Maastopyörävaellus Ruotsissa – maailman parasta maastopyöräilyä!

Siintääkö haaveissa uniikki maastopyöräilykohde? Haluat ehkä kokea jotain uutta, vaeltaa ja nähdä upeita maisemia. Kovin eksoottiseen kohteeseen ei tarvitse mennä, sillä naapurimaasta löytyy maailmanluokan maastopyörävaelluskohde.

Maastopyörävaellus Ruotsissa on mahdollista toteuttaa monin tavoin ja monissa paikoissa. Ehdoton suosikkini on kuitenkin Pältsa. Pältsan ja Norjan puolella olevan naapuritunturi Paraksen alue on ehdottomasti yksi hienoimpia maastopyöräilykohteita koko maailmassa. Alueella on hyvin uniikki moreeniharjanne, ja sen yllä kiemurteleva polku. Se on upea. Reitti on myös sopivan vaihteleva, ja alusta tarpeeksi tekninen, muttei liian. 

Vertailukohtaa itseltäni löytyy laajasti Lapista, olen asunut ja treenannut Levillä, polkenut lukuisia kertoja Ylläksellä ja Aakenuksella, ajanut Pallakselta Hettaan, Hetasta Muonioon, pyöräillyt usein Saariselällä, ajanut Utsjoella Galdoaivin erämaassa ja polkenut Kilpisjärveltä Pitsukselle, huiputtanut Jehkatsin ja ajanut Mallan yli. Tuttuakin tutmpi on myös metsä-Lappi, Pello, Ylitornio ja Rovaniemi. Useasti olen pyöräillyt myös Korouomassa. Ja kuitenkin, tämä Pältsan alue on näistä kaikista hienoin.

Jo pari päivää riittää maastopyörävaellukseen

Lokakuu on ihan hyvä aika käydä tunturissa: keli voi olla todella hyvä tai sitten vain sääsketön. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja.  On toki mahdollista, että tulee räntää, tai on jo lunta. Todennäköistä voi myös olla jäiset lammet ja ihanan rapsakka polku. Tällöin kaikki kosteat paikat sujuvat helposti. Marraskuu on jo liian myöhäinen, tai silloin kannattaa olla varustautunut vielä astetta paremmin. Maastopyörävaellus Ruotsissa ei siis tarvitse olla ainoastaan kesäajan reissu, myös myöhempi ajankohta käy.

Meidän reittimme, maastopyörävaellus Ruotsissa alkoikin Suomen puolelta. Noin 25 kilometrin mittainen vaellusreitti Pältsalle alkaa Peeran kohdalta, mutta joen rannasta. Peera on noin 10 kilometriä ennen Kilpisjärveä. Ajoimme auton rantaan parkkiin, siinä on yleensä hyvin tilaa. Lähdimme liikkeelle suoraan päivän autolla ajon päätteeksi. Tarkoitus oli yöpyä teltassa melko pian maastoon päästyämme. Hämärä kolkuttelikin taivaanrannassa jo meidän ylittäessä Keinovuopion riippusiltaa. Tässä vaiheessa kuitenkin itse matka on päämäärää tärkeämpi, sillä happi alkoi taas kulkea ja mieli muuttui kevyeksi.

Meillä oli mukana tarakalla teltta ja kevyet untuvapussit. Vaatetta ja ruokaa pitää olla aina riittävästi tunturissa, etenkin näin talven kynnyksellä. Siksipä maastopyöräilykin on hiukan erilaista, vaellustyyppistä. Siitä huolimatta pyörä on pakattunakin ylivoimainen väline tavoittaa paljon mahtavia maisemia lyhyessä ajassa.

Pakattu kulkuväline on kevyttä vähän työläämpi, mutta silti yllättävän hyvä polkea.

Auto on jätettävä Keinovuopioon, siitä ei edemmäs pääse, sillä Ruotsin puolelle ei mene teitä. Vaellus alkaa ylittämällä riippusilta, jonka kapeuteen juuri ja juuri pyörän tanko mahtui. Keinovuopiosta lähdetään soratietä kohti Kummavuopiota. Opasteita ei ole, mutta tie vie kyllä perille.

Kummavuopiosta reitti jatkuu puolestaan hyväkuntoisena mönkijän urana. Illan hämärässä pyyhälsimme sitä rinnan koivikon keskellä. Parin mutaisen jalkautumisen jälkeen viritimme otsalamput. Mönkijänuran kaarrettua Kummaenon äärelle, etsimme sopivan telttapaikan ja jäimme yöksi reilun tunnin ajon jälkeen.

Lokakuun alussa maastossa näyttää jo siltä, että talvi voi iskeä koska vain.

Maastopyörävaellus Ruotsissa – mönkijäuraa, polkua, ylä ja alamäkiä

Lauantai aamu valkeni edelleen pilvisenä, mutta lämpimänä. Mönkijäura vei meitä kohti tuntureita. Tässä ura on jouheva ja ajettava. Muutamia mönkijän mutaiseksi kaivamia kohtia matkalla oli, mutta esimerkiksi suonylitys oli yllättävänkin kovapohjainen. Reitti nousee tasaisesti koko matkan ja maisemat avautuvat vähitellen. Ympärillä on komeita pahtoja ja etualalla vilkkuu Ruotsin puolen Pältsan massiivit sekä Norjan vuoret.

Pahin suon ylitys näytti tältä.

Matkalla on yksi risteys, mistä toinen ura suuntaa oikealle, Kilpisjärven reunoja mukaillen kohti Koltaluoktaa. Muutoin vaellusreitti on selvä. Välillä mönkijän uria risteilee pari, kun ajoreitti on vaihdellut. Nämä kuitenkin vievät samaan pisteeseen. Reitti sukeltaa myös pieneen tunturikoivikkoon, mutta suurin osa matkasta taitetaan avoimella ylängöllä, missä näkyvyys on hyvä.

Kaarle Kustaa on ilmeisesti innokas rakettimies, sillä matkalla varoitettiin rakettiammunta-alueen vaarasta. Kyltin laatikosta olisi pitänyt löytyä kartta suojasta, minne ammuntojen yllättäessä vaeltaja pääsee suojaan.

Hiukan alle 10 kilometriä ennen Pältsan tupaa alkaa hieno moreeniharjanne. Ura kulkee osittain sen päällä. Tämä on erityisen hienoa ajettavaa. Meillä matkan teko olikin hidasta, koska hyvin usein oli pysähdyttävä ikuistamaan maisemia kuviin.

Noin kilometri ennen tupaa maisema avautuu lopullisesti. Tällöin joen upea vesiputous, tuvat mäen päällä ja koko Pältsan massiivi näkyvät. Aivan loppumatkasta on vielä tiukka nousu tuvalle.

Pältsan massiivi näkyy jo paljon ennen perille saapumista. Polku seurailee laaksoa, mihin tunturi avautuu hienosti.

Pältsan tupa on Ruotsin käytännön mukaan lukossa sesonkien ulkopuolella. Sesonkina paikalla on tupavahti. Nyt tupavahti oli kaamoslomalla, mutta pienempi tuvista oli jätetty auki ja vaeltajien käyttöön. Ovessa luki ”hund”. Sopiva paikka siis meille. Lämmitimme kamiinaa ja keittoa ja suunnittelimme pientä iltalenkkiä Norjan rajalle.

Pältsalta Norjaan päin mutkitteleva harjanne on uskomattoman upea.

Iltalenkki vähin varustein

Pältsan tuvalta alkaa ensiluokkainen maastopyöräily. Pätkä on reitin hienoin, ja mahtava ajonautinto. Lähes 10 kilometrin matkan ylängöllä kiemurtelee moreeniharjanne, jonka päällä kulkee mönkijäura. Harjanteelta näkyy vieressä mahtava Pältsan massiivi ja edessä avautuu vähitellen Norjan vuoret ja Paras. Harjanteet mutkittelevat ylös ja alas, joten ajohaastettakin löytyy. Pohja on soraa, välillä muutamia kiviä mielen virkistykseksi.

Hieman ennen Norjan rajaa moreeniharjanne loppuu ja polku muuttuu kiviseksi. Tästä on kuitenkin vain kivenheitto Gappohyttanille, Paraksen juurella sijaitsevalle Norjan tuvalle. Maisemissa silmä lepää. Harvassa paikassa maastopyöräily on näin mielekästä ja sopivan mittaista upeiden maisemien äärelle.

Palasimme moreeniharjannetta takaisin Pältsalle. Olen aiemmalla reissulla ajanut Norjan kautta ympäri Gappohyttanilta kohti Koltaluoktaa ja sieltä Malla-tunturin takaa Skibotniin menevän tien varteen. Tuolla reitillä on paljon tunkkaamista, mutta toki myös ajettavaa. Aivan mahdollinen reitti siis seikkailu-kykyisille. Siinä reitissä Malla-tunturin jälkeen voi tietä pitkin palata takaisin autolle Keinovuopioon. Asfalttitietä pitkin paluumatkaa tulee noin 15 kilometriä.

Tällä kertaa me aioimme kuitenkin nauttia hyvästä urasta kahteen kertaan ja palata seuraavana aamuna takaisin autolle vaellusreittiä pitkin.

Tunnelmallisen illan hämärissä tallustelimme vielä kierroksen läheisen vesiputouksen juurella ihailemassa sitä ja ympäröiviä vuoria.

Maastopyörävaellukselle tavaraa tarpeeksi, mutta vähän

Vaellusten oma viehätys on aikaisin tulevassa illassa ja pitkissä unissa. Fiilistelimme Pältsan tuvalla patjoilla hörppien lämmintä keittoa ja kaakaota. Keli oli suosinut koko päivän, eikä edellisyö teltassakaan ollut kylmä. Nyt kaverina oli lämmin kamina. Leppoisaa touhua!

Lyhyelle pyörävellukselle kannattaa tarkasti miettiä tavaramäärä ja niiden paino. Ajonautinto kärsii jokaisesta lisäkilosta. Makuupussi, teltta ja makuualusta vaikuttavat painoon eniten. Lisäksi vaikuttaa keitin, vaatteiden ja ruuan laatu ja määrä. Vaatteiden kannattaa olla mahdollisimman monikäyttöisiä: jokaista tarvetta varten ei voi ottaa omaa vaatekappaletta mukaan. Saman vaatteen pitäisi soveltua niin ajamiseen, lämmittelyyn kuin nukkumiseenkin. Vaatekertoja kannatta olla mukana kahdesta kolmeen. Aina pitäis olla yksi kuiva vaatekerta vaihdettavaksi päälle.

Pienen pyöräilymatkan päässä Suomesta on näin upeat vuoret!

Maastopyörävaellus Ruotsissa, tai missä tahansa Lapin urilla ei ole kilometrien keräilyä. Kiire ei kannata olla, sillä raskas kuorma, reitin tarkastelu, pitkät nousut ja teknisyys kyllä ottavat oman aikansa.

Meno Pältsalle kestää ilman pitkiä kuvaussessioita noin 3-4 tuntia. Takaisin tullaan osin nopeampaakin alamäkivoittoisuuden vuoksi. Meillä ajoaika autolle Pältsan tuvalta oli noin kolme tuntia. Lähdimme ajoissa heti aamuhämärän väistyttyä ja olimme autolla jo hyvissä ajoin puolen päivän aikaan.

Lue lisää vinkkejä, mitä voit ottaa mukaan maastopyörävaellukselle. >>>

Alempana reitillä ura vie mukavasti tunturikoivikossa.

Onhan se sääli tulla tunturista pois. Mielelläänhän sinne jäisi vielä hetkeksi. Siinä missä menomatkalla voi fiilistellä parempia maisemia, paluumatka vie arkeen. Toisaalta autolla odottava limppari piristää mieltä.

Kuvat Allekirjoittanut ja Riitta Siltanen.

Postaus on julkaistu elunperin 7.10.2014, mutta on edelleen ajankohtainen. Maailmasta huolimatta, sekä Pältsa, että Paras seisovat paikoillaan odottamssa maastopyöräilijää.

Vastaa