta ”suljettu pihapiiri”, kun siinä oikeasti luki ”sallittu”. Rastille 31 asti etenimme jotakuinkin samoja reittejä kärjen kanssa, jääden pikkuhiljaa lähinnä pienten taukojemme verran. Näin kävi esim väleillä 21-22 sekä 29-30, joissa molemmissa pidimme 10-15 minuutin tauot, joille jälkeenpäin ajatellen ei oikein muistu oleellista merkitystä.

Virolaiset näyttivät gps-seurannan perusteella pysyvän erinomaisen hyvin liikkeessä koko ajan. Näin toimien vauhdin ei tarvitse olla kauhean kova mutta silti edetään maailmanluokan tahtiin. Rastille 31 tultaessa olimme jo lähes 2 tuntia perässä.

Telataipaleen kanavan hylätyllä leirialueella päätimme koittaa nukkua, koska seuraava yö ilman unia tulisi muuten olemaan liian vaikea ja nyt oli paras iltapäivän lämpö päällä sekä sään, että pitkän tiejuoksun ansiosta. Olimme paikoillamme lähes 50 minuuttia, josta Eero nukkui vajaat 20 minuuttia, Juha ehkä torkahti hieman. Yön kuorivaatteet saatiin kuitenkin tässä kuiviksi ja jaloille mukava lepo ja tuuletus. Liikkeelle lähtö tuntui helpolta, mikä on harvinainen tunne pitkässä kisassa pidetyn unitauon jälkeen.

Maali ja loppuanalyysi

Kisa eteni rastille samalla kaavalla. Jäimme pikkuhiljaa kärjelle lisää kunnes aikaero rastilla 36 oli 4 tuntia 5 minuuttia. Tämän jälkeen vauhtimme oli lähes täsmälleen sama virolaisten kanssa maaliin asti. 36 oli myös rasti johon asti jäljessämme edenneet joukkueet ehtivät ennen kääntymistä maalia kohti. Ennen ja jälkeen rastin puro oli majavien temmellyskenttää ja hidas eteneminen ei varmasti rohkaissut lähtemään kisan pisimmälle rastivälille kohti 37:aa.

38:n noutamiseen käytimme La Sportivan kanssa samaa taktiikkaa; alus ja reput jätettiin tien risteykseen ja rasti haettiin vuoren päältä vain pakolliset kamat mukana.

40:n hakuun valitsimme Maaniemen läpijuoksun jotta saimme melonnan aiheuttaman unetuksen katkaistua. Tämä noin kuuden kilometrin juoksuosuus kevein varusten oli mukavaa vaihtelua ja reitinvalintana vähintään yhtä nopea kuin kärkijoukkueen kierto vasemmalta. 41-42 -välillä etenimme jälleen vesitse kärjen kulkiessa teitä pitkin.

Kisa tarjosi hienoa haastetta loppuun asti, esim 47-48 kaksi täysin erilaista reitinvalintaa jossa yllättävästi melkoinen kierto osoittautui nopeammaksi. Kisan loppuosaan oli asetettu rasteja tiheästi, kisasääntöjen bonusrasteiksi niille jotka eivät hakisi kaikkia rasteja vaan oikaisisivat maaliin. Lyhyistä rastiväleistä huolimatta näihinkin saatiin kulumaan paljon aikaa. Fiiliksissä oltiin kuitenkin jo loppusuoralla.

Maalissa olimme n 3.50 La Sportivan jälkeen selvinä kakkosina. Kaiken kaikkiaan he juoksivat kisassa paljon enemmän, mikä olikin vauhdin kannalta varmasti oikea ratkaisu. Aikaa meillä kului hieman alle 48 tuntia joten tulimme maaliin noin kahden tunnin marginaalilla. Tosin aiemmin kisassa olimme arvioineet olevamme maalissa noin viisi tuntia aikaisemmin.

Kisan toisena yönä oli useita todella hitaita kohtia varsinkin majavien ansiosta. Vain kaksi joukkuetta kiersi koko reitin, muiden tyytyessä palaamaan maaliin viimeistään rastilta 36. Olemme tyytyväisiä omaan suoritukseemme, kaluston ja ruokahuollon toimivuuteen, sekä onnistuneisiin reitinvalintoihin.

Erityisesti virheetön suunnistus (ykkösen kohelluksen jälkeen) tuo onnistumisen iloa. Ei ole helppoa keskittyä suunnistamaan yhteen kyytiin lähes 50 tuntia. Jälkeenpäin ajatellen reilummat kierrot teitä pitkin olisivat olleet nopeampia, mutta meille oli jäänyt Vätsäristä päälle ajatusmalli jonka mukaan melonta on aina nopeampaa kuin maalla eteneminen.

Kisaa seuraavana päivänä vielä seikkailimme lähialueella. Kävimme tutkimassa Riihonniemen jokiluolan jokaisen sopukan ja kävimme kummastelemassa Kummakiveä.

Suuret kiitokset järjestäjälle hienosta tapahtumasta ja Melomolle huippuvarusteista!