Jälleen sattui ja tapahtui Kärkkäinen Challengessä
Täyttä matalalentoa tuli startattua Kärkkäisen cupin toisen osakilpailuun Iissä. Kahden viikon perhereissulta Unkarista kotiuduin parin päivän matkustamisen jälkeen vetrein lihaksin torstaina illalla. Perjantaina aamusta piti vielä käydä testaamassa uusi kajakki, pakata ja kiirehtiä Iihin. Suviseurojen liikenne myöhästytti vuokrakasikon hakua. Kalustoksi melontaan oma uusi yksikköni Flash, ja Haukiputaalta vuokrattu Prijon kaksikko. Kaikesta huolimatta olimme viime vuotisella joukkueella, minä, Krista ja Kaisa, ajoissa materiaalin jaossa. Vielä siihen asti uinuva keskittyminen piti nyt valjastaa Unkarista Iin suistoille ja sorateille.
Kartat sai ruhtinaalisen aikaisin. Reitti vaikutti hyvin selvältä, ja karttatyöt olikiin tehty hyvissä ajoin. Melonnassa oli reitinvalintamahdollisuuksia. Mietimme kiertoa avomeren kautta vaihtoehtona, mutta suunnitteluvaiheessa kallistuimme joen puoleen. Vaikka suunnittelu oli sujuvaa, ei se ollut jämäkkää, sillä jätimme pari väliä ilmaan leijumaan.
Startti oli klo 22, ja lämmittelyksi kiersimme kentän. Prologi oli yllätysrullaluistelutehtävä, jossa piti vihjelapun perusteella käydä merkityissä paikoissa keräämässä vihjeitä. Vihjeiden perusteella piti yhdistää 10 nimeä ja vuosilukua toisiinsa. Paikkoja oli merkitty neljä ylimääräistä. Tajusimme tehtävän idean nopeasti, ja kiersimme reilut kymmmenen paikkaa sujuvasti. Saimmme ratkaisut koottua, viimeisen yhdistimme, kun kaikki muut oli jo ratkaistu. Jotain jäi kaivelemaan, ja olimme epävarmoja, kun kukaan muu ei kaartanut kanssamme takaisin kisakeskukseen. Päätimme kuitenkin, että menemme näin, emme oisi osanneet tehdä toisin. Sovimme, että jos sakko tulee, niin se tulee.
Prologi kesti meiltä reilut puoli tuntia. Juoksimme siis kovassa kärjessä rantaan ja kajakeille. Välillä käy niin, että hyvässä vauhdissa tunne vie keskittymisen. Herpaantumisen seurauksen huomasimme vajavan 10 minuutin melomisen jälkeen: emme olleet leimanneet rastia. Emit oli minulla, ja tajusin virheen heti leimauksesta puhuttaessa. Samantien oli selvää, että rasti käydään hakemassa, joten käänsimme kaluston keulat takaisin lähtöpaikkaa kohti.
Paluumatkalla vastaan tulivat miesten ja sekasarjojen kärki. Naisten kärkeen ehdimme vielä juuri ja juuri. Uusi vauhti rannasta otti aikaa reilun vartin. Itsellä tuli syviä vesiä vastaan, sillä on noin selvästä tyhjänpäiväisestä virheestä on vaikea olla soimaamatta itseään. Ajatusten kokoamiseen meni pitkään, mutta vähitellen kisa imi taas mukaansa.
Toista rastia haimme kolmen tiimin voimin, Free Adventure ja Hiiltomiehet olivat pyyhkäisseet jo ohi. Siinä rastia etsiessä muitakin tiimejä ilmaantui paikalle. Rasti löytyi nuuskulla veden varasta. Tämän jälkeen meloimme tasatahtiin muutaman tiimin kanssa. Toinen Passion Adventure tiimeistä tuli samaa tahtia kanootilla. Meren puolella ranta oli matalaa. Yksikkö lipui helposti, mutta kaksikkomme imi kiinni. Voimalla väänsimme, ja hypimmme koko ajan kyydistä pois. Tästä huolimatta valitsimme seuraaavallekin rastivälille meren kierron, emmekä jokea, jota tosiasiassa suunnittelimme. Oma ajatus ei ollut kasassa, annoin alun kömähdysten ja sakkojen pelon häiritä.
Hävisimme meren kautta kierrossa minuutteja. Sen jälkeen otimme vielä yhden poikkeavan reitinvalinnan jättämällä kajakit rastille 8 mennessä rantaan. Tämä oli loppujen lopuksi ihan hyvä, vaikka juostessa matka tuntuikin hitaalta ja pitkältä. Kylmä oli juuri alkanut iskeä, ja juoksu välillä oli paikallaan.
Melonnan jälkeen saavuimme vaihtoon noin viiden ja puolen tunnin kohdalla. Tässä vaiheessa kuulimme, että saamme prologista tunnin sakon. Jälleen siis jotain nollattavaa mielelle. Pyyhälsimmme pyörille muutamia minuutteja toisen naisjoukkueen perään, lähes yhtäaikaa miesten kärjen kanssa. Hiiltomiehet jatkoivat kaukana edellä sekasarjan kärjessä. Ensimmäiselle pyörärastille tultaessa edessä oli reittikirjan mukkaan ilmava silta. Kyseinen häkkyrä keräsi edellemme jonoon niin Passioonit, kuin Free Adventurenkin. Me jätimme pyörät ja kahlasimme puron yli kuitaten tiimit hetkeksi. Jouduimme juoksemaan hyvin ajettavaa polkua, ja taisin manata jo ääneenkin tuota ratkaisua.
Rasti juoksutti meitä huvikseen kiekan metsässä pyöräkengillä, ja polkupätkän hitaudesta huolimatta pääsimme takaisin pyörille palatessa kuittaamaan Passionin tiimin sillalla. Yhden rastin kautta suuntasimme lossille. Krista pyysi pistämään vauhtia, ja päätimme, että ehdimme 10 minuutissa Lossinrantaan ja Free Adventuren kanssa samaan kyytiin. Vedin letkan onnistuneesti rantaan ja lossille. Saimme muutamia minuutteja jännittää, ehtiikö Passionit kyytiin. Eivät ehtineet, ja se takasi meille 15 minuutin keulan, lossin kulkiessa vartin välein.
Siitä lähtien pyöräily eteni tylsänkin tasaisesti hyvällä sykkeellä pitkin sorateitä. Soratiesession katkaisi vain puolivälin jälkeen rasti numero 19, joka haettiin avosuolta jalan. Varustaudun matkaan tukevasti kypärä päässä, lenkkarit selässä ja pari litraa juomaa repussa. Ettei vaan käy avosuolla tarpominen liian helpoksi. Suolle mennessä vastaan tulivat Hiiltomiehet, olimme reilut 20 minuttia heitä perässä. Free Adventure kiersi hiukan pidempää miesten reittiä ja tuli vastaan suolta poistuttaessa. Kuulimme myös kauempaa naisten ääniä, ja laskin tässä olleen eron Passioniin vajava puoli tuntia meidän hyväksi.
Muutama rastinväli mentiin tasaisempaa tahtia, pari jälleen taas lujempaa, jotta nähdään, edellä menevien ratkaisut viimeisen rastivälin suhteen. Free Adventuren tavoin valitsimme tylsän, mutta varman tiekierron. Loppu olikin loikottelua. Olin koko ajan varma, että viimeisellä questillä on vielä suunnistus. Olo olikin hölmistynyt, kun A-radan sijaan löimme pesäpalloa.
Pesäpallon jälkeen vastaan tuli maali, ja kisa tuntui loppuvan ikään kuin kesken ajassa 10 ja puoli tuntia. Aamun jo lämmittäessä olisi voinut vielä pari jalkapätkää heittää. Olisimme myös tarvinneet ne voittoon, sillä matka loppui kesken. Annoimme tunnin sakosta, ja vartin omasta virheestä tasoitusta vastustajille, mutta saimme poljettua kiinni vain tuntisen verran. Olisimme tarvinneet varttitunnin isomman kaulan maalissa, jotta sakosta huolimatta olisimme voittaneet. Myös onnistuneempi reitinvalinta melonnassa olisi avittanut, ja pelkästään huolellisuus leimauksessa olisi voinut riittää.
Iin kisa oli siis jälleen kohdallamme rikkonainen ja epäselvä, aivan kuten viime vuonna. Silloinhan järjestäjä laski tulokset rogainingista väärin, minkä seurauksena meidät laitettiin tuloksissa toisiksi, vaikka aikamme riitti todellisuudessa voittoon. Rastin leimaaminen on suunnistukseen perustuvan seikkailu-urheilun kulmakivi, eikä rasteja kuulu jättää leimaamatta. Siitä voi ilman muuta hylätä tai sakottaa. Tämä rasti oli epäselvä, se oli pistetty sivuun, ja tottakai kaikki siinä kävivät, koska kyse oli melonnan lähdöstä. Sakko siis lienee seikkailukisoissa ok, vaikka monissa kisoissa hylkäys tai cut off, eli muiden taakse sijoittuminen on tavallisempi rangaistus.
Prologin sakko tuntui kovalta, kun tehtävän painoarvo ei selvinnyt mistään. Olisi pitänyt hoksata kysyä heti aluksi tehtävän sakkoa, jos se epäonnistuu. Sääntönä oli, että osuudelle ei saanut palata, jos siltä leimasi pois, mutta toisaalta emme saaneet tarkastuttaa prologin tehtävää ennen leimausta. Tehtävä oli huono, koska väärin ymmärtäneitä joukkueita oli monta. Tämän huomasin jo itse kisoja järjestäessä, että iso sakkojen määrä on järjestäjän vika. Tavallisimmin vika löytyy epäselvistä ohjeista, tai puutteellisesta reittikirjasta. Kummassakin on aina parannettavaa, ja niihin pitäisi järjestäjien keskittyä paljon. Tämä on täysin oma kokemus, erityisesti Rovaniemen ja Pellon AC24-kisoista.
Melontaosuus oli hieno, ja siinä mukavasti reitinvalintamahdollisuuksia. Se rytmittyi myös kivasti, eikä tuntunut yhtään pitkältä. Aika meni kuin siivillä. Pyöräily oli yksitoikkoista, vaikka alussa olikin lossia, ja tarjottiin vähän polkuakin. Silti mieleen jäi pääasiassa pitkät soratiesuorat. Kisan mitta ja juoksun vähyys ovat aina järjestäjän päätöksiä, seikkailukisoissa hienoa onkin se, että matkat ja lajien määrät vaihtelevat. Itselle sopi tähän väliin hyvin melonta ja pyöräilypainotteinen kisa, sillä parin viikon palautuksella pitää olla kesän parhaassa iskussa. Vaikka kisa on aina kisa, itselle tämä oli myös viimeistelytreeni seikkailun EM-kisoja varten.
Pyörä kulki aivan kohtuullisesti, vaikka olen pyöräillyt ehkä vähiten mitä koskaan. Melonta oli tahmeaa, siitä olen yllättynyt. Sitä tahmeutta tässä poistetaan vielä ennen Espanjaa. Juoksu tuntuu koko ajan parhaalta mitä ikinä. Siitä jaksan olla onnellinen, vaikka paljon on vielä haasteita kropan korjaamisessa.
Yön yli menevässä kisassa ei tullut syötyä paljoa, lähinnä join. Muutama hunaja meni, samoin lakuja ja pähkinöitä, sekä huollossa sipsiä ja meetvurstia. Pääosin join urheilujuomaa, melonnassa palautusjuomaa letkusta ja ihan kertatölkistä.
