Skini kokemuksia

Skini kokemuksia

Lapissa hiihtokelit alkavat olla parhaimmillaan, ja perinteisen hiihtämisessä alkavat itselleni vaativimmat voitelukelit, kun pakkaslumen pakkaskelit jäävät taakse. Ostin skin-, tai toisin sanottuna mohairkarvapohjasukset, ennen joulua ongelmakelien ratkaisuksi. Nyt olen suksilla hiihdellyt noin 300 kilometriä, eli syksista löytyy muutaman kymmenen tunnin kokemus.

Kirjoitin toki heti aluksi kokemuksia suksesta. Kyseinen postaus on blogin luetuin: sitä on luettu noin 3000 kertaa. Kirjoitus on herättänyt myös paljon kommentteja, selvästi sukset puhuttavat ja kokemukset niistä ovat ehkä jopa hyvin ristiriitaiset: herättävät toisaalta ihastusta, ja pettymystäkin. Kannattaa lukea kommentitkin!

LatuOukku
Rovaniemellä on vielä hiihdetty pääosin pakkas- tai nollakelissä. Tällä viikolla on ollut ensimmäiset plussakelit, eikä lunta ole satanut muutamaan hetkeen. Nyt alkaa hiihto siis kevät keleillä, ja pääosin vanhalla lumella.

Minun kokemuksia lukiessa, kannattaa etelän ihmisten huomioida, että asun Rovaniemellä. Meillä on tälläkin hetkellä lumi vielä hienoa pakkaslunta, ladut ovat korkeintaan liipallaan, eivät jäisiä. Eli pito on pääosin helpompi saavuttaa, mutta luisto taas haastavampaa. Mitään suurta lentokeliä ei ole vielä edes ollut.

Olen tykännyt hiihtää skineillä ongelmakeleillä. On niin helppo vain napata suksipari autotallin seinältä, ja lähteä hiihtämään. Tästä olen nauttinut todella! Näitä ongelmakelejät ovat olleet lauhat lumisadepäivät, eli uusi lumi lähellä nollaa.  Lämpimän kelin liippaladulla olen nyt myös päässyt hiihtämään perinteistä, kun aiemmin olisi ollut automaattisesti luistelun vuoro. Näillä keleillä sukset ovat toimineet hyvin, paremmin kuin mitä olisin pystynnyt voitelemaan.

skinit02Sukset ovat toimineet minulla hyvin rauhallisessa hiihdossa. En tee hiihtäen muutoinkaan muita harjoituksia, vaan hiihdän tunteja ja kilometrejä, lähinnä pitkää lenkkiä ja peruskestävyysharjoittelua. Eli tarvettakaan kilpailukykyiseen sukseen minulla ei ole, kunhan suksi vain toimii moitteettomasti.

Kuten on käynyt jo ilmi, oma parini on jäykkä. Sen on valinnut paikallinen todellinen suksiekspertti. Jäykkyyden vaade korostuu erityisesti silloin, kun keli ei ole liukas, ja luistoa on niukalti. Näitähän meillä pääasiassa on ollut tarjolla koko alkutalven. Onkin mielenkiintoista nähdä, saanko sitä pitämään kevätkelien myötä jäisellä ladulla.

Hiihtäessä olen huomannut, että kun pito on herkässä esimerkiksi ylämäessä, skini suksella pitää ponnistaa mahdollisimman isolla pinta-alalla, eli käytännössä koko jalkapohjalla päkiäponnistuksen sijaan. Vaikka ensi tuntuma pitoon olisi herkkä, saa suksen ajatuksella hiihtämällä toimimaan silti jyrkässäkin mäessä.

20160302_145114
Latu on vielä aika usein ollut kantti kertaa kantti.

Suksen ehdoton plussa on se, ettei se töki. Esim ongelmakelillä liukkaalta ladulta uuteen lumeen hyppääminen ei vie nokalleen. Silloin kun suksen luisto kärsii, tuntuu se tasaisena hidastumisena ja kahnauksena pohjassa. Kuten huono voitelukin tuntuu.

Ajattelin aluksi, että sukset voisivat toimia hyvin lapsilla. Voi kuitenkin olla, että suksen käyttöikä olisi lyhyehkö, koska lapset kasvavat nopeasti. Lisäksi, jotta suksi luistaisi hyvin, vaatii sen vvoimaa potkuun ja tekniikkaa. Toisaalta rauhallisempaan hiihtoon sopinee aloittelijallekin, kun silloin tarve hyvään luistoon ei ole niin suuri, ja suksen voi valita pidon mukaan.

Mohairkarva on lyhyempi, kuin perinteinen pitoalue.
Pitoalueen mohairkarva on likaantunut, mikä vaikuttaa sekä pitoon, että luistoon.

Häpeäkseni pitää tunnustaa, että  mohairkarvaa en ole vielä puhdistanut kertaakaan. Se pitää vielä tehdä ennen seuraavaa lenkkiä. Karvanhan voi myös vaihtaa toisenlaiseen. Olisi mielenkiintoista kokeilla, että miten se vaikuttaa pitoon ja luistoon.

Eli yhteenvetona:
– suksen valinta on tarkkaa, suksen pitää olla jäykempi rungoltaan, kuin vastaavan voideltavan suksen, näin saadaa luisto säilytettyä, mutta toisaalta suksea pitää hiihtää
– suksi todella toimii ilman joka kertaista voitelua. Mohair karvaa voi puhdistaa, ja luistoalueita voidella.
– helpolla pakkaskelillä luisto on huonompi kuin voideltavassa suksessa, ongelmakelillä ero kapenee
– suksi on verrattain edullinen
– toimii helppona harjoitussuksena.
– Pidolle ei voi tehdä mitään, se on mikä on. Toisaalta se ei myöskään kulu pois matkan mittaan.

Yksi kommentti “Skini kokemuksia

Vastaa