Pyhä tunturimaraton – juoksukilpailu 20 vuoden tauon jälkeen
Kyllä nyt vähän jännitti. Piti lähteä juoksemaan Pyhä tunturimaraton, jolle olin ilmoittautunut puolitoista vuotta sitten. Edellisestä juoksukisasta oli vierähtänyt 20 vuotta ja silloinkin matkana on ollut 800m radalla. Tosiasiassa en ole viime vuosina juossut kelloa vastaan näin lyhyttä matkaa ilman, että sen jälkeen ei olisi jatkettu pyöräillen tai meloen. Miten sitä osaa juostakaan, kun vain juostaan? Uusi kokemus siis.
Minulla ei huolettanut yhtään, jaksanko maratonin matkaa. Olen juossut useita kertoja pidemmän matkan ja vielä jatkanut sen päälle jotain muuta. Pariin otteeseen olen myös juossut Hetta-Pallas väliä edestakaisin aikatavoitteen kanssa. Minua huoletti lähinnä vauhti. Jatkuneet jalkavaivat rajoittavat juoksemista. Kuntotestinkin perusteella on selvää, että juoksuni taloudellisuus ei ole hyvä, kun mennään kovemmilla vauhdeilla. Ja nythän pitäisi juosta kovaa.
Pakatessa jaksoin ihmetellä moneen otteeseen varusteiden vähyyttä. Silti lenkkareiden valinta tuotti päänvaivaa. Melko nopeasti päädyin vanhaan luottopariini, Invo8 Rocliteen. Vanhat sotaratsuni olivat käyneet jo kanssani Eigerillä, Pyreneillä ja toukokuussa Espanjassa lighthouse -trekillä. Kelvannevat myös Pyhätunturille. ”Kantovälineeksi” valitsin harvoin käytössä olleen juomapullovyön. Sen pikkutaskuun piti sitten saada tungettua puhelin, ensisiden ja tuulitakki. Lisätaskulla sain tilaa kolmelle energiashotille. Ja mukana oli 0,5l pullo.
Pääosan syömisistä, eli noin 8 annosta energiaa, taioin pehmeään pulloon. Käytännössä edellisenä iltana liuotin energiashotteja pieneen vesimäärään ja kaadoin sen tuohon pehmeään pulloon. Tilavuus oli 3,5 desiä, mikä jäi tosin vähän vajaaksi. Juomapulloon tein tavallista energiajuomaa, lisäksi otin mukaan kaksi yksittäispakattua zero-juomatablettia. Aamupalan varmistukseksi vielä palautusjuoma nautittavaksi noin 1-2 tuntia ennen kisaa.
Ajoin Pyhälle vasta aamulla ennen lähtöä. Lähtöpaikalla oli aikaa kulutettavaksi melkein 2 tuntia. Tein pienen verryttelyn, vähän juoksentelua, kyykkyjä ja jalkojen heilutuksia. Tämäkin on vallan poikkeuksellista, harvemmin seikkailukisalähtöä ennen tulee urheiltua tämänkään vertaa. Aluksi tuntui, että jännitän, mutta loppupelissä lähtöpaikalla ei enää jännittänyt yhtään. Otin energiashotin vielä vartti ennen lähtöä. Taktiikkana oli aloittaa rauhassa ja pyrkiä mahdollisimman tasaiseen juoksuun.
Alku lähtikin sopivan rauhallisesti. Ensimmäinen 10km taittui aikaan noin 1`13-1`15”. tasaisen vauhdin taulukolla mentiin myös seuraava kymppi. Porukka ympärillä oli samaa, mitä nyt tunturipuolikkaan kärki pyyhälsi ohi. Omasta energiapullosta nappasin tahnaa ensimmäisen kerran Karhunjuomalammen ylämäessä a sen jälkeen tasaisesti 5-10 kilometrin välein. Tämä pullosysteemi oli hyvä ja kätevä. Ei tarvitse väkertää mitään geellipusseja auki ja huolehtia roskista. Ainakin suoritukseen, missä kaikki energia mahtuu tuohon yhteen pulloon, se toimii hyvin.
Juominen jäi kuitenkin liian vähälle. Ilma oli lämpimämpi, kuin olin ajatellut. Minulla oli käytännössä pitkät päällä, kun caprimittaisia trikoita täydensi kompressiosäärystimet. Seikkailukisoissa tarvitsee aina vähän suojaa jalkoihin, mutta toki polkujuoksukisoissa voisi viilettää paljain säärinkiinkin. Paidan olisi ainakin voinut vaihtaa lyhythihaiseen.
Sain juotua 0,5 litran pullon tyhjäksi 25 kilometrinkohdalla. Lisää juomaa sain noin 33 km:in kohdalla ja siinä olikin jo kova jano. Selkeästi huonointa etenemiseni olikin juuri tuolla välillä. Sinänsä kilometrivauhti ei pudonnut paljoa, mutta kun väli oli erittäin hyväkulkuista, jäin ”oman letkan” kyydistä. Huoltopaikalla sitten join suorilta puolilitraa ja vielä pullosta ylämäen kävellyssä lisää. Selvästi juominen auttoi, sillä ylämäki tuntui helpolta. Otin letkan taas kiinni ja pystyin juoksemaan oikein sujuvasti mäkeä alas kohti viimeistä nousua. Loppu oli hidas alustaltaan, eikä helpoissakaan kohdissa lentänyt. Pohkeet tuntuivat jäykiltä ja pää olisi tykännyt kävelystä. Viimeinen Kultakeron rinteen nousu oli kuitenkin minulle sitä helpointa, ja sujui ihan sutjakkaasti. Myös alamäki tuli vielä hyvin etureisien varassa ja jätinkin letkan muut jäsenet selvästi. Maaliin juoksinkin sitten suurinpiirtein niitä vauhteja, mitä vedoissakin jaksan. Maalissa olo oli oikein hyvävoimainen.
Loppuaika maalissa painuin juuri 5.30 päälle. Tavoite oli jotain 5.15 ja 5.30 väliin, mutta loppu oli kuitenkin niin hidas alustaltaankin. Sijoitus on naisten sarjassa 8., miehissä olisi ollut 21. Yksi sija olisi ollut otettavissa pelkällä tsemppaamisella. Sitä korkeammalle ei tällä juoksuvauhdilla olisi sitten päässytkään. Vauhdikkaalla juoksuharjoittelulla voi kehittää sen verran, että ajasta saisi sen reilun 30 minuuttia pois. Sen enempää tuskin oikein millään. Naisten kärki on aivan valovuoden päässä, voittaen minua yli tunnilla. Pelkkää juoksuharjoittelua ei minulla kuitenkaan ole koskaan tarkoitus tehdä, tavoitteet ovat muualla.
Matkalla huomasi selvästi sen, mitä olen itsekin ajatellut: pärjään paremmillekin juoksijoille vaikeilla poluilla ja ylämäissä. Helpolla alustalla ja loivissa alamäissä olen hidas. Näitä löytyi juuri tuolta 20-30 km:in väliltä. Eli lyhyesti sanottuna: minulle sopivat juoksukisat, joissa ei tarvitse paljokaan juosta, vaan lähinnä rymytään jossain.
Mitään suurempia vaurioita ei jalkoihin tullut. Pari kynttä on hellänä, mutta niistäkin suurin osa on vielä inkarnaation eri vaiheissa aiempien kisojen jäljiltä. Pohkeet tuntuivat maaliin tulonjälkeen kramppaavilta, kun kenkiä vetäisin pois jalasta. Seuraavana päivänä pohkeet ovatkin olleet kipeät. Jäi se normaali loppuverryttely pyörällä tekemättä, mikä aina seikkailukisoissa on vakiona juoksupyrähdyksen jälkeen.
Kaikin puolin oli mahtavaa, että epäröinnistä huolimatta lähdin tunturimaratonia juoksemaan. Reissusta sai selvästi perspektiiviä ja hyviä suuntia omaan juoksuharjoitteluun. Ja tietysti reitti oli hieno, ja ehdottomasti juoksemisen arvoinen.
