5 syytä, miksi seikkailukisa voi mennä pieleen – Lost in Kainuu 2020 raportti

5 syytä, miksi seikkailukisa voi mennä pieleen – Lost in Kainuu 2020 raportti

Seikkailu-urheilua ajatellaan pääosin kovan kestävyyskunnon kautta. Myönnä pois, että ensimmäisenä puhuttaessa seikkailukisoihin osallistumisesta, mietit kovaa kuntoa.

Kova kunto ei kuitenkaan ole kuin osa siitä, mitä seikkailukisoissa vaaditaan. Olen nähnyt useiden todella kovakuntoisten joukkueiden keskeyttävän seikkailukisoissa aivan jonkun muun syyn vuoksi, kuin kunnon loppumisen vuoksi. Usein syynä on se, ettei haluta tai jakseta sietää kisanaikaista kurjuutta. Seikkailukisoissa on nimittäin aina jollakin tavalla kurjaa. Ihan aina.

Seikkailu-urheilu vaatii kunnon lisäksi kaikissa keleissä, kaikissa olosuhteissa ja epäonnen sekä virheiden keskelläkin seuraavia asioita:

  1. varusteiden toimivuutta,
  2. onnistuneita reitinvalintoja ja suunnistusta,
  3. kovaa henkistä kanttia ja motivaatiota,
  4. energian ja nesteensaannin onnistumista, sekä
  5. hyvää tiimityöskentelyä.

Kaikki nämä joutuivat koetukselle 24 tunnin Lost in Kainuu 2020 -seikkailukilpailussa syyskuun toisena viikonloppuna. Joukkueemme Multisport.fi kisasi sekasarjassa ja e-lost reitillä.

Seikkailu-urheilu ei ole herkkä laji, kuten 100 metrin aidat, mutta se on laji, missä vaaditaan erittäin monen asian onnistumista. Yhdenkin kokonaisuuden sakatessa, koko kisa on vaarassa. Aina, ihan kovimmalla kansainvälisellä tasollakin, on mahdollista joutua keskeyttämään.

Kerron tässä postauksessa, mitkä asiat voivat mennä seikkailukisassa pieleen.

Lost in Kainuu 2020
Kuva: Juoksuopisto

1. Varusteiden valinta ja toimivuus

Lost in Kainuu 2020 e-lost -sarja lähti paukusta asfalttijuoksua prologiin, joka käsitti pari vesistön ylitystä uimapatjalla. Koko kisan ensimäinen rasti oli pienessä saaressa. Joukkueena valitsimme uimpatjailuun kevyemmät patjat, ja otimme niiden lisäksi omat melat mukaan melontaan. Omat melat piti itse kuljettaa melontaan, jos niitä halusi käyttää. Patjavalinta oli jälkikäteen ajateltuna väärä. Toki sillä ei olisi ollut niinkään merkitystä, jolleivät patjat olisi rikkoutuneet.

Heti ensimmäisellä rastilla patjat rikkoutuvat, kun ruuhakassa muut kilpailijat työnsivät patjan karille. Kaksi joukkueen patjoista oli rikki, ja uimme rantaa raahaten vettä täynnä olevia patjoja. Kartta suli samalla upotuksella lampeen, ja loppu mentiinkin sitten puhtaasti peesaten. Alku ei ollut siis hyvä.

Uimapatjailut on kyllä aivan oma lukunsa näissä kisoissa. Onneksi niitä ei pääsääntöisesti ole, kuin Suomen kisoissa. Prologin toinen ylitys oli siis meiltä puhdas uinti, missä raahattiin patjan jäänteitä pitkin Kajaanin jokea. Saimme juosten porukkaa vähitellen kiinni. ja asetelma melontaan lähtiessä oli jo aivan hyvä. Virheillä on kuitenkin tapana kertaantua.

Melonta oli mukavan pitkä ja selkeä osuus. Vaikka maisemat eivät olleet silmiä hiveleviä, oli kokonaisuus hyvä, pitkä melonta, jonka keskellä juoksuosuus. Melonta ei tuntunut kulkevan, kanootti ei ehkä ollut joukon parhaimistoa. Saimme kuitenkin edellä meneviä sekatiimejä kiinni. Juoksuun lähdimme yhtämatkaa.

Lost in Kainuu 2020
Ensimmäinen juoksu kulki hienoilla avokallioilla poluilla. Kuva: Juoksuopisto

Meillä suurin osa varusteista toimi hyvin, mutta uimapatjojen rikkoituminen aloitti dominoefektin.

2. Reitinvalinnat

Muista tiimeistä poiketen päätimme ottaa pienen oikaisun, eli vaihtaa suunnitelmaa, juoksun ensimmäiselle rastille. Se ei mennyt oikein millään tavalla putkeen. Otimme tuolla välillä selvästi takkiin, noin 20 minuuttia. Siinä kohtaa ei auttanut, vaikka juoksuosuus oli mukava ja sujui muuten hyvin. Ero ei juurikaan kuroutunut umpeen.

Tässä vaiheessa tietysti jo tiesimme, että olimme antaneet pariin otteeseen yhteensä noin 30 minuuttia hyvää muille joukkueille. Se tuntui väkisinkin takaraivossa, vaikka edelleen etenenimme tasaisesti.

Melonnan paluu sujui jälleen hyvin. Meloessa oli vaikea arvioida, mikä vauhtimme oli, koska muita ei näkynyt. Lost in Kainuu 2020 GPS:n perusteella osuus oli mennyt ihan hyvin. Tässä kohtaa palasimme ensimmäisen kerran takaisin lähtöön eli huoltopaikalle. Kisa oli rakennettu viiden lenkin varaan. Ensimmäinen oli prologi + melonta juoksuineen. Toinen oli lyhyt, mutta tekninen pyöräily.

Maastopyöräily oli pääosin maastossa liukkaita ja mutaisia polkuja. Olin lainapyörällä liikenteessä ja ajoasento oli liian pitkä, minkä vuoksi selkä huusi hoosiannaa koko ajan. Ajoimme kuitenkin tasaisesti suurinpiirtein samoilla eroilla muihin joukkueisiin nähden.

Emme onnistuneet mitenkään erityisen loistavasti reitinvalinnoissa. Meno oli kaikin puolin jähmeää, kunnon rytmiä ei löytynyt, eikä kunnon vauhtiakaan sellaista reipasta iskua ja tekemisen meininkiä. Alun virheet ehkä olivat laskeneet sen verran mielialaa, emmekä saaneet sitä helposti kääneettyä. Yksikin kunnon onnistuminen olisi tehnyt hyvää.

Palasimme toisen kerran huoltoon. Kisassa oli 30 minuutin pakollinen tauko, joka tuli meille ennen pimeää, eli varsin aikaisessa vaiheessa. Ero kärjen sekatiimeihin oli tässä 15 minuuttia. Olin itse syönyt tähän asti oikein reippaasti, mutta lihakeitto ei kyllä kasvissyöjälle uponnut. Lähdimme heti 30 tultua täyteen likkeelle kohti pitkää yön pyöräilyä

Toinen selvä reitinvalinta virhe tuli tällä pyöräilyllä mäen päällä olevalle rastille. Suunnitelma oli nousta jyrkkää puolta. Jotenkin mieliimme jäi kumittelemaan kapteenien kokouksessa varoittelut siitä, kuinka jyrkkä ja vaativa mäki on. Ajattelimme, että sitä ei voisi ajaa päälle, vaan tulisi hidas kävelyreissu.

Valitsimme pitkän kierron takakautta. Sen lisäksi, että kierto oli pitkä, oli ura myös huono. Jouduimme taluttamaan suolla, jotta pääsimme ylös rastille. Rastilta tämä vaativa ja jyrkkä alamäki olikin sitten vain pieni ja nopea lasku hyväpohjaista uraa. Virhearvio maksoi jälleen reilusti aikaa. Ja söi motivaatiota. Jatkoimme ajelua, mutta puhtia oli syöty.

Reitinvalintojen onnistuminen on kisoissa erittäin tärkeää. Mitä pidempi kisa, sitä pidempiä pummejakin kestää tulla. Mutta kyllä kymmenien minuuttien huonot valinnat, kuten meillä, vaikuttavat lopputulokseen väkisinkin.

Lost in Kainuu 2020
Kuva: Juoksuopisto

3. Henkinen kantti ja motivaatio

Yö oli kylmä ja märkä. Maastopyöräily tuntui kulkevan loputtomasti tylsiä asfalttiteitä. Tylsä tie alkoi nukuttamaan, eikä vauhti kyllä päätä huimannut. Tällä osuudella jäimme sekä vauhdissa, että reitinvalinnoissa.

Pidin itse kuorivaatteita päällä pyöräilyssä. Ne toimivat lämmittävinä, vaikka olisivat märätkin. Tai vaikka alla ei olisi paljon vaatettakaan.

Pyöräilyn jälkeen oli aika yösuunnistuksen. Emme tässä vaiheessa tienneet eroja eteen, emmekä tainneet edes kysyä. Kyseleminen kertoo, mistä ollaan kiinnostuneita. Emme ehkä olleet enää kiinnostuneita erosta edellä kulkeviin?

Jaakko miettii. Kuva Juoksuopisto.

Siinä missä virheet syövät motivaatiota, auttoi meillä kokemus lopuun tulemisessa.

4. Energian riittävyys

Yösuunnistus oli jälleen tasapaksu suoritus. Jotakin rasteja haimme, mutta kaikki rastit löytyivät oikein. Tämä osuus ei tuntunut kovin työläältä, kuten parina aiempina vuosina yösuunnistukset ovat olleet. Tässä rasteja haettiin pääosin latu-uria juosten.

Söin puuroja ja karkkeja tasaisesti pari kertaa tunnissa, eikä syömisen kanssa ollut mitään ongelmaa. Tämä johtui luultavasti kokonaisvauhdista. Koko aikana ei jotenkin oltu puristettua isoa kovaa. Ei siis ollut isoa pahaa oloakaan.

Yösuunnistus oli suhteellisen lyhyt osuus, jonka jälkeen palasimme jälleen huoltoon, kolmannen kerran. Latasin mukaan colaa ja join Nutridrinkkiä. Söin vihreitä kuulia ja ruissipsejä. Kaikki maistui.

Meillä ei ollut hyvää käsitystä, paljonko viimeinen osuus tulisi kestämään. Se sisälsi monta questiä. Yhteen questiin voi mennä esimerkiksi 2 minuuttia (tulen sytyttäminen), tai 2 tuntia (esimerkiksi vaikea suunnistus).

Energian saanti toimi koko kisan joukkueella hyvin. Näin lyhyen kisan voi melkein mennä sokerillakin, mutta välillä otettu suolainen ruoka on itselle tärkeää. Tämä oli kisassa sitä onnistunutta osaa.

5. Tiimityöskentely

Osuudella oli myös uimapatjailu. Ja meillähän ei ollut enää kuin 1/3 uimapatjoista käyttökelposia. Päätimme ratkaista ongelman ja hakea uimapatjat pyöräilyn välissä, kun reitti kulki muutoinkin huollon läheltä.

Lue lisää: 4 vinkkiä, joiden avulla rakennat seikkailu-urheilujoukkueelle samattoman yhteistyön >>>

Pyöräily oli jälleen tievoittoinen. Aamun valjetessa alkoi myös sataa. Mieli ei ehkä ollut se kaikista riemukkain. Poljimme myös samoja reittejä, mitä olimme jo yöllä käyttäneet. Huollon lähellä kävimme tekemässä vaieriliu`un. Samalla haimme varauimapatjoja autosta. Tarjolla oli vielä pienempiä malleja, mitä meillä oli ollut alunperin.

Uimapatjailu hoidettiin rastilla 60. Siinä patjailtiin saareen, missä haettin pari rastia. Saimme toiselta rastin jo tehneeltä joukkueelta lainaksi patjan, joten krokotiili patja ei päässyt tällä kertaa uinnille. Hyvä niin. Matka saareen oli kuitenkin ihan pitkä, kylmä ja tuulinen.

Riisuimme mahdollisimman paljon kuivaa vaatetta päältä jätesäkkiin pyörille turvaa kastumiselta. Toimimme tiiminä näissä tilanteissa aina samalla tavalla. Eli yhdessä päätettiin, milloin vaihdellaan vaatteita ja milloin ei.

Suoritin patjailuosuuden ohut kerraston paita, trikoot ja kuoritakki päällä. Rimpulapatjalla kastui kokonaan. Kuoritakin kastumisella ei ole kuitenkaan väliä, se toimiii märkänäkin. Se onkin minulle luottovaruste aina seikkailukisoissa.

Takaisin tullessa pystyin vaihtamaan päälle kuivan paidan, kuivat buffit päähän ja kaulaan, sekä kuivat hanskat. Päälle vielä kuoritakki ja kuorihousut, eikä ollut edes kylmä. Tietysti myös hyvävoimaisuus ja hyvin syöminen auttoivat tässä.

Loppureitin kiertely oli sitä kokemuksen tuomaa kurjuuden sietoa ja työmoraalia. Kisattu ei, mutta tultiin maaliin.

Joukkue suoritti yhdessä kokemuksen tuomalla rutiinilla läpi koko kisan. Mutta sellaista yhteistä taistelumieltä ei saatu enää virheiden jälkeen syntymään. Lopputulos oli jonkinasteista alisuorittamista omaan tasoon nähden monellakin osa-alueella.

mapatjailu on aina hauskaa. Eikä sitä riitä kerta tai kaksi, pitää olla kolme! Kuva: Juoksuopisto.

Urheilu on myös epäonnistumisia ja siksi niin mielenkiintoista!

Kilpailu tuntuu epäonnistumiselta. Tunne tulee erityisesti joukkueen suorittamisesta. Mutta tietystikään mistään vakavasta tai isosta epäonnistumisesta ei ole kyse. Saavuimme maaliin Lost in Kainuu 2020 reitiltä hiukan alle 27 tunnissa, takana noin 270 kilometriä ja sekasarjan kolmantena. Hyvävoimaisina ja sateen kastelemina.

Meidän joukkueen kilpailu on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon henkinenkin puoli vaikuttaa. Joukkuelajeissa etenkin, kun ratkaisut ja asiat rakentuvat yhdessä tekemällä. Yhteistä mieltä on vaikeampi pakottaa tai muuttaa jonkinlaiseksi. Joukkue on tässäkin vahvuus, mutta myös haaste.

Haastavaa oli myös se, ettei Lost in Kainuu 2020 ollut meille kenellekään edes suunniteltu kisa. Paukut oli suunnattu toisaalle, ja mukaan tuli lähdettyä ennemminkin siksi, ettei muuta ollut tarjolla. Se on huono lähtökohta kisaan.

Lue lisää: Miten estää rakot. Seikkailukisoihin ja ultramatkalle varustautuminen >>>

Totta on myös näköjään se, että kisaan olisi tärkeää saada hyvä alku. Tätähän urheilijat usein puhuvat. Huonon alun sattuessa lähtökohdat vaikeutuvat ja virheet kertautuvat helposti. Ketjureaktiota on vaikea saada katkeamaan.

Lost in Kainuu reitti oli tällä kertaa pienoinen pettymys. Muistissa oli vielä Hossan hieno reitti pitkinen luonnonkauniine osuuksineen. Tällä kertaa osuudet olivat lyhyitä ja reitti kierteli koko ajan kisakeskuksen lähellä, käyden siellä monta kertaa. En ylipäänsä vain ole niin paljon urbaanien reittien ystävä. Kyse olikin enemmänkin pitkästä multisport-kisasta, kuin seikkailukisasta.

Vastaa