Tee se itse -energiapatukat

Tee se itse -energiapatukat

Tein tänään jälleen kokeilusatsin energiapatukoita. Näistä on tarkoitus saada mahdollismman paljon energiaa suorituksen aikana, niin hiilihydraatteja kuin rasvaakin.

Aiemmin ongelmana on ollut koostumus: patukoista tulee helposti hajoavia. Ohjeen parantalu on auttanut, ja nyt koostumus on jo sellainen, että niitä voi ottaa mukaan. Maku on kyllä aina osunut nappiin, niin tälläkin kertaa. Tässä siis ohje patukoihin.

Noin lasagne vuo`an verran
250 g kaurahiutaleita ja mysliä (pelkästä myslistä tulee liian makeaa)
250 g sulatettua voita
1 dl Energia-hunajaa (Arctic warriors)
1,5 dl tummaa sokeria
1-2 dl vehnäjauhoja
150-300g rusinoita, pähkinöitä, suklaata tms
Käytä suolapähkinöitä, tai lisää vielä ripaus suolaa taikinaan.

Sulata voi, ja sekoita kuivat aineet siihen.  Taputtele sopivan vuoan pohjalle, leivinpaperin päälle. Paista reilut 20 min 170 astetta. Leikkaa jo himan jäähtyneinä. Säilö pakastimessa, jos on pidempään tarve säilyä. Muutamia päiviä säilyy myös viileässä hyvin.

Sopiva paksuus taikinalle on pari senttiä.

Rakenteen kannalta tärkeitä ovat voi ja tumma sokeri. Vehnäjauhoja olen laittanut sen verran, että taikina ei tunnu liian irtonaiselta. Onnistunevat myös ilman.

Käytin Arctic Warriorsin hunajaa, sillä siinä on nokkosta ja ruusujuurta, jotka sopivat molemmat kestävyyssuorituksen buustiksi. Suosittelen myös kokeilemaan Sinni-eliksiriä taikinan joukkoon kestävyyttä lisäämään. Muutama ruokalusikallinen voisi olla sopiva määrä.

 

Täysin jäähtyneenä voi olla hiukan vaikeampi leikata.. Viimeistelen reuntat tosin vasta kylminä. Kuumana leikkaaminen ei onnistu, jäävät veitseen kiinni. Kokeiltu on.

Parhaita minusta tulee, kun lisää mausteeksi sekä rusinoita, suolattuja pähkinöitä, että vähän tummaa suklaata. Taikinan voi maustaa myös kanelilla tai vaniljasokerilla. Parastahan näissä on, että ovat sitä itseään, energiaa. Mitään turhia säilöntä tai muita keinotekoisia aineita ei ole, etenkin jos käyttää vain kaurahiutaleita. Toisaalta tähän on helppo upottaa erinäiset hiutaleiden ja myslien jämät kaapista. Uopitin näihin Venäjältä jääneitä suolapähkinöitä.

Tästä on jo verotettu, ovat sen verran hyviä, että häviävät helposti, jos unohtaa pöydälle. Tein pienehköjä palasia, koska en yleensä jaksa kerralla syödä kaupaun patukoita. Ovat näin sopivampia.

Yritän ottaa näitä mukaan ensi viikolla Virossa käytävään 12 tunnin Xdream -kisaan. Sitä lyhyemmissä en yleensä näin rouheaa syö.

 

 

Vastaa