Kolme vinkkiä hiihtokauden aloitukseen

Kolme vinkkiä hiihtokauden aloitukseen

Miten aloittaa hiihtäminen?

Uuteen kauteen on aina mahtavaa mennä. Olitpa vasta aloittamassa hiihtoa tai jo kokenut kuntohiihtäjä, liittyy hiihdon aloittamiseen alkutalvesta aina pieniä haasteita. Hiihto on niin kokonaisvaltainen laji, että ensimmäiset hiihdot ovat keholle yllättävän kuormittavia. Joskus käykin niin, että liian raju alku uuvuttaa ja vie motivaation.

Alkukauden hiihto kuitenkin kannattaa. Kelit ovat vielä yleensä leutoja ja valoa riittää tammikuun piemeyttä paremmin.

Miten siis aloittaa hiihtokausi kehittävästi ja nautinnollisesti? Sillä tavalla, ettei polta kehoa loppuun, ja vielä nauttiikin alkutalven hiihdoista.

Hiihtäminen onnistuu myös pimeässä, lue lisää: Vinkit otsalampun ostoon >>>

Miten aloittaa hiihtäminen

Olen kuullut usein kuntoilijoiden päivittelevän ensimmäisten hiihtokilometrien raskautta. Ja tottahan se on! Jos kesä on kulunut pyöräillen tai vaikka juostenkin, kuormittaa hiihto kehoa aivan toisella tavalla.

Hiihtäessä käytössä on koko kroppa, siis iso osa isoista lihaksista. Ei olekaan mikään salaisuus, että keho työskentelee hiihtäessä hyvin kokonaisvaltaisesti. Toisaalta laji on interval-tyyppistä vaikkapa juoksuun verrattuna, kun maastossa ala-ja ylämäet vaihtelevat. Jyrkkiin nousuihin on usein ladattava vauhtia ja ponnisteltava kovasti.

Alkukauden hiihdon haasteet

Mikä sitten alkukauden hiihdossa haastaa tai mikä voisi mennä pieleen? Hiihtohan on mahtava laji!

Hiihto rasittaa isoja lihaksia, ja lähes kaikkia päälihasryhmiä. Kesän jälkeen keho voi olla tottumaton tällaiseen rasitukseen, ellei takana ole merkittävästi rullahiihtoa tai rullaluistelua. Ensimmäiset hiihtokilometrit rasittavat sekä lihaksia, että hermostoa jälleen uudella tavalla.

Toiseksi alkukauden hiihtoladut ovat usein varsin yksipuoleisia. Ensilumen ladut ovat usein lyhyitä ja hiihtäminen tarkoittaa saman lenkin kiertämistä. Usein korostuvat lyhyet ja jyrkät nousut, jotka nostavat sykettä.

PIeni pakkanen ja alkukauden vielä kohtuullinen valomäärä tarjoavat usein loistavat olosuhteet.

Kolmanneksi välineet voivat haastaa. Keskitalven luonnonlumelle on helppo saada perinteisen suksi toimimaan, mutta liukas ja jäinen ensilumenlatu onkin haastavampi. Huonosti toimivalla välineellä rasitus kasvaa entisestään.

Ruuhkaiset alkutalven ladut myös vaikeuttavat omaan tahtiin hiihtämistä. Välillä on paljon ohiteltavia ja on kierrettävä usein ladun vierestä.

Iltalehden jutussa on kuvattu seitsemän alkukauden hiihtoon liittyvää mokaa.

Kolme vinkkiä hiihtokauden aloitukseen

Uusi laji ja uusi kausi alkaa parhaiten kevyellä hiihtämisellä omaan tahtiin. Etenkin lenkin alun pitäisi olla aina rauhallinen. Miten siis aloittaa hiihtäminen, jotta keho saisi lajiin parhaan startin?

1 Aloita rauhallisella perinteisellä (jos perinteinen on sinulle tuttu tekniikka)

miten aloittaa hiihtäminen
Hiihtelen kauden ensimmäiset lenkit pääosin karvapohjasuksilla. Ne saa helposti pitämään myös liippaisella ja jäisellä ladulla. mihin voideltavat sukset vaativat liisterin.

Jos hiihdät molemmilla hiihtotyyleillä, voi perinteinen olla se helpompi tyyli aloittaa. Perinteinen hiihtotyyli onnistuu useimmilta kevyemmällä ponnistelulla ja hiljaisemmalla vauhdilla, kuin vapaa. Vapaata on vaikeampi hiihtää hiljaa, etenkin ylämäkiin. Toisaalta, jos sinulla on vaikeuksia saada sukset pitämään, on vapaa parempi vaihtoehto, kuin lipsuva perinteisen hiihto.

2 Malta hiihtää aluksi tarpeeksi usein, mutta riittävän harvoin

Kauden ensimmäiset hiihdot kannattaa rytmittää viisaasti. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea maltillista hiihtomäärää. Ensimmäinen on yksittäisen lenkin kesto. Pitkä ja kovalla teholla tehty lenkki väsyttää paljon. Tämä voi viedä jaksamista ja kuntoa huonompaan suuntaan, eikä kehittää.

Toinen on hiihtokertojen määrä. Aluksi on järkevää pitää välipäiviä hiihtämisestä. Välipäivinä voi tehdä muuta harjoittelua, mutta kannattaa muistaa vaikkapa kovien juoksulenkkien ja kovien voimaharjoitusten kuormitavan myös paljon. Hiihtokauden aloitukseen onkin hyvä varata oma pieni sisäänajo jaksonsa, missä ei tehdä muuta kovin raskasta harjoittelua.

3 Jatka hiihtolenkkiä kävellen tai juosten

Tuntikin hiihtoa alkukaudesta voi olla paljon, jos syke kolkuttelee koko ajan vauhtikestävyyden puolella. Hiihdon kuormitusta saa kevyemmäksi, ja samalla jopa treeniä pidemmäksi, lisäämällä lenkin yhteyteen muita lajeja. Hiihtäjätkin usein tekevät verryttelyjä juosten. Tämä sopii hienosti myös kuntoilijalle erityisesti juuri alkukaudesta.

Voit esimerkiksi lämmitellä hiihtoladulle kävellen tai juosten. 15- 20 minuutin pieni lenkki lämmittää kehoa sen verran, ettei syke heti alkuhiihdon aikana nouse taivaisiin. Myös hiihdon jälkeen tehty vastaava kävely tasaa happoja elimistöstä ja rauhoittaa kehoa treenin lopuksi.

+ Optimoi olosuhde ja välineet

Ehkä helpointa on pyrkiä valitsemaan ruuhkaton ajankohta, ja omille välineille sopiva keli ensimmäisiin hiihtoihin. Välineiden huollattaminen ja voiteleminen lisää varmasti hiihdon nautintoa.

Haastavat olosuhteet ovat hiukan erilaisia hiihtotyylistä riippuen. Jäinen ja nopea keli voi olla oikeanlaisella suksella kevyt luistella, mutta pidon saaminen siihen on työn takana. Karvapohjasukset toimivatkin usein hyvänä perussuksena säilölumesta tehdyillä laduilla alkukaudesta.

Toinen vaikea keli perinteisen hiihdolle on uusi lumi lämpötilan ollessa lähellä nollaa. Tällä kelillä perinteisellä toimii lähinnä pito- tai karvapohjasuksi. Vapaalla hiihtotyylillä puolestaan pehmeä latu on raskas.

Helppo keli saada suksi pitämään on -5 tai enemmän pakkasta. Tämä on myös hyvä luistelukeli ladun ollessa kova. Mitä enemmän on pakkasta, sitä raskaammaksi luistelu käy.

miten aloittaa hiihtäminen
Oloksen tykkiumilatu oli marraskuun lopussa loistavassa kunnossa. Valoa ei kuitenkaan enää riitä pitkäksi aikaa, ja tästä ladusta löytyy niin paljon mäkeä, että kevyttä hiihtelyä on vaikea tehdä.

Miten minä aloitan hiihtämisen?

Lähden mielelläni ensilumen laduille heti alkukaudesta. En kuitenkaan ahnehdi hiihtokertoja, vaan maltan yleensä aloittaa rauhassa. Harvoin hiihdä peräkkäisinä päivinä heti kauden alkuun.

Aloitan perinteisellä. Minulla on hyvät karvapohjasukset, jotka toimivat pääosin hyvin säilölumiladulla ja alkukauden lähellä nollaa olevilla hiihtokeleillä. Valitsen hiihtolenkeille sopivat kelit, missä tiedän suksieni toimivan.

Alkukauden ladut Lapissa ovat mäkisiä. Lenkeistä tulee lähestulkoon aina liian kovia. Vaikka yritän kuinka hiljaa hiihtää, vie oma innostus mukanaan, ja syke nousee ylämäissä liian ylös. Vastapainoksi pyrin pitämään muun harjoittelun rauhallisena. Välillä myös käyn kävelemässä tai kevyesti juoksemassa ennen hiihtolenkkiä. 100-200 ensimmäistä kilometriä ovat raskaita. Tämän jälkeen yleensä kuitenkin helpottaa, ja hiihto muuttuu kevyemmäksi.

Vastaa