Mitä päälle seikkailukisoihin? Malojaa testissä koko kesän

akkailen vaatteita Espanjan kisaa varten valikoiden, ja ajattelin kirjoittaa miksi. Opiskelin vaatesuunnittelijaksi ja unelmana olikin toiminnallisten urheiluvaatteiden suunnittelu. Tämä tasuta pitää huolen siitä, että treenivaatteet ja vasrusteet kiinnostavat minua aina.

Toppi
Hihattomassakin topissa tärkeintä on kaulus, joka suojaa hietymiltä.

Vaatteilla on väliä. Pitkissä kisoissa hiertynyt takapuoli, verestävä selkä tai punaiseksi kulunut kaula voivat johtaa jopa keskeytykseen. Nämä ongelmat johtuvat yleensä vaatteista, epäsopivista joko kantajalleen, tai käyttötarkoitukseen. Kesän käytössäni ovat olleet uudet Malojan vaatteet, niin lenkillä, kuin kisoissakin. Perustan kisoissa käytettäville vaatteille muodostavat pyöräilypaita, pyöräilyhousut, trikoot ja mahdollisesti kompressiosäärystimet.

Oma asu lähteekin aina pyöräilyvaatteista, sillä periaatteisiini kuuluu, että pyöräilyvarusteilla voi juosta, mutta ilman niitä ei voi pyöräillä. Kisoissa käytän pyöräilykenkinä juostavia versioita. Multisport kisoissa, missä on paljon vaihtoja, ne ovat huolettomimmat, kun lenkkareita ei erikseen tarvitse. Pitkissä kisoissa niissä puolestaan on varpaiden kohdalla tarpeeksi tilaa turpoaville jaloille.

13170724_10153973413537559_393413307_o(1)Pyöräilypaita on paras paita kisoihin, koska kaulus suojaa kaulaa repun hankaukselta ja taka taskuihin saa lyhyissa kisoissa helposti tarviittavat varusteet. Vetoketjullinen paita on myös helppo ja nopea vaihtaa. Malojan Kathleen paita on saanut tulikasteensa springissä, palvellut Joensuun yössä ja lähtee myös valloittamaan Pyreneitä.

Holly-toppi taas on niin namu, että olen pitänyt sitä myös muussa käytössä. Edustuspaita suorastaan! Lisäksi olen treenannut trithlon topissa, joka sopii hyvin Rovaniemen helteeseen, silloin kun sitä on.
Käytössä Malojan lyhythihainen ja hihaton paita ovat olleet huolettomia, varustehan on paras, kun sitä ei edes huomaa. Molemmille paidoille plussat siitä, että kuivuvat nopeasti. Kaulukset ovat myös sopivan kokoiset molemmissa. Spring Adventuressa en ottanut reppua kisan alkuun ollenkaan vaan vaadittaavat varusteet, reittikirja ja evästä, kulkivat paidan taskuissa.

Bikehoose02Monissa lyhyissä kisoissa reitti on käytännössä rakennettu niin, että pyörällä ajetaan rinki, minkä varrella suunnistetaan, suoritetaan tehtäviä ja usein melotaankin. Näissä käytän housuina pyöräilyhousuja. Jos keli on kylmempi, puen niiden päälle trikoot. Käytössäni on kolmenlaisia Malojan pyöräilyhousuja. Triathloniin tarkoitetut sopivat hyvin lyhyisiin multisport-kisoihin, sillä niillä on oikein hyvä juosta. Saman asian ajavat pehmustetut alushousut. Lyhyet Kathleen-housut ovat taas luksusta, kun pyörällä viiletetään pitkiä etappeja tuntitolkulla. Kylmemmälle kelille sopivat hyvin caprit. Kaikkien toppaus on yksi parhaista kokeilemistani, samoin istuvuus. Pyöräilyhousun täytyy olla juuri oikean kokoinen, satulan nokkaan takertuvat lycrat saavat vain sokerittoman veren kiehumaan.

Takataskut02
Tätä takkia on tullut pidettyä ihan siiviilissäki.

Muutaman tunnin mittaista multisporttia pidempään kisaan lähtiessä vaatteita ei kannata valita vain vallitsevan sään mukaan. Itse ennakoin tulevaa säätä, ja yritän rakentaa setin, joka käy myös illan viilentyessä, ja on täydennettävissä yön kylmyyteen. 24 tunnin ja sitä lyhyemmissä kisoissa en välttämättä vaihda kuin sukat. Lyhythihaisen voi täydentää helposti irtohihoilla, lyhyet lahkeet menevät pitkälle iltaan, ja todella kylmällä voi vetaista tuulihousut ja -takin. Nyt minulla on käytössä mahtavan värinen Poppy-takki. ultrakevyet tuulenpitävät takit ovat yleensä hiostavia, tässä on onneksi ventilaatiot kainaloissa.

ShortsitPyöräilyvaatteiden lisäksi mukaan lähtevät myös lyhyet juoksusortsit kuumia päiviä varten, ja kunnon lämmin pipo kylmiä Pyreneiden öitä varten.

Koko setti lähtee Espanjaan. Pitkässä kisassa vaatteita vaihdetaan muutamaankin otteeseen, joten erityisesti paitoja pitää olla useampi mukana. Onneksi Malojan mallistossa on vara valita.

Kaikki tuotteet ovat hyvälaatuisia. Ompeleet ovat suoria, ja mitoitukset pitävät. Materiaalit ovat myös erityisen laadukkaita, pesun jälkiä ei ainakaan tällä käytöllä vielä näy, eikä toinen materiaali käyttäydy eri tavoin pesussa kuin toinen. Tämä takaa sen, ettei vaatela ”vetämään” pesujen myötä, kuten halvimmilla vaatteilla on tapana. Uskallan siis suositella, ja käyttää edelleen.

Yleisimmin seikkailkisavarusteita olen pohtinut täällä.

 

Vastaa