Kehity näillä vinkeillä – maastopyöräilyn tekniikkaharjoituksia noviiseista kokeneille

Kehity näillä vinkeillä – maastopyöräilyn tekniikkaharjoituksia noviiseista kokeneille

Kokeneellakin kuskilla voi tulla tunne, että maastopyöräilyn tekniikka ja ajotaito jävät junnaamaan paikallaan. Aivan kuten kaikessa muussakin harjoittelussa, teknisessä ajossa kehittyäkseen tarvitsee uusia ärsykkeitä.

Usein ajatellaan, että maastopyöräily on pääosin uskalluksesta kiinni. Ja että teknisesten paikkojen ajamisen esteenä on juurikin uskallus. Kuitenkin uskallus, tai oikeammin sen puute, lähinnä vain estää ajamasta teknisiä paikkoja. Näin ei edes voi tietää, osaako niitä ajaa, vai ei. Ei voi tietää, jollei kokeile. Uskallus ei olekaan koko totuus.

Miten ajaa teknisistä paikoista, joihin pysähtyy luonnostaan, tai joita ei uskalla kokeilla? Harjoittelemalla.

Tässä postauksessa kerron viisi erilaista tapaa, miten voit kehittää omaa teknisen maastopyöräilyn ajotaitoasi.

Maastopyöräilyn tekniikka kehittyy vain harjoittelemalla – poimi tästä kuusi harjoitusta käyttöösi

Moni asioista on vain tekemistä vaille. Niin myös tämä. Et ole ehkä tiennyt tarkalleen, millä keinoilla voisit kehittää teknistä ajoa. Totta kai on selvää, että ajamalla teknisiä paikkoja. Mutta, koska kyse on epämukavuusalueelle menosta, voi mieli tarvita hiukan enemmän tsemppiä.

Teknisten polkujen haasteellisuus liittyy vauhtiin. Etenkin kivikot ja röykyttävät juurakot sujuvat paljon helpommin kovemmalla vauhdilla. Hidas vauhti tekee niistä entistä vaikeampia. Se ei ole pelkästään sitä, että uskaltaako.

Nämä seuraavat vinkit on palasteltu konkreettisiksi toimiksi, mistä voit aloittaa. Ota vaikka yksi, sinulle sopivin keino kerrallaan käyttöön.

10 maastopyöräilyharjoitusta, joita voit kokeilla vaikka heti >>>

1. Pyhitä kokonainen maastopyöräilylenkki teknisten polkujen ajoon

Ihminen viihtyy liian hyvin mukavuusalueellaan. Maastopyöräilemään lähtiessä on kiva valita niitä itselle mukavia tuntemuksia tuovia reittejä. Sillä tavoin oppii ajamaan juuri niitä, mutta ei sitten muuta. Jos haluat kehittyä peruspolkujesi ulkopuolella, suuntaa säännöllisesti toisenlaisille poluille.

Helppo tapa kehittää maastopyöräilyn tekniikkaa on ajaa säännöllisesti koko lenkki sinulle vaikeilla poluilla. Niillä, joille et oikeastaan muuten mielellään menisi. Jollekin se tarkoittaa kivikkoa, joillekin juurakkopolkua ja joillekin alamäkiä.

Tässä harjoittelussa merkitsee eniten säännöllisyys ja toistuvuus. Yhdellä kertaa ei välttämättä huomaa kehitystä, mutta muutaman kerran päästä tekniset paikat eivät tunnu niin ihmellisiltä.

2. Aja kokeneemman kuskin perässä tai isommassa porukassa

Varmasti yksi tehokkaimmista konsteista on seurata muita. Ihminen oppii matkimalla. Ajaminen kokeneen kuskin perässä auttaa ainakin huomaamaan:

  • että paikasta on ylipäänsä mahdollista ajaa jalkautumatta,
  • missä on hyvä ajolinja, tai toimiiko edellä menevän ajolinja, ja
  • miten koko kehoa voi käyttää ajaessa.

Matkimalla keho osaa poimia myös muita liikkeitä. Maastopyöräily on pitkälti koko kehon laji. Pyörää kuljetetaan keholla. Ajo sisältää painonsiirtoja, kevennyksiä, jarrutuksia ja niiden myötäilyä. Nämä ovat usein liahsmuistista tulevia tiedostamattomia juttuja, mutta keho voi oppia niitä myös matkimalla. Kannattaa kokeilla!

Maastopyöräilyn tekniikka
Kivinen ja juurakkoinen polku on varsin tavallinen joka puolella Suomea.

3. Ota teknisiin paikkoihin spurtteja

Tekniset polun kohdat sujuvat paljon helpommin, kun vauhtia on terpeeksi. Helpota siis ajoa lisäämällä vauhtia! Lataa voimaa ja vauhtia ennakkoon vaikealta näyttävään paikkaan.

Huomaat, että kohta ei olekaan niin vaikea, ja suorastaan lennät yli.

4. Harjoittele vaikeaa paikkaa niin kauan, että onnistut

Toisto on oppimisen avain. Lähes jokaisella on joku itselle vaikea tekninen polun kohta. Ota sellainen työn alle. Harjoittele ja toista tuota kohtaa useita kertoja. Jollei se ole kerralla selätettävissä, palaa siihen säännöllisesti uudelleen.

Työstä paikkaa niin kauan, että selvität sen. Olen saattanut kokeilla tiettyjä paikoja monen monta kertaa, että olen saanut ajon onnistumaan haluamallani tavalla.

5. Aja sateella ja märällä kelillä

Tuleeko sinulla vaihdettua maastopyöräilylenkki vaikkapa sisäliikuntaan jos sataa? Koska ajattelit oppia ajamaan sateella?

Tässäkin suhteessa voi vain tarttua härkää sarvista, ja suunnata pyörän nokka metsään vesisateella tai sen jälkeen. Märässä maastossa ajaminen auttaa ylipäänsä tekniseen ajoon. Liukkaat kivet ja kalliot, sekä niljakkaat juuret opettavat pyörän käyttäytymisestä ja hallinnasta enemmän kuin kuiva ja pitävä maasto.

Ota siis asiaksesi maastopyöräilylenkki märässä metsässä, ja valitse lenkille sopivan tekninen polku. Kehityt varmasti.

6. Kyykkää

Tämä voi äkkiseltään kuulostaa kaukaa haetulta. Enkä tarkoitakaan tätä pelkästään kirjaimellisesti. Vaan ylipäänsä jalkojen voimaharjoittalua.

Vauhti maastopyöräilyssä tuotetaan paljolti myös voimalla. Laji vaatii ihan reipasta voimaa jaloista. Voiman hankkiminen voi viedä teknistä ajoa selvästi eteenpäin, riippuen toki ajajan lähtötasosta, ja siitä, mitkä hänen vahvuutensa ja heikkoutensa ovat.

Teknisessä ajossa ei kuitenkaan ole aina kyse ”päästä” tai uskalluksesta. Voimalla polkaistessa pyörän saa lentoon, ja tekniset paikat pystyy selättämään helpommin, kuin ajaessaa voimiensa äärirajoilla.

Pyöräiljän voimaharjoittelusta löytyy paljon asiaa netistä. Sopivaan harjoitteluun vaikuttaa, lähtö taso ja tavoitteet. Jos voima ei ole paras puolesi, ihan yksinkertaisella voimaharjoittelulla pääsee alkuun.

Oliko näistä maastopyöräilyn tekniikka harjoitteluohjeista sinulle hyötyä? Jaa postausta myös eteenpäin, kiitos!

2 vastausta artikkeliin “Kehity näillä vinkeillä – maastopyöräilyn tekniikkaharjoituksia noviiseista kokeneille

Vastaa