Talvivaellus Abiskoon – mäkitreeni Ruotsissa
Talvivaellus Abiskoon on ehkä sinunkin haaveesi? Usein reissua ajatellaan todella työläänä, ja se jää haaveeksi. Jos on hyvät taidot talvella liikkumiseen ja talviseen ulkona yöpymiseen, ei ole suuria esteitä tehdä vaellusreissuja Ruotsin tuntureillekaan. Off-lasku sen sijaan tuo lisäaspektin. Tiettömillä tuntureilla laskiessa tulee tuntea vähän lunta, rinteitä ja niiden keskinäistä käyttäytymistä. Mina haluan yleensä yhdistää molemmat. Vaelluksen ja rinteiden ulkopuolella laskemisen. Laskuvälineeni on lumilauta.
Vaellukset ovat myös peruskestävyyden treeniä
En alunperin laskenut treeneiksi lukuisia vaellusreissujani Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla. Viidentoista vuoden ajan muutaman kerran vuodessa olen käynyt ihastelemassa tuntureita yläperspektiivistä lumilaudan kanssa. Valloitettuna on useita Abiskon alueen, Sarekin ja Stora Sjöfälletin kansallispuiston tuntureita Norjan Lyngenin ja tietysti Suomen huippujen ohella. Tapa juontanee lapsuudesta, jolloin vietin joulut, uudetvuodet ja pääsiäiset sukulaisissa Kilpisjärvellä. Silloin Jehkats oli normaali pulkkamäki, ja eväsretki suuntautui Lossun kämpälle.
Nyt reissut ovat harventuvaa luksusta. Kerran talvessa kuitenkin auton nokka syöksyy kohti Pohjoiskalottia. Usein Rovaniemeltä lähtiessä Pellon kohdalla päätetään ajetaanko
a) Suomen puolta Kilpikselle, ja siitä lähintunturiin tai Lyngeniin, vai
b) Ruotsin puolelle ja siitä Kiirunaan tai Jällivaaraan.
Onpa pari kertaa poikettu näistä ja ajettukin suorastaan etelään, Jokkmokkiin. Sopivia kohteita olemme usein etsineet Toptur-kirjasta. Yleensä perusteena on ollut noin päivän matka autolta, sopivaa laskettavaa, ja siihen ajankohtaan sopivaa.
Usein on myös tutuilta kyselty, tietävätkö he yhtään alueen lumitilanteesta. Lunta saisi olla sopivasti, ei liikaa puuteria, mutta ei tosiaan pelkkää tuulen ajattamaa korppuakaan.
Yleensä tavoitteena on 3-4 vuorokauden reissu, missä yksi päivä kuluu lähelle kohdetta vaeltamiseen. Sinne pystytetään teltta ja yövytään. Sen jälkeen 1-2 päivää lasketaan lumilaudoilla ympäröivillä vuorilla, ja viimeisenä päivänä sitten vaelletaan takaisin autolle.
Tällä kertaa Toptur-kirjasta löytyi myös Giron, reilut 1550 metriä korkea tunturi Abiskossa, joka täytti juuri sopivasti nämä ehdot.
Lue lisää: Pääsiäisen laskureissu Lyngeniin >>>
Lyhyt talvivaellus Abiskoon
Auto jätettiin Abiskoon. Alkumatkan kuljimme Kungsledeniä. Vaellusreitti oli niin kovaksi tamppautunut, ettei lumikenkiä tarvinnut. Meillä ei ole koskaan suksia mukana, vaan kuljemme lumikengin. Seuraavaksi hankintalistalla olisikin splitboard, jolloin näitä tasaisia pätkiä voisi hiihtää, ja matka taittuisi nopeammin.
Vedän ahkiota repulla ja sen lantiovyöllä. Tämä on tukeva tapa erityisesti ylämäissä, missä voimaa saa jaettua hartioillekin. Ahkiossa kulkee verrattain kevyesti ruuat, vaatteet, keittimet, makuupussi, teltta, alustat ja lumilauta. Lumikengät pistetään jalkaan alustan pehmetessä tai viimeistään ylämäen alkaessa.
Koivikossa jätimme Kungsledenin, joka jatkoi matkaansa Abiskojärvelle. Meidän suuntamme oli kansallispuiston rajaa pitkin suoraan Gironin juureen, sillä tarkoitus oli viedä teltta mahdollisimman ylös. Viimeinen pari kilometriä olikin reipasta nousua, ja sitä myötä todellista ahkion kiskomista!
Teltalle löytyi suhteellisen suojaisa paikka joen notkelmasta. Vettäkin saimme viimein ihan virtaavana, vaikka suurin osa sulatettiinkin lumesta. Suurin asia pidemmällä talvivaelluksella onkin juoman määrä ja juominen. Lumesta sulattaminen on hidasta, minkä vuoksi helposti tulee juotua aivan liian vähän. Teltta pystytettiin noin 800 metrin korkeuteen.
Miten huiputetaan talvitunturi ja lasketaan alas?
Seuraava päivä valkeni edelleen kirkkaana, ja lähdimme kapuamaan Gironin huipulle. Laskulinjoja oli katsottu ennakkoon kirjasta, mutta lopullinen laskulinjojen valinta tapahtuu vasta paikan päällä. Yleensä tykkään nousta siitä vierestä ylös, mistä on tarkoitus laskeakin. Tällöin näkee vallitsevan olosuhteen ihan läheltä. Millaista lumi on, mikä on rinteen jyrkkyys, onko kiviä näkyvissä ja niin edelleen. Aina se ei onnistu, vaan välillä joutuu nousemaan eri puolelta tunturia, kuin mitä sitten lasketaan alas.
Tällä kertaa kävi juuri näin. Nousimme Abiskon puoleista laitaa ylös, ja tarkoitus oli laskea etelän rinne alas. Lumi oli niin kovaa, että itään laskeminen ei tuntunut järkevältä. Etelän rinne oli tunturin sisään päin, ja siellä voisi olla kurumaisessa olosuhteessa pehmeää lunta.
Reitti oli helppoa kavuttavaa, eikä teltalta enää ollut mahdoton matka ylös huipulle. Haluamme yleensä aina huiputtaa tunturin, vaikka parhaat laskut tulevatkin yleensä vasta alempaa.
Huipulta oli useampia laskulinjoja, mutta pidimme auki myös mahdollisuutta laskea vastakkaiseen suuntaan, kuin mistä nousimme. Jo ylös mennessä kuitenkin huomasimme lumen olevan todella vähissä, ja erityisen kovaa. Edes alempaa notkelmista ei löytynyt pehmeää linjaa. Mitään nautinnollista laskua ei siis ollut luvassa mihinkään suuntaan. Näin voi käydä usein, Lappi on arvaamaton paikka. Lunta voi olla yleisesti ottaen paljon, mutta sitten juuri tunturin päällä onkin kivikko aivan esillä. Tällä kertaa parhaalta näytti tunturin sisään laskeva linja.
Gironin huippu on kaksiosainen. Kävelimme huipulla tovin kurkkimassa maisemia eri puolille. Maisemat aukesivat upeina joka suuntaan. Vieressä paistatteli kilpaa auringon kanssa myös Tjåmuhas, missä näkyi olevan myös hyviä laskulinjoja, ja ehkä pehmeämpää lunta. Juuri kun aloimme vaihtamaan lumikenkiä lautoihin, meni taivas umpeen ja maailma sinkkiin. Kaikki laskijat tietävät, kuinka onnetonta ja turhaa sellaisessa maidossa on laskea.
Päätimme siis laskea lyhintä reittiä alas. Lumi oli kauttaaltaan kovaa ja tuulen muovaamaa aaltoa. Laskeminen oli ikävää, ja reittiä piti pinnistellä silmin sekä lähes käsin kopeloiden. Alhaalla pienen tepastelun jälkeen pääsimme vielä laskemaan pariin otteeseen pikkumäet, viimeinen 20 metriä ennen telttaa lumi oli kelvollista, ja kokovartalokipsin sai höllätä.
Reissua joutuu usein säätäämän kelin mukaan
Toinen päivä tunturissa ei sitten valjennutkaan kunnolla. Pilvet kelluivat välillä kosketusetäisyydellä, kunnes alkoi lumisade. Millekään huipulle oli turha mennä, etenkin kun huono lumitilanne oli jo tiedossa. Päätimme yrittää löytää alempaa jotain laskettavaa pikkumäkeä, ja päädyimme jyrkän kurun rinteeseen hikoilemaan. Onneksi jälleen pääsimme hetkeksi ihailemaan Abiskojärvelle aukeavia maisemia.
Kova lumi, huonontunut keli, ja samaa lupailevat sääennusteet pistivät meidät lyhentämään reissua päivällä. Näin talvivaellus Abiskoon kutistui kolmeksi päiväksi. Teltalla kokosimme varusteet ja starttasimme takaisin kohti Abiskoa ja autoa.
Reissun loppupuolen kohokohtiin kuuluu ahkiolasku lumilaudalla. Usein tässä käytetään myös sauvoja apuna. Kyseessä on lumikenkiin verrattuna nopea, ja jännittävä tapa tulla pois tunturista. Tälläkin kertaa kurvailimme ahkiot heiluen pitkin joenpohjaa, varvikkoa ja kivikkojen välistä. Hämärtyvässä illassa jätimme haikeana tunturiylängön taakse, ja suuntasimme viimein autonnokan kohti etelää. Luminen maisema alkoi Kiirunasta; Masuunissa ja Pajalassa lunta oli jälleen valtavasti.
Mitä on vaellus ja lumilautailun yhdistelmä?
En tiedä tälle ”lumilautailuvaellukselle” hyvää suomenkielistä termiä. Meille tämä ei ole ihan puhdasta rinteiden ulkopuolella laskemista, koska siirtymämatkamme ovat usein pitkiä, yövymme teltassa ja tämä vaellus aspekti on meille tosi tärkeää. Eikä tämä ole ihan sitä ”randoiluakaan”.
Hiihtoalpinismi on kovasti rantautumassa kilpalajina Suomeen. Olisi mukavaa kisata lajissa, mutta oma väline on väärä. Aloitin laskemaan suksilla jo alle neljävuotiaana, mutta teini iässä vaihdoin lautaan. Muutamat kerrat, kun olen palannut suksille, ovat joka kerta osoittaneet uudelleen sen tosiasian, että lauta on minun laskuväline. Sillä surffailusta nautin.
Mutta lautailulla ja lumikengillä ei ole asiaa suksikisoihin. Lumikengät häviävät armotta nopeudessa, vaikka jyrkissä mäissä ja kovalla alustalla ovatkin hyvät menopelit. Splitboard toisi menemiseen uuden ulottuvuuden. Ehkäpä sellainenkin tulee vielä hankittua joku päivä reissuja helpottamaan.
Varusteet
Huiputusvarusteista arvostan joka kerta kahta asiaa: hyviä ja helposti puettaavia käsineitä, sekä hyvää, jämäkkää kuoritakkia. Ylhäällä saa toimintakyvyn laskemaan alle minuutissa, jos kädet pääsevät kylmettymään, sillä huipulla tuuli voi olla todella kylmää aurinkoisellakin kelillä.
Talvivaellus Abiskoon vaati noin 10 tuntia trekkausta ahkiota vetäen tai lumilautareppua kantaen. Ihan hyvää peruskestävyystreeniä, vaikka tällä kertaa matka olikin lyhyt. Pisimmillään olemme lumikenkäilleet Kebnekaiselle, mikä onkin sitten noin 25 kilometrin matka. Mutta lisäbonuksena kertyi mukavasti nousumetrejä, sekä tietysti seikkailunomaista tekemistä myös syömisen ja telttailun suhteen. On aina hyvä opetella syömään, juomaan ja nukkumaan vaellusolosuhteissa.
Kuvat, jotain yksittäistä lukunnottamatta, Jarno Vehmas.
