Kauden päätös X-kaato

Kauden päätös X-kaato

Hyvin menneen Tsekin kisan jälkeen jäi vielä intoa kilpailla. Siksi sovinkin itselleni parin perinteikkääseen X-kaatoon. Olen itse osallistunut kyseiseen kilpailuun vain kerran aiemmin, kolmisen vuotta sitten. X-kaadon idean mukaan lähtö oli jälleen pimeässä, aamuyöllä. Kisan oletettu pituus oli noin 5 tuntia.

Karttaa sai itse täydentää esimerkiksi uudella tielinjauksella.

Pienen houkuttelun seurauksena päädyimme jälleen miesten sarjaan, keväisen Spring Adventuren tavoin. Miesten sarjassa reitti on yleensä pidempi, ja kilpailuakin enemmän. Saa seikkailua koko rahalla. Ajoin torstain ja perjantain aikana pääkaupunkiseudulle, missä perjantaina pieni verryttelylenkki upeassa säässä Paloheinän ilmeisesti uuden karheilla rapuilla. Perjantai-iltana rauhoituimme Hiiltomiehet-tiimin toisen jäsenen kanssa ajoissa unille, jotta olo olisi virkeä klo 3:30 alkavassa materiaalin jaossa.

Lähtöaika oli klo 5:00. Kartat olivat vaikeaselkoisia, ainakin ulkopaikkakuntalaiselle, ja saimmekin niihin vierähtämään koko kätettävissä olevan ajan. Kaikki muu oli laitettu illalla valmiiksi. Päädyimme myös käyttämään järjestäjän tarjoamia meloja ja liivejä, koska omat olisi pitänyt itse viedä vaihtoon. Tässä laiskuus yllätti. Järjestimme pyörät kisakeskuksen vaihtoalueelle, ja siirryimme otsalamput päähän viritettynä lähtöön.

Kisa vaikutti selkeältä: prologi + pyöräily melontaan + melonnta + suunnistus saarella + melonta + pyöräily + suunnistus + pyöräily kisakeskukseen + loppu suunnistus.

Fresbeegolf-radan kartan tiirailua.

Prologi
Prologissa oli ripoteltu muutama rasti frisbeegolf radan koreihin ja heittopaikoille. Ne haettiin juosten. Kyseessä oli muistisuunnistus, sillä käytettävissä oli ainoastaan kentän laidalla ollut opastustaulu karttoineen. Lähes koko radan sai juosta läpi, rastit löytyivät hyvin, kiitos kisaparille, itse hahmotin todella huonosti koko radan. Viimeisen rastin haettuamme, totesimme, että emme nähneet radalla ollutta leimasinta. Yksi emit-leima olisi pitänyt ottaa. Siispä lähdimme palaamaan ratoja takaisinpäin, tarkistellen rastipaikkoja. Onneksi kysyin jossain vaiheessa toiselta joukkueelta, olivatko he nähneet leimasimen, ja kuulimme, ettei sitä olekaan. Palasimme lisälenkkien saattelemana pyörille ja jatkoimme melonnan lähtöön.

Nopea vaihto pyörille ja menoksi.

Melonta
Olimme ilmeisesti veteen mennessä noin 6. tai 7. sijalla. Melonta vei pimeässä merelle, kohti läheistä pikkusaarta. eellä pari joukkuetta näytti suuntaavaan liikaa vasemmalle, minkä emme antaneet sotkea omaa menoa. Lyhen melonnan jälkeen aloitimme saaressa normaalin suunnistuksen, sijoitus oli noussut suoralla reitinvalinnalla pari sijaa. Suunnistuksessa pari ensimmäistä rastia hiukan tehetti pientä koukkua. Maasto oli kuitenkin mukavaa juosta, ja lämmitti sopivasti kroppaa. Näkötornin rastilta selvisi, missä seuraava melonnan rasti on. Rastille oli pienimuotoinen selän ylitys, missä saimme pariin otteeseen merellistä virkistystä kajakkiin. Rannassa luodolla olevan rastin jälkeen suuntasimme melonnan kolmannelle ja viimeiselle rastille joelle. Lopussa melonta olijo hyvinkin lajinomaista seikkailumelontaa, jossa vedimme kajakkia vyötäröä myöten vedessä. Joen perällä oli jo useita joukkueita lähestulkoon nipussa. Saimme paluumatkalla pidettyä meloen paikkamme, joka oli noin sija 4.

Pyöräily + suunnistus + pyöräily
Läpimärkänä pyöräily aamuyöllä pisti palelemaan. Heti kohta saavuimme jäähallin questille, missä saimme lämpimässä juosta edestakaisin hallia etsimässä huoneita, missä aina ohjattiin seuraavalle huoneelle. Viimeisessä huoneessa oli leima. Jäähallilta lähtemisen jälkeen teimme pari suunnistus koukeroa. Kylmäkin alkoi uudelleen vaivaamaan. Pyöräily vei läpi rastien 3-12. Ulkopaikkakuntalaisina haimme välillä sekä reittejä, että rasteja, paikalliset näyttivät etenevän paljon sujuvammin. Välillä suunnistimme kallioisessa metsämaastossa noin 8 rastin reitin. Yhdellä rastilla oli raunioilla temppuilua välipalana. Rasti numero 11 oli meille työläs, se oli polkujen varrella, eikä löytynyt ilman lisälenkkiä. Rastin 12 jälkeen suuntasimme kisakeskukseen vaihtoon.

Suunnistus
Viimeinen suunnistus lähti itsellä aika työläästi liikkeelle. Siinä sai kuitenkin vielä juosta hyvän tovin. Suunnistuksellisesti se meni meiltä hyvin. Viimesellä rastilla kävimme virkistäytymässä lammessa Finfoamin avustuksella. Loppujuoksu maaliin piti ottaa edelleen ihan reippaasti, sillä takana seuraava joukkue oli vain parin minuutin päässä. Maalissa sijoituksemme oli 4. miesten kisasarjassa ajalla 5:28. kaksi ensimäistä joukkuetta olivat kyllä omaa luokkaansa, heidän vauhtiin ei ollut asiaa. Omjakon oli muutaman minuttin edellä, ilmeisesti meillä molemmilla sekä ulkopaikkauntalais-, että frisbeegolf-rata ongelmaa.

Tunnelma kuvaa viimeisen rasti virkistäytymiseltä.

Kisailu on kivaa, eikä sitä tarvitse aina ottaa niin vakavasti. Erityisesti nämä lyhyet ”lähiökortteli” -kisat kannattaa ottaa vähän leikkimielisenä kartan tason ja vahvan paikallispanostuksen vuoksi. Kisat ovat hyviä aloittaa harrastaminen, muunmuassa siksi, etteivät ne yleensä ole fyysisesti vaativia.

Tämä oli hyvä kauden lopetus tähän kohtaan. Itsellä paras tsemppi hävisi johonkin suunnistuskoukkuihin ja nahkeaan jalkaan. Juoksu tuntui aluksi hyvältä, mutta jalka painoi lopussa. Pyöräilimme ilman lukkopolkimia, jottei tarvitsisi kantaa ja vaihdella kenkiä. Itselle ei erityisen hyvin kyllä sovi ilman lukkopolkimia tiellä paahtaminen, vauhti ei ole tällöin kovin hyvää. Kisa oli perustekemistä alusta loppuun.

Keli ei ollut valtavan kylmä, lämpötila oli tasaisesti noin 5-7 astetta. Laitoin onneksi päälle Malojan hiihtotrikoot, joissa on etupuolella tuulenpitävää materiaalia. Paitana oli Malojan erityisesti talven multisporttiin ja kisoihin suunniteltu vähän lämpimämpi pitkähihainen paita ja siinä päällä Malojan pyöräilypaita, koska siinä on hyvät takataskut. Takataskujen ansiosta pystyin olemaan alkumatkan ilman juompullovyötä.

Tästä pääsee kurkkimaan tuloksia. Kiitoksia kisajärjestäjälle kuvista ja videoista!

Nyt on tarkoitus jälleen lepuuttaa niveliä ja kremppoja kuntoon, ja aloittaa hyvävoimaisena hiihtokausi 2-3 viikon kuluttua.

 

 

 

Vastaa