Ursak raportti – ei mennyt ihan putkeen

Ursak raportti – ei mennyt ihan putkeen

Ursak tuli nopeasti vastaan, ja kiireinen työviikko ärsytti jo valmiiksi: valmistelut ja pakkaaminen jäävät aina niin viime tinkaan. Matkaan pääsin ennen kolmea perjantaina, ja kaverin luo yökyläilemään saavuin yhdeksän maissa. Samaan yöpaikkaan tulivat myös Haltin tiimi, oma joukkuekaveri, sekä HiiltoLifen Johanna.

Kisa-aamusta tuli yksi kiireisimmistä. Jotenkin jo siinä vaiheessa oli käynnistymisvaikeuksia, OP:n tavarat vietiin huoltoalueelle ihan viime hetkillä, enkä ollut itse ehtinyt osallistua yhtään reitin suunnitteluun. Kunnon kokonaiskuvaakaan ei ollut reitistä, ja osittain siitä syystä huoltolaatikkojen sisällöt tuli suunniteltua vähän huonosti. Pääkin tuntui toimivan hitaalla jo tässä vaiheessa, olo oli ”lötköpötkö”.

Lähtövilktukset koko sakilta!
Lähtövilkutukset koko sakilta!

Kisan kulku oli seuraava:
Prologi, juosten, noin 20 minuuttia
1. osuus rullaluistelu, 36 km + kaupunkisuunnistus
2. osuus Juoksu + uinti, 18 km – TA
3. osuus MTB, 39 km + quest kaivos – TA: huoltolaatikko
4. osuus MTB, 35 km
5. osuus melonta, 19 km – melontavarusteet
6. osuus MTB, 25 km + quest soramonttu (lyhyt suunnistus) – TA
7. Quest suppa (flying fox)
8. osuus suunnistus, 15 km – TA
9. osuus MTB 41 km
10. osuus melonta 18 km – jätettiin tuulen vuoksi pois
11. osuus MTB 17 km

Prologin kartta, komea on.
Prologin kartta, komea on.

Prologiin lähdettiin rauhassa, mutta siltikään homma ei auennut helposti. Kartta kummastutti, emmekä päässeet tekemään kunnollista suunnitelmaa, mitä rasteista  kannattaa hakea. Olin itse ihan pihalla, pää ei toiminut. Tulimme prologista pois lähes viimeisenä.

Aika rauhakseen tamptaan prologilta vaihtoon. Edessä ensimmäinen osuus, rullaluistelu.
Aika rauhakseen tamptaan prologilta vaihtoon. Muita ei näy perässä. Edessä ensimmäinen osuus, rullaluistelu.

Rullaluistelu oli luonteeltaan osuus, joka vaan piti tehdä alta pois. Alku voi näyttää suuntaa, mutta ei ratkaise mitään. Toki pilata voi kaiken, vaikkapa aloittamalla liian kovaa. Rullaluistelun keskellä juoksimme lyhyen kaupunkisuunnistuksen. Sekään ei muuttanut kokonaisuutta suuntaan tai toiseen. Lopussa pyhkäisimme vielä yllättävän hiekkatien kautta, seurannan mukaan tällä ei ollut juurikaan vaikutusta. Tulipahan säästettyä jalkoja, kun lykki tasuria. Mukavasti ryin koko rullaluistelun ajan, yskä hakkasi kehkoissa, jos yhtään lujempaa yritti mennä. Vaihtoon saavuimme sekajoukkueiden neljäntenä, erot olivat tässä vaiheessa pieniä, vaikka itse kuvittelin eron olevan jo vaikka ja mitä. Meno tuntui jotenkin niin hitaalta ja nahkealta.

Rullaluistelusta nopealla vaihdolla patjan kanssa  juoksu + uinti -osuudelle. Meillä oli mukana yksi iso patja, joka vuosi. Juoksu oli kohtuullista hölköttelyä, jollain tavalla tämä osuus oli omasta mielestäni itselleni paras. Matka kulki suhteellisen jouhevasti, vaikka repussa olikin liian paljon juomaa kannettavaksi. Uintiosuudet tuntuivat kestävän saman verran patjalla ja uiden, mutta kevyempäähän patjailu minulle oli, kun OP huolehti patjan kantamisesta koko matkan. Loppumatkasta olimme gepsin mukaan oikaisseet pihan läpi, mistä saimme loppuaikaan lisättävän sakon. Tämä ei pidä paikkaansa, olimme tietoisia pihasta, ja kiersimme sen. Meidän GPS-signaalimme oli hukassa osuuden lopun ja siksi näyttää, kuin menisimme kielletylle alueelle.

Ilma oli tässä vaiheessa yllättävän lämmin, emmekä jääneet vaihtamaan kuivia vaatteita huoltoon. Eli jälleen nopealla vaihdolla pyöräpätkälle. Pyörässä oli juomaa ja evästä valmiina. Tässä vaiheessa olimme sekajoukkueista toisena, mutta ensimmäisenä menevä Team Kandersteg oli jo selvästi karussa. Ruokaa ja juomaa upposi kohtuullisesti:  söin suklaata, Arctic Warriors-hunajaa, lakuja ja korvapuusteja. Pyöräilyn myötä yskä tuntui paheneva, kun viima kutitteli kurkkua.

Pyörällä vauhti oli tasainen, muttei erityisen kova. Pari hidastaa reitinvalintaa teimme ja yhtä polkua haimme vähän turhan pitkään. Toisaalta matkalle sattui myös hyviä valintoja. Matka kävi kohti Outokumpua ja kaivosta. Siellä odottivat huoltolaatikot, mihin olin ladannut maustevoipatonkia, colaa ja kovasti jo haaveilemaani metwurstia. Siellä oli myös tuulihousut, kuorikintaat, talvitrikoot ja vaihtopaita kylmää yötä ajatellen. Ensin kuitenkin seikkailimme kaivoksessa kolmivaiheisen tehtävän.

Rappusissa en viitsinyt koko ajan kurkkia alas, vaan keskityin nostelemaan tossua sopivassa tahdissa.
Rappusissa en viitsinyt koko ajan kurkkia alas, vaan keskityin nostelemaan tossua sopivassa tahdissa.

Tehtävän alku oli häsellystä, ja tuhlasimme minuuttitolkulla aikaa yrittäessämme väärälle tehtävälle. Viimein ensimmäiseksi sukelsimme kaivosmuseoon, haimme pari vihjettä, ja suuntasimme toisen tehtävän kimppuun. Toinen tehtävä vei kaivostorniin, minne juoksimme asfalttitietä pikin noin parin kilometrin matkan. Tornin raput vaativat vain tossua toisen eteen, ilmeisesti nousu oli noin 100 metriä. Alastullessa neljäntenä oleva seka joukkue 1life tuli vastaan, olimme siis kolmantena.

Kolmas tehtävä vei alas, kaivoskuiluun. Ahtaanpaikankammosta varoiteltiin, mutta koko matkan reitti oli varsin tilava, eikä synnnyttänyt mitään reaktioita. Tästä tehtävästä saimme viimeisen vihjeen, jonka turvin suuntasimme alueen vanhaan torniin hakemaan vatauksen kysymykseen. Sinne mennessämme vastaan tuli Hiiltolife, eli toisena oleva sekajoukkue. Olimme kaikki siis suhteellisen nipussa. Tehtävä ratkesi helposti tornin kartasta, ja vastauksen myötä pääsimme huoltokasseille.

Hotkin meetwurstia, patonkia ja join colaa. Tukin taskuihin evästä, ja otin tuulihousut mukaan. Muut lämpimät vaatteet jätin laatikkoon, sillä keli oli vielä hyvin lämmin, ja arvelin tarkenevani yölläkin tuuliasu päällä. Pyörällä suuntasimme kohti melontaa. Ajaessa tuntui kylmä viima, ja jossain välissä rastilla vedinkin tuulitakin päälle. Kaipasin myös toista buffia, jonka olin alun kuumuudessa jättänyt Pärmävaaran huoltokassiin. Kurkku ja yskä olisi nyt kaivannut sitä.

Melontaa saavuimme reippaana.
Melontaan saavuimme reippaina.

Melontaan lähdimme kymmenen aikaan. Melonnan alussa kävi kova tuuli, ja järvellä nousi aaltoa. Aalloissa suihkimme onneksi vain muutaman sadan metrin matkan, ennen joelle sukeltamista. Emme kuitenkaan olleet valinneet nopeimmalta näyttävää alusta, koska se oli niin matalalaitainen. Vihreä muovipulkka oli juuri niin painava ja nihkeä melottava, kuin miltä se näyttikin. Koko yön oli Acronia ikävä.

Ursak_Extreme-30

Joki osoittautui jotenkin tylsäksi. Itseltä oli melontamotivaatio jotenkin tiukassa, ja matka tuntui tovottomalta, vaikka melonta oli varsin kohtuullisenn pituinen, 19 kilometriä. Edestakaisin melottava joki kuitenkin on tylsä. Lähes koko matkan näkyi muitakin melojia, sillä kaikki melontaan ehtineet joukkueet näimme, johtavasta team Haltista viimeiseen osuudelle ehtineeseen. Melonta oli myös hiljainen, sillä yskimistä lukuunottamatta oma ääneni alkoi pettää, pystyin välillä vain kuiskuttelemaan. Meloimme myötävirtaan sillalle, väliltä haimme pari rastia. Sillalta hilpasimme rastin, ja aloitimme paluumatkan vastavirtaan. Ja paluumatka oli hidas, todella hidas. Jäimme melonnassa muille ympräillä oleville sekajoukkueille.

Ursak_Extreme-103
Vähän kaipailin pipoa, välillä meloessa sai hyvätkin lämmöt päälle, välillä taas vilutti vähän.

Melonnan jälkeen oli vaarana, että iskee kylmyys. Vetäisin nopeasti tuulihousut jalkaan, ja lämmittelin nuotiolla. Olo oli ihan hyvä keuhkoihin käyvää yskää lukuunottamatta. Onneksi vaatteet olivat suhteellisen kuivat, eivätkä kengätkään olleet kastuneet pahasti. Yskiminen sattui jo syvällä keuhkoissa.

Päässä oleva silta ja siinä kököttävä rasti.
Päässä oleva silta ja siinä kököttävä rasti. Juoksu kesken kylmän melonnan on yhtä köpöttelyä.

Pyöräilyssä käyvä viima oli nyt kylmimmillään. Yskiminen sattui, ja OP kyseli jo homman mielekkyyttä kesän pääkisaa ajatellen. Vähitellen melonnan jälkeen päädyttiin siihen, että emme riskeeraa Espanjan reissua kiusaamalla minun kroppaa, kun selvästi olen kipeä. Luonnollisesti olo oli sellainen, että en olisi normaalioloissa lähtenyt lenkillekään. Soramontun suunnistukseen saavuttuamme, päätimme pienen neuvottelun myötä keskeyttää, ja pyöräillä suoraan huoltoon.

Keskeytys harmittaa aina, se on niin suuri pettymys ja itselleni ainakin aina suuri häviö. Selvästi olo oli kuitenkin kipeä, eikä ollut järkevä mitään pahempaa tautia hankkia. Ja olihan menokin jotenkin tahmeaa, vaikka yleisvointi ei ollut vielä perjantaina mitenkään huono. Näin kuitenkin tällä kertaa.

Me taitoimme matkaa 16 tuntia ja 180 kilometria. Aika tuntui jälkikäteen menneen siivillä, mutta edessä olisikin ollut vielä miehekäs pätkä, siitä huolimatta, että toinen melonta oli kovan tuulen vuoksi peruttu. Sen toteutuessa kisasta olisi tullut ylipitkä. Nytkin voittajan aika oli 23 tuntia, ja viimeinen koko radan kiertänyt Avanti käytti 27 ja puoli tuntia. Kisa oli vaativa, keskeyttäneitä oli eri syistä paljon. Reitin alkuun ei osunut mitään pahaa, yö oli odotetun kylmä, mikä aina vaikuttaa. Emme käyneet maastollisesti vaativaa suunnistusta, mikä oli kestänyt pitkään ja vienyt joukkueista mehuja. Vain viisi joukkuetta kiersi koko reitin.

Itsellekin palasi taas mieleen, miksi tavataan tehdä  jakoa nimeomaan 24 tunnin kisan kohdalla multisportin ja seikkailukisan välillä. Pidän tätä itsekin rajanjakajana, vuorokauden, ja sitä pidemmissä kisoissa on selvästi vaativampia elementtejä, siinä missä alle vuorokauden kisan käy heittämässä kuka vain hyväkuntoinen henkilö. Vuorokaudessa kysytään jo selvästi enemmän kurjuuden sietokykyä. Onneksi nyt ruoka maistui hyvin, ja juomaakin upposi, eikä ollut kauhean kylmä, eli kurjuutta ei tullut aivan roppakaupalla. Tosin aina on helpompaa silloin, kun vauhti ei ole huipussaan.

Malojan vaatteet toimivat hyvin, koko kisan päällä oli seikkailukisojen ykkösvaruste, pyöräilypaita. Sen alla oli aluspaita. Jalassa pitkät trikoot, jotka oli tarkoitus vaihtaa Malojan lämpimämpiin yöllä, jotka olivatkin väärässsä huoltolaukussa. Yöksi puin tuulihousut ja tuulitakin. Huolloissa vaihdoin aina sukkia, kun vaihdoin kenkiäkin. Juoksukenkien ykköspariksi on noussut Bushidot, toisina kenkinä mukana olivat Salomonin fellcrossit ensimmäistä kertaa.

Tynkänäkin Ursak toimi pidempänä harjoituksena: nyt alan lepäilemään. Ohjelmassa on totaalilepoa alkuviikko, ei niinkään kisasta palauttelun kuin muiden syiden vuoksi. Loppuviikosta tarkoitus on meloa uudella kajakilla. Pari viikkoa otan kevyemmin. Heinäkuun alussa vuorossa Kärkkäinen cupin Ii:n osakilpailu, tällä kertaa viimevuotisella naistiimillä. Siitä on vielä pari vikkoa Espanjaan.

Yksi kommentti “Ursak raportti – ei mennyt ihan putkeen

Vastaa