#tb – Hottiakin hotimpi EQ2014
(Postaus julkaistu alunperin 31.7.2014)
Endurance Quest järjestettiin tänä vuonna tynkä versiona. Tynkää kisassa oli joukkueen kokoonpano: vain kaksi henkilöä, sekä kisan pituus: vajava vuorokausi. Kilpailun laatua tämä ei silti haitannut, vaan helposti lähestyttävä koitos tarjosi seikkailua ja kauneutta koko rahan edestä.
Kisan lähtö oli illalla ja iltapäivän päälle joukkueet kokoontuivat ilmoittautumiseen Snappertunan koululle. Koko päivä oli erittäin kuuma ja tulikin oleiltua suorassa auringonpaisteessa tuntikausia. Päätin, että tässä kisassa keskityn syömiseen ja juomiseen, enkä missään vaiheessa anna millekään vatsa tai pahaolo ongelmalle valtaa. Muistissa oli Espanjan kisan oksentelu, mikä varmasti juonsi juurensa juuri kuumaan päivään ja jo kuivuneena starttaamiseen.
Kartat saatiin kaksi tuntia ennen lähtöä. Reitin suunnittelussa ja viimehetken valmisteluissa tuli kiire. Näin on aina, riippumatta siitä, miten paljon aikaa on käytettävissä. Reitin idea oli yksinkertainen: koululta poljetaan rantaan, mistä lähtee melonta. Melonta vie saaristoon ja tuo sieltä takaisin. Tähän piti kulua noin 12 tuntia. Loppuaika haettaisiin rasteja pyörällä ja lopuksi oli lyhyt rullaluistelu + juoksu tehtävä. Reitti näytti sisältävän paljon vaihtoja, sillä pitkä melonta oli pilkottu jalkapätkillä, eli suunnistuksilla ja kahdella coastleeringillä.
Prologissa haettiin muutamia rasteja. Pari sai hajaantua ja karttojakin oli kaksi. Minulle piirrettiin lähimmät rastit peilikuvakarttaan ja OP haki kauemmat rastit. Ehkä yhden rastin enemmän olisi voinut minulle heittää, sen verran sain odotella, mutta pääosin homma meni hyvin. Lähdimme ensimmäisinä pyörille ja kohti melonnan lähtöä. Pyöräilyn pari rastia haimme tiekiertojen kautta, vaikka muitakin vaihtoehtoja mietimme. Polku oli paikoin nopeampi. Kajakilla pääsimme matkaan toisena. Melonta taittui sopuisassa järjestyksessä samaan tahtiin vetävän tiimin kanssa.
Rantauduttuamme edessä oli coastaleering osuus. Matka kulki joutuisasti, mutta hötkyilyä tai kiirettä ei ollut. Mentiin sitä kuuluisaa omaa vauhtia. Meillä oli patjat mukana. Puhalsimme niihin ilmaa Cp 6:lla ja muutama pätkän käytön jälkeen hylkäsimme ne kajakeille ennen loppulenkkiä. Coastaleeringin aikana pyörimme kolmannella ja neljännellä sijalla. Coastaleeringin loppuun reitti oli sama kaikille, sitä seuranneessa suunnistuksessa miesten joukkueet kiersivät pidemmän reitin.
Coastaleering päästiin juuri ilman otsalamppuja, suunnistukseen virittelimme valot. Maasto oli ihan mukavaa, etenkin ylempänä kallioilla. CP 15:lle tultaessa usko loppui, kun linja ei tullut vastaan. Ajattelimme, että olimme ajautuneet sivuun ja lähdimme varmuuden vakuudeksi hakemaan vauhtia lammen rannasta. Mutkalla ei merkitystä ollut, kauneusvirhe vain. Juoksu kulki ja homma toimi. Suunnistuksen lopuksi Avanti tuli vastaan. Mietimme, minne olivat menossa. Oletimme, että heillä on vielä jalka pätkä kiertämättä ja jatkoimme omaa menoa.
Yö oli lämmin, pitkähihaista ei kaivannut missään vaiheessa. Yöllinen melonta oli myös yksinäinen. Miesten sarja kiersi pidemmän reitin ja eri järjestyksessä. Saimme meloa keskenämme. Pidimme tasaista vauhtia suunnistus-pysähdysten rytmittämänä. Kiirettä emme osanneet pitää. Kävimme jälleen suunnistamassa saaressa. Täällä lamppuni ei toiminut, mutta aamu alkoi sarastamaan jo sen verran että pääsin käsikopelolla kierroksen läpi. Toinen coastleering oli upeimman auringonnousun aikaan ja tarjosi mahtavat maisemat merelle.
Paluumatka pyörille alkoi jälleen yksin. Suunnittelusta poiketen päätimme huitaista Strömsön läpi. Läpimeno kesti kauan, ja reitinvalinta saaressa oli pitkä.
Melonnan loppuessa olitiin jo lähellä hellelukemia. Melonnan vaihtoon saapuessa karautti yllättäen seuraava sekajoukkue Avanti Adventure hyvin lähelle peräämme vaihtoon. Se herätteli retkeilyunesta, ja huitaisimme nopean vaihdon ja pääsimmekin pyörille ennen heitä.
Pyöräilyssä meitä alkoi vastustamaan. Pari rastia meni lämmitellessä, mutta sitten rasti 35 ei ollut paikallaan. Haimme sitä edes takaisin tiellä sopivasti sen aikaa, että saimme seuraavan sekajoukkueen mukaan letkaan. Seuraaville rasteille oli vähän poikkeavia reitinvalintoja, mutta käytännössä TA 10:ltä lähtevään suunnistukseen kiiruhdimme yhtämatkaa. Juoksu tuntui edelleen hyvältä ja saimmekin helpohkosti pidettyä keulan itsellämme. Erityisesti ylämäkiin saimme hajurakoa aikaiseksi. Suunnistuksessa suoritettiin myös vaijeriliuku, jollaisen olen tehnyt viimeksi Lapin Kulta Challengessa vuonna 2002. Oikein mukavaa vaihtelua ja kiitos järjestäjille, että olivat tälläisen viitsineet työstää.
Hetken jo näytti siltä, että pääsemme hiukan karussa pyörille, mutta unohdimme huoltoleiman. Uusi kipaisu mäen päälle, ennen kuin pääsimme matkaan. Tässä Avanti otti keulapaikan ja lähti puskemaan niittokoneena uraa pitkin. Seuraavaa rastia ei löytynyt, vaikka taluttelimme edestakaisin järvenrantatöyrästä osin jo yhdessä Avantin kanssa.
Mietimme, mikä olisi tulevan 
rastivälin tarkoitus, kun edessä näytti olevan vain risukkoista järvenrantaa. Pian näimme mäeltä kuitenkin veneen saapuvan taemmas rantaan finnfoameita hinaten. Jutun juoni selvisi ja lähdimme kiltisti pakkaamaan pyöriä ylitystä varten. En ollut tehnyt foami-ylitystä aiemmin, ja niinpä intuitiolla mentiin. Kirosin mielessäni, että olisi pitänyt pari minuuttia uhrata juutubelle ja katsoa, miten tämä on hyvä tehdä.
Tässä Avantin kokemus puhui ja allekirjoittaneen pakkaustaktiikka osoittautui minuutteja hitaammaksi, kun lähes yhtämatkaa vesille lähdettiin. Jouduin ylityksessä koko ajan vähän säätämään pyörää, joka oli jo loppumatkasta täysin poikittain. Vastarannalla nopea uusi reittisuunnittelu ja takaisin pyörille.
Edessä oli kuumaa soratietä. Valitsimme pidemmän kierron pyörittelimme kohti questiä. Näimme Avantia pistoilla, ero oli muutamia minuutteja, parhaimmillaan yli kymmenenkin. Quest oli jumarointi ylös ja laskeutuminen alas. Ylös meni ihan sutjakkaasti, mitä nyt kierryimme välivarmistus-slingiin mutkalle. Kuumasta ja pehmeistä aivoista huolimatta pääsimme myös alas. Questiltä otimme erin reitinvalinnan, kuin Avanti. Pyöräilyssa ei edelleenkään oltu pistetty jalalla koreasti, vaan voimia oli selvästi jäljellä. Tällä välillä nappasimmekin edellä meneviä kiinni, eikä ero ollut viimeisen osuuden vaihtoon saapuessa kuin muutama minuutti.
Viimeinen osuus oli jo matkalla suunniteltu valmiiksi, ja kumpikin tiesi, mitä piti tehdä. Lähdin välittömästi juoksemaan Avantin perään, samalla kun OP laittoi rullaluistimia jalkaan. Tehtävänä oli käydä kahden rastin muodostama lenkki siten, että toinen juoksee ja toinen rullaluistelee. Molemmat lähtevät eri suuntiin, ja kun kohdataan, etenemistapaa vaihdetaan. Molemmilla joukkueilla naiset lähtivät juosten ja selvää olikin, että he ratkasevat tämän kisan.
Juoksin soratietä kohti rasti a:ta. Sain hyvin pian kävelevän Avantin naisen kiinni. Ehdin juosta a-rastille ja vähän sen yli, ennen kuin oma pari tuli luistellen vastaan. Nopea vaihto, ja jatkoin rullaluistellen loppuun odottamaan. Seuraavaksi reitiltä saapui Avantin Niko. Melko pian perään tuli kuitenkin jo OP. Näin pääsimme parille lisäesteelle ja sipsuttamaan maalilinjan yli ensimmäisenä.
Kisasta jäi älyttömän positiivinen olo. Talvi on ollut täynnä ongelmia: murtuma tuntui jo peruuttavan koko kisakauden. Nyt kuitenkin oma juoksu tuntui todella hyvältä. Odotin via doloroosaa vähäisen juoksutreenin vuoksi, mutta juoksu olikin ihanaa. Olin juossut vain kovavauhtisia, mikä tuntui askeleen helppoutena.
Syömisen ja juomisen sain pidettyä säännöllisenä. Alkumatkan ja ennen kisaa join elektrolyyttijuomaa kuumuuden vuoksi. Yöllä juomapussissa oli proteiiniakin sisältävää juomaa, joka sopii niin palautus- kuin urheilujuomaksikin. Pääosin söin geelejä ja geelikarkkeja. Pari energiapatukkaa meni sekä pähkinöitä. Jokaisen osuuden alkuun join apteekista saatavan Nutridietin, joka vastaa lähinnä palautusjuomaa. Heikkoa hetkeä syömisen suhteen ei tullut edes päivällä kuumalla. Ja hyvä niin.
Nyt vain palauttelen kisasta. Tosin jalat tuntuivat jäävän niin hyvävoimaisiksi, että kovin monta päivää ei tarvinne levätä. Loppukesästä on ohjelmassa pari pyöräkisaa. Kalenterissa lienee kuitenkin seikkailukilpailun mentävä aukko, sillä niin kivaa kisaaminen oli. Ehkä sellainen vielä ilmaantuu?
Kiitos järjestäjille hienosta kisasta ja hyvistä palkinnoista! Ei se voitto, vaan hyvät palkinnot, vai miten se menikään.
Palkintopallilla vasemmalta sekasarjan kolmanneksi tullut Oxalis, me ja toiseksi tullut Avanti Adventure.
Kuvat Endurance quest 2014 ja kuvaajat: Johanna ja Antti Nousiainen, Harri Hytönen ja Sara Sainio.
Kiitos heille kuvista, kisaaja ei saa koskaan kuvia nähdäkseen, ellei joku muu niitä ota.
Lisää kuvia täältä.
