Millainen otsalamppu sopii juuri sinulle? Vinkit otsalampun ostoon

Millainen otsalamppu sopii juuri sinulle? Vinkit otsalampun ostoon

Otsalampun avulla voi liikkua ulkona myös pimeällä. Ja sitähän meillä talvisin riittää. Etenkin poluilla ja valaistujen alueiden ulkopuolella liikkuu sopivan otsalampun avulla helposti ja turvallisesti. Mutta millainen otsalamppu pitäisi hankkia?

Otsalamppujen valikoima on valtavan suuri. Ja se juuri luo haasteita oikean lampun valitsemiselle.

Mikä otsalamppu soveltuu mihinkin käyttöön?

Poimi tästä postauksesta vinkit otsalampun ostoon. Postauksessa käyn läpi kolme erityyppistä käyttötarkoitusta, ja niihin sopivat otsalamput. Sen lisäksi nostan kussakin lampputyypissä ne tärkeimmät ominaisuudet, joihin ostopäätöstä tehdessä kannattaa kiinnittää huomiota.

Kolme erilaista otsalamppu tyyppiä – varalamput, juoksulamput ja suunnistuslamput

Kokemukseni mukaan ulkoilussa tarvittavat lamput voidaan jakaa kolmeen ryhmään käyttötarkoituksen mukaan. Nämä ryhmät auttavat hahmottamaan, millaista lamppua tarvitset. Ja tämä helpottaa oikean lampun valintaa.

Ensimmäinen asia onkin määritellä oma otsalampun käyttötarve. Yhdellä lampulla pärjää ihan hyvin, mikäli ei ole useita erilaisia käyttötarpeita. Kun käyttötarve on selvillä, valitaan sopivien ominaisuuksien perusteella otsalamppu.

Otsalampun soveltuvuus eri käyttötarkoituksiin määräytyy lähinnä kolmen ominaisuuden myötä:

  • valoteho,
  • koko ja paino, sekä
  • akkut (paino, koko ja sijainti).

Pääsääntönä voidaan pitää, että mitä nopeammin liiikutaan, sitä enemmän tarvitaan valotehoa. Kävellen pärjää pienemmällä valoteholla, kuin juosten, ja esimerkiksi maastopyöräily vaatii juoksua enemmän valoa.

Nopeavauhtinen eteneminen edellyttää pidemmälle näkemistä. Myös suunnistus vaatii paljon valotehoa. Tai ainakin rastin löytyminen mahdollisesti helpottuu sitä mukaa, kun valon määrä lampussa kasvaa.

Kääntöpuoli on kuitenkin se, että valotehon kasvaessa kasvaa valaisimen koko, ja vähintäänkin akkujen koko ja paino merkittävästi. Tehokkaimmissa lampuissa akku onkin liian painava kiinnitettäväksi otsalampun pantaan. Akku on tällöin erillinen, johdolla valaisimeen yhdistetty. Sitä kuljetetaan esimerkiksi repussa, tai pyörään kiinnitettynä.

Pieni ja kevyt soveltuu kävelyyn ja varalampuksi

Pieni ja kevyt -ryhmän lampuilla tarkoitan niitä markkinoiden pienimpiä, kätevimpiä ja keveimpiä lappuja. Näissäkin on hiukan eri kokoja, ja sitä myötä myös käyttötarkoitus vaihtelee hieman.

Pääosin nämä lamput sopivat kuitenkin seuraavanlaisiin käyttötarkoituksiin:

  • varalamppu esimerkiksi retkelle tai seikkailukilpailuun,
  • kävelyyn sopiva valo esimerkiksi osittain valaistuille reiteille, koiranulkoilutukseen,
  • leiri- ja telttavalo vaelluksille, tai
  • pieni työskentelyvalo

Näiden lamppujen ominaisuuksia ovat:

  • Pieni koko, ja
  • kevyt, paino noin 30-80 tai 100 g.
  • Hintahaarukka noin 20-60€.
  • Hyvä saatavuus.
  • Löytyy pattereilla olevia, sekä ladattavia.
  • Pitkä akunkesto, koska teho on pieni.
  • Valoteho vaihtelee noin 100-300 lumenia. Tämä riittää kävelyyn hyvällä alustalla.

Tälläinen pieni valo on kätevä ottaa mukaan tai pitää mukana varalta. Nämä napataan usein vaikkapa eteisen naulakosta mukaan. Tälläinen pieni otsalamppu riittää parhaimmillaan kävelylenkille ainoaksi valoksi. Tai pienimmät näistä ovat niin pieniä, että kulkevat varavalona ja toisena lamppuna mukana missä vain. Näiden valojen teho riittää juuri ja juuri reippaaseen kävelyyn ja ehkä kevyeen juoksuun, mutta ei enää sitä nopeampiin vauhteihin.

Pienemmän lapun etuna on, että se mahtuu pieneen tilaan, ja on kevyempi. Tästä kategoriasta löytyvät muun muassa jo legendaarinen Petzl Tikka ja Tikkina.

Kevyt, mutta tarpeeksi tehokas polkujuoksuun

Tämän ryhmän lamppu on kompromissi, missä on pyritty valotehon ja painon tasapainoon. Tässä ryhmässä onkin paljon variaatioita valotehon, koon ja painon suhteen, ja ylipäänsä valikoimaa erittäin paljon. Tälläinen kevyt, mutta tehokas lamppu on myös erittäin monikäyttöinen. Minulla tämä on käytössä kaikki talven juoksulenkit, pimeään suuntautuvat hiihtolenkit, sekä kevyenä otsalamppuna ja varavalona seikkailukisoissa. Jo vuosia tämä on ollut minulla sama lamppu, Silva Trail runner.

Päivitin juuri uusimman mallin Silva Trail runner Free Ultran Top4run -verkkokaupasta*

millainen otsalamppu seikkailu-urheiluun

Nämä lamput sopivat hyvin:

  • polkujuoksuun, polkujuoksukisoihin
  • retkeilyyn, ja vaelluksilla kulkemiseen, valoteho riittää kevyeen suunnistamiseen
  • pienimmät toimivat kakkoslamppuina tai varavaloina, tehokkaimmat suunnistusvaloina.

Tässä ryhmässä lampuissa on usein

  • Erilaisia valotehon asetuksia ja säätöjä.
  • Valoa voi suunnata tarpeen mukaan.
  • Kokoonsa ja painoonsa nähden tehokas.
  • Akku voi olla joko pantaan kiinnitettävä tai erillinen
  • Painohaarukka 100 gramman molemmin puolin.
  • Hintahaarukka 100 €:n molemmin puolin.
  • Valoteho 300 – 1000 lumenia.

Käytän tämän ryhmän lamppua eniten juuri tavallisessa lenkkeilyssä, eli polkujuoksussa. Olen valinnut mahdollisimman kevyen lampun, missä vielä virtalähde on vielä pannassa kiinni.

Omassa lampussani virtalähteenä on tehokas akku, tai sen voi myös korvat akolmella AAA -paristolla. Näin siksi, että seikkailukisassa, tai vaikka polkujuoksukisassa, pystyy vaihtamaan pattereita, mutta ei latamaan akkua kesken kisan. Sama koskee myös vaeltamista, akun lataaminen on yleensä mahdotonta kesken reissun.

Otsalamput vaativaan käyttöön

Kaikista tehoikkaimmat otsalamput ovat todella tehokkaita. Ne valaisevat, kuin päivä olisi saapunut pimeyden keskelle. Kolikon kääntöpuoli on virran tarve. Ja suuri virran tarve kasvattaa tietysti virtalähteen kokoa. Näissä otsalampuissa akut painavat jo selvästi. Näitä siis käytetään silloin, kun valon tarve on niin suuri, että sen vuoksi kannattaa kantaa ylimääräistä painoa.

Nämä otsalamppujen tehokkaimmat mallit sopivatkin erityisesti

  • suunnistukseen,
  • maastopyöräilyyn ja
  • pimeässä kisattaviin seikkailukisoihin.
millainen otsalamppu seikkailu-urheiluun
Milan lamppu tositoimissa seikkailukilpailussa Puolassa.

Tehokkaita lamppuja löytyy muun muassa Milalta, Lumonitelta ja Lupinelta. Näissä tehokkaissa lampuissa on usein

  • Erilaisia valotehon asetuksia ja säätöjä.
  • Valoa voi suunnata tarpeen mukaan, ja mahdollisesti myös valokeilaa voi säätää.
  • Akku on yleensä aina erillinen.
  • Painavimpia lamppuja, itse valaisin ei välttämättä paina niin paljon, mutta akku painaa.
  • Hintahaarukka 200-300 eurosta ylöspäin. Paketit sisältävät yleensä erilaisia kiinnikkeitä, muunmuassa kypärään.
  • Valoteho noin 900-1000 lumenista ylöspäin, kirkkaimmat jopa 5000 lumenia.
  • Maksimivaloteholla käyttöaika yleenä noin tunti, muilla valotehoilla sitten pidempään.

Seikkailukisoissa vaaditaan lampulta paljon. Pimeällä on löydettävä rastit metsässä ja vastarannalta melonnassa. Valon pitää mahdollistaa myös kovavauhtinen maastopyöräily teknisissä ja vuahdikkaissa alamäissäkin.

Toisaalta valoa tarvitaan pitkään. Yksi yö voi jo kestää 10 tuntia, ja kisassa voi olla 4 yötä. Eikä tässä välissä voi ladata akkuja. Aina tehokasta otsalamppua ei kuitenkaan tarvitse käyttää täydellä teholla. Pienemmällä teholla virtaa riittää yleensä paljon pidempään. Lamppu on myös kaikin puolin kovalla käytöllä ja alttiina kosteudelle.

vinkit otsalampun ostoon
Mila Vega, akku ja valotehon säätämiseen tarkoitettu kaukosäädin.

Lue lisää: Tälläiset ovat hyvät polkujuoksukengät >>>

Vinkit otsalampun ostoon – Varmista nämä asiat, ennen kuin ostat

Otsalamppua valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen,
mikä on maksimi valoteho, ja
mikä on akunkesto tällä valoteholla.

Varmista myös,
mikä on seuraava teho jota käyttäisit, ja
kuinka kauan akku puolestaan kestää tällä teholla.

Onko tämä toinen tai kolmas teho lampussa sinulle riittävä? Kuinka pitkän akunkeston tarvitset niillä tehoilla?

Yleistä nimittäin on, että lamppua voi käyttää tehokkaimmalla asetuksellaan vain noin 1-2 tuntia. Sen jälkeen virta on kulutettu loppuun. Käytännössä siis lyhyitä lenkkejä lukuunottamatta lampun akkua on säästettävä käyttämällä sitä matalammalla teholla.

Toki vaativaan käyttöön tarkoitettujen lamppujen valtavia valotehoja ei edes tarvitse jatkuvassa käytössä. Lähinnä niillä voi valaista nopeatempoisia ja teknisiä alamäkiä pyöräillessä, sekä maastoa rastia etsiessä.

Lampun käytettävyys on myös tärkeää. Käytätkö lamppua päässä, vai kypärässä? Usein otsalamppu on saatava päälle myös hanskat kädessä, ja kaikki säädöt on myös onnistuttava hanskat kädessä. Kaikkien lamppujen suunnittelussa tätä ei ole otettu huomioon.

Lue lisää: Millainen on minun harjoitusohjelma >>>

Auttoivatko nämä vinkit sinua, kun lähdet otsalampun ostoon?
Millainen otsalamppu näistä sopii sinun käyttöösi?

Vastaa