#tb – Kärkkäinen Challange 2014

Iissä järjestettiin ensimmäistä kertaa Kärkkäinen Challenge -nimellä kulkenut seikkailukilpailu. Kilpailu oli mukavan pituinen, 12 tuntia, eli aivan turhan päiten ei tarvinnut Iihin ajella. Kilpailussa oli mukavasti osanottajia, lajeina juoksu, rullaluistelu, pyöräily, patjailu ja questit. Melonta oli jätetty pois. Olin mukana AC Adventuren joukkuessa, naisten sarjassa yhdessä Riitta Siltasen ja Arja Nuoliojan kanssa.

Kisapäivä valkeni suhteellisen lämpimänä ja aurinkoisena. 12 tunnin rykäisy on sen verran lyhyt, että suuren suuria vaatevaihtoja ei ollut luvassa. Päätin startata lyhyillllä trikoilla ja kompressiosäärystimillä sekä pyöräilypaidalla. Kisakeskus ja kisanaikainen huolto sijaitisivat Illinsaaren hiihtokeskuksessa.

Materiaalin jako oli aamusella heti seitsemältä. Kilpailu lähtisi liikkeelle prologilla, jonka jälkeen oli luvassa rullaluistelua 50 km:a, virkistävä pulikointi Illinsaaren edustalla uimapatjoilla, ja lopuksi pyöräily. Juoksua oli tulossa niin vähän, että olimme varmojan jonkun luvatuista questeista sisältävän suunnistusta tai muita juoksuosuuksia. Naisten reitti ei sisältänyt asfalttipainotteista suunnistusta, mihin miesten sarja suuntasi patjailun jälkeen.

Kisassa oli GPS-seuranta, mikä tuo mahtavan lisän kilpailun seuraamiseen ja jälkipuintiin. Meillä joukkueen sisäinen jako oli selvä, ja kulki tuttua rataa: minä en sekaannu suunnistamiseen, siitä vastasi Riitta ja Arja. GPS ja emit sen sijaan olivat minulla.

Prologiin järjestäydyttiin karkean latukartta-kyltin eteen. Ennen lähtölupaa kartasta näytettiin hiihtoladun silta, jonka päältä kapteeni voi prologin kartan hakea. Joukkueemme luja taktiikka oli, että rauhallisesti lähdetään, prologissa ei hötkyillä yhtään.

Prologin kartta käsitti pienen, noin 20 minuuttia kestävän suunnistuksen hiihtostadionin läheisyydessä. Tassuttelimme rauhakseen kierroksen ja kiirehdimme vaihtoon. Vaihto ei ollut supernopea, mutta matkaan päästiin rullaluistimet jalassa. Rullaluisteluosuus vei Kärkkäisen pihan kautta Virpiniemeen ja takaisin. Kärkkäisen pihalla laskimme parkkiruudut osoitetulta alueelta. Jako ja suunnittelu ei mennyt nappiin, ja yhteenlaskussa toiminta keikkui jo häsläyksen rajamailla. Saatuun tulokseen oltiin kuitenkin sen verran tyytyväisiä, että päätimme tarjota sitä 15 minuutin sakosta huolimatta. Saimme jatkaa matkaa suoraan.

Matka Virpiniemeen oli aluksi hyvää pyörätietä, joka sittemmin muuttui karkeaksi asfaltiksi. Napsimme letkassa vastatuuleen painaessa muutamia tiimejä kiinni, mutta pyörähdimme turhan lenkin Haukiputaalla ja menetimme jälleen pari sijaa. Arvelimme Virpiniemessä odottavan köysitehtävä questin ja halusimme hyvät asemat sinne. Virpiniemeen päästyämme päädyimme kuitenkin jonkinmoiseen jonoon, ja jouduimme odottamaan vuoroamme. Tehtävänä oli kavuta mäkihyppytorniin ja kiertää se ympäri ylhäällä rakenteita pitkin. Homman lopuksi palasimme takaisin rullaluistimille ja 25 kilometrin paluumatka Iihin alkoi. Vetäessä tuntui, että vastatuuli oli mennen tullen. Siitä huolimatta matka taittui yllättävän kivuttomasti ja vaihtoon saavuimme naisten sarjan johdossa.

Uimapatjan kanssa kurpominen ei ole minulle mieluista. Tällä kertaa osuus oli oikein mukavan lyhyt ja selkeä. Menimme tasaisen varmalla tahdilla, ilman sen kummempaa kiirehtimistä. Ajattelin meidän antaneen muille naisille vähän tasoitusta osuudella, mutta loppujen lopuksi olimme nopeimmat. Vaihto patjailusta pyörille oli hidas. Vaidoimme vähän vaatetta ja täytimme reput. Pyörällä oli edessä pitkä asfalttisiirtymä kohti rastia ja siellä odottavaa questia. Pakollisena varusteena mukana olivat myös juoksukengät.

Pitkän asfaltin loppupuolella joukkueemme vauhti vähän hiipui. Unohduimme ”ajelemaan” mukavaa vauhtia. Rastille saapuessamme kuulimme, että toinen naisjoukkue oli käynyt jo lähellä meitä. Olimme toki nähneet heidän vaihdossa ja tiesimme suurinpiirtein tilanteen. Mutta pyöräilyn nukahduksen jälkeen oli selväää, että suolla oli pantava jalalla koreasti. Quest osoittautui arvelemaksemme suunnistukseksi, joka lähti läpi avosuon. Mittaa kierroksella oli noin 8 kilometriä.

Pidimme hyvää sykettä yllä ja suunnistus sujui sutjakkkaasti. Kierroksen loppupuolella iesten johtava joukkue, Free Adventure jolkotteli ohi. Heiltä kuulimme, että Passion Adventure tulee noin 4 minuutin päässä. Kohta naiset vilahtivatkin, kun olivat matkalla edelliselle rastille. Tarvoimme viimeisen suonylityksen miesten perässä pysyen ja päätimme ottaa nopean vaihdon takaisin pyörille.

Pyöräily vei meitä takaisin kisakeskukseen. Onneksi matka taittui osittain sorateiden lisäksi myös kärryuria pitkin. Naisten reitistä oli jätetty kaksi työläintä rastia pois. Matkalla oli näin jälleen suurimmaksi osaksi asfalttia ja soratietä. Viimeistä edellinen rasti ennen maalia haettiin pistona pitkältä soratien suoralta. Rasti oli metsässä, selvästi tien sivussa. Tiesin, että seuraava naistiimi tulisi meitä vastaan ja kellotin eroa. Olimme juuri ehtineet palata rastilta pyörille ja lähteä polkemaan paluusuuntaan, kun toinen joukkue pölähti vastaan. Ero oli noin 7 minuttia tai enemmän. Vaikka ero vaikutti riittävältä piti asfaltti pätkä vetää vielä hyvällä sykkeellä sen varalta jos jotain sattuisi. Olimme jo aiemmin kohdanneet kramppeja, eikä ketjujen lähtökään ollut kaukana. Hiukan ennen viimeistä rastia huoahdimme ja rullailimme maaliin. Maalissa piti vielä kävellä puujaloilla, minkä Riitta hoiti kokeneena kerralla maaliin. Marginaalia seuraavaan tiimiin taisi jäädä noin yhdeksän minuuttia.

Kilpailu oli mukavan mittainen, pääsi kunnolla kisaamaan, mutta palautumiseen ei mene ikuisuuksia. Lisäksi varusteiden puolesta 12 tuntia on huoleton: yksillä vaatteilla pärjää, eikä syömisienkään tarvitse olla kummoisia. Söin itse pääosin geelejä. Join kisan aikana noin litran nuunia, pari litraa urheilujuomaa, puoli litraa colaa ja litran palautusjuomaa. Söin noin 10 geeliä, pussillisen ”geelikarkkeja”, vähän pähkinöitä ja muutaman sukulakun. Kisa meni lyhythihaisella paidalla ja trikoilla, molemmat vaihdoin patjailun jälkeen. Mukana repussa oli hihat ja jalassa kompressiosäärystimet koko ajan.

Reitiltä toivoisi vaihtelevuutta, toisaalta perhoslenkkeihin perustuvassa reitissä on selvää, että mukana on edestakaisin menemistä. On kuitenkin selvä etu, että huoltajaa ei tarvittu.

Oma kunto tuntui hyvältä, eikä penikkasäärikään vaivannut. Toki se oli puudutettu Buranalla. Lisäksi kaikki juoksu oli  pehmeällä alustalla. Rullaluistelu tuntui erityisen vahvalta pyöräily sujui kevyesti. Pieni henkinen notkahdus tuli pyöräilynn alussa, pitkällä asfalttisiirtymällä. En ollut tavalliseen tapaan mukana pyöräilyn reitinsuunnittelussa, minkä vuoksi tiesin hyvin huonosti, mitä on edessä ja kuinka paljon. Erityisesti vetäessä olisi hyvä tietää reitti, vaikkei karttamies olisikaan.

Tästä vielä linkki lopputuloksiin.

Kiitoksia kisajärjestäjille! Tälle kisalle on tilausta ja ajankohta on mitä mainioin.
Ja kiitokset kuvista ja avusta Vesalle!

Vuoden 2016 raportti löytyy tämän linkin takaa.

Ja suoran täydentää vuosi 2015, jonka raportti löytyy puolestaan täältä.