Adventure trophy – ääriolosuhteiden seikkailukilpailu

Adventure trophy – ääriolosuhteiden seikkailukilpailu

400 km, 66 tuntia 35 minuuttia, unta yksi tunti, tuhansia nousumetrejä, rankkasadetta, puroina valuvia polkuja, teknisiä alamäkiä, pyörän talutusta – seikkailu-urheilukilpailu Puolan Tatra vuorilla

Multisport.fi: Kati Vehmas, Juha Prittinen, Heiti Hallikma ja Hannu Oja. Yhteensä kansainvälisiä, pitkiä expedition tyyppisiä seikkailukisoja joukkueessa oli käytynä yli 50. Helposti joukkuetta ei siis yllätettäisi
Joet tulvivat yli äyräidensä joka puolella.

Kisareitille oli ennustettu kovaa sadetta, seurailimme millien kehittymistä Krakovassa ennen prologia ja sen jälkeen. Kilpailu käynnistyi keskiviikko iltana prologilla, varsinainen startti oli torstaina aamulla Zakopanen liepeiltä.

Prologi – suunnistus, 27 min

Kisakeskuksen liepeillä Krakovassa käytyyn prologiin lähdettiin väliaikalähdöin. Rastit sai hakea vapaassa järjestyksessä. Reitti kulki puistoja ja teitä sprinttimäisesti yhdeksän rastin kautta läheiselle linnalle maaliin. Reippaalla juoksulla prologi kesti meiltä noin 26 minuuttia, mikä oikeutti kolmanteen sijaan. Pari kauneusvirhettä tuli, mutta kokonaisuudessaan oikein ehjä suoritus. Prologin voitti Viron Seiklushunt. He lähtisivät varsinaiseen kilpailuun ensimmäisinä, kolme minuuttia heidän peräänsä toiseksi tulleet ukrainalaiset, ja me puolestaan kolmentena kuusi minuuttia ensimmäisten jälkeen.

Prologitulokset
Prologin tulokset.

Osuus 1 – trekki 46 km, kesto 7h 53min

Seuraavana päivänä tiedossa ollut kaatosade paljastui vuorilla rankkasateeksi. Joet olivat tulvineet, ja monet sillat rikki. Tämä oli helppo uskoa jo linja-auton ikkunasta ulos katsoessa: kaikki tienvarren joet näyttivät hurjilta koskilta, ja vesi oli noussut pitkin peltoja. Ensimmäistä osuutta muutettiin vielä ennen lähtöä siten, että pari korkeimmalla olevaa rastia jäivät pois, koska niille pääsy olisi vaatinut jokien tai isojen purojen ylityksiä. Muutosten myötä trekki nopeutui, vaikkei varsinaisesti lyhentynyt.

Ensimmäinen tunti mentiin puhtaasti ylämäkeä.

Jo lähtiessä oli vesisade. Alku lähti ilman muuta kunnon nousuun. Jo ensimmäisessä nousussa, ehkä puolen tunnin kohdalla perään 3 minuuttia lähtenyt puolalaistiimi meni ohi. Toisaalta edessä vilkkuivat ukrainalaiset ihan lähietäisyydellä. Nousuun oli rakennettu rappuja.

Trekin toinen rasti.

Pari ensimmäistä rastiväliä menimme metsässä. Polku oli koko ajan hyvin tekninen, pitkät pätkät myös veden alla. Kolme kertaa ylitimme karttaan merkityn puron, joka maastossa oli käytännössä ylitsepursuava koski. Hurjalta näyttävät paikat menivät kuitenkin yllättävän helposti yli.

Tunkkausta ylös vuorelle.
Tunnelmia kolmannelta rastilta. Alun rasteilla ei ollut leimausta, vaan piti ottaa joukkuekuva. Kätevää, kun järjestäjän ei tarvitse viedä rasteja.

Kolmas rasti oli hissin yläasema ja sinne sitten tunkattiinkin sauvojen kera pitkä ja tiukka nousu. Kaatosade jatkui koko ajan. Ylhäällä hisseillä oli paljon paikallisia turisteja. Meiniki oli kuin Alppien hissiasemilla konsanaan. Tästä alkoi trekin hienoin osuus, vuoristopolku, joka mutkitteli ylös-alas harjannetta pitkin. Sateessa ja sumussa näkyvyyttä ei juurikaan ollut, mutta silti pystyin tuntemaan paikan hienouden ja ilmavuuden. Tällä välillä myös ohitimme joukkueen. Korkeimmillaan kävimme hiukan yli 2000 metrissä, kilpailun lähtöpaikka olin vähän yli 600 metrissä.

Maisemat olivat kuin Alpeilta, voin kuvitella. Nähnyt ei kauheasti mitään. Hienoa oli silti!
Joukkuekuva trekkirastilta ylhäältä, tästä matka jo sitten taittuikin alaspäin.

 

Polku oli paikoin ihan hyväkulkuista….
Ja paikoin ihan pelkkää puroa. Vesi oli vallannut vähän tilaa.
Aina ei tiennyt, ylittikö puroa, vai kulkiko polulla. Kuva järjestäjän, kuvassa Seiklushunt kärjessä.

Tulimme trekistä vaihtoon kolmantena ajassa 7:53. Virolaiset olivat kärjessä jo reilun tunnin ja vartin meitä edellä ja puolalaisetkin lähes tunnin verran. Tuntui, että nämä kaksi joukkuetta taitavat mennä menojaan, vaikka toki vasta yksi laji ja pieni osa kisaa oli takana. Meidän perässä joukkueita olikin sitten tiiviimmin, ja seuraavat ehtivät saapuakin, ennen kuin pääsimme aloittamaan rullaluistelun.

Sen sijaan melonnat oli peruttu koko kisasta, ne oli osittain korvattu trekillä ja pyöräilyllä. Tiedossa siis kovaa tekemistä jaloille.

Huollossa kerrottiin aina ensimmäisenä muutokset tulevalle osuudelle. Tuleva rullaluistelu ja trekki sisälsi myös muutoksia, mutta ei suuria heittoja kestoihin. Sen sijaan melonnat oli peruttu koko kisasta, ne oli osittain korvattu trekillä ja pyöräilyllä. Tiedossa oli siis kovaa tekemistä jaloille. Vaihtomme osuudelle oli ihan nopea, kaikki joutuivat säätämään karttamuutosten ja rullaluistimien kanssa.

Rullaluistelu + trekki, 36 + 3,5 + 20 km, kesto 10h 15min

Rullaluistelu on näissä kisoissa lähes aina siirtymä- ja täyte osuus. Niin tälläkin kertaa. Suoraa pyörätietä rullailimme menemään, kunnes matkalla oli rastin haku jalan ja lenkkareilla siirtyminen seuraavan pyörätien alkuun. Osuus ei tuonut suuria muutoksia voimasuhteisiin, otimme hiukan puolalaisia kiinni, ja kuljimme kärjessä olevien virolaisten kanssa kutakuinkin samaa vauhtia. Rullaluistelu kesti jalkapätkineen kolme tuntia.

Rullaluistelun vaihto.
Muutoksista ilmoitettiin tauluissa ja mallikartalla.

Seuraavalle trekille piti jo varautua valoin. Sen aikana tuli pimeä, ja kisaa täyteen 12 tuntia. Trekki kulki paremmilla alustoilla kuin ensimmäinen, ylitimme peltoja, ja kiipesimme toki laskettelukeskukseenkin. Mäet olivat kuitenkin jo malitillisempia, ei varsinaisia vuoria.

Kuljimme paljon myös Puolan ja Slovenian rajan tuntumassa. Välillä juoksimme pyöräteitä muutamia kilometrejä. Näimme takana tullutta joukkuetta, mutta saimme lopussa pudotettua heidät kyydistä. Kokonaisuudessaan trekki kesti meiltä huoltoineen muutaman minuutin yli seitsemän tuntia, noin 10 minuuttia nopeampaa, kuin johtavalta Seiklushunt-joukkueelta.

MTB + kiipeily, vähintään 70 km, kesto 15h 15min

Ensimmäinen kunnon huolto oli ennen ensimmäistä MTB-osuutta. Tulimme huoltoon trekiltä reilun 18 tunnin kisaamisen jälkeen yöllä. Teimme lämpimät pussiruuat samalla kun kokosimme pyörät ja vaihdoimme kuivat päälle. Tunnelma oli hyvä, mutta vähän väsynyt. Ajatus oli, että voisimme nukkua hetken pimeää pois, jos paikka löytyisi. Viereisessä rakennuksessa oli hiljaista, lämmintä ja kuivaa. Niinpä teimme kaiken valmiiksi, ja livahdimme puoleksi tunniksi nukkumaan. En saanut kunnolla unta, ehkä torkahdin hetkeksi. Mutta jalat saivat levätä.

Ensimmäinen huolto, TA 4. Kuva järjestäjältä.

Herättyämme otsavaloja ei enää tarvinnut. Ensimmäinen yö oli selätetty. Edellemme reitille säntäsi pari joukkuetta vielä viime säätöjä tehdessämme. Olin itse vähän seis, tässä olisi voinut olla kohta auttaa suunnistavia joukkueen jäseniä. Heillä on kuitenkin aina kartat ja niiden uudelleen piirtäminen vastuulla. Juuri ennen lähtöä huoltoon tuli keskeyttäneenä johtanut Seiklushunt.

Pääsimme matkaan asfalttitietä ylämäkeen. Muutaman kilomerin jälkeen yhdessä risteyksessä säädimme, mutta koska uusi rasti oli piirretty laskettelukeskuksen päälle, päädyimme kiertämään keskuksen kautta alhaalta. Pyörittelimme uskollisesti koko laskettelurinteen huoltotien ylös asti, vain todetaksemme, ettei ylhäällä ole rastia. Rastilla pitäisi olla köysitehtäviä, joten jo aiemmin lähteneiden tiimienkin pitäisi olla paikalla.

Pyörittelimme uskollisesti koko laskettelurinteen huoltotien ylös vain todetaksemme, ettei ylhäällä ole rastia.

Tajusimme, että väärässä paikassa ollaan, turhaa urheilimme mäen päälle. Tarkka rastin paikka ei ollut siis tiedossamme. Reittikirjan muutos vihjasi louhoksesta, joten lähdimme takaisin päin kohti huoltoa. Etsimme louhosta mäen toiselta puolelta. Tajusimme tulleemme jollekin merkittylle reitille, mutta edelleen oikean paikan löytäminen ilman rastipistettä oli tiukassa. Toisen virolaistiimin jäsenen jututtaminen avasi kuviota sen verran, että löysimme vanhan louhoksen. Aikaa saimme kulumaan turhaan noin 45 – 60 minuuttia. Tämä hiukan laski joukkueen taistelumieltä. Olimme pudonneet viidenneksi.

Kiipeily oli hieno. Aivan ummikkona se ei olisi onnistunut, eli lajitaitoja vaadittiin. Rasti oli täysin uusi, sitä ei ollut alkuperäisessä suunnitelmassa. Järjestäjä kertoi pystyttäneensä rastin täysi nollasta muutamassa tunnissa. Kuva järjestäjältä, kuvassa joku muu joukkue.

Louhoksella oli kaksi kiipeilyä, joista toinen oli yläköysikiipeily, ja toinen aika suoraan ylös päin menevä via ferrata. Jälkimmäisen päältä laskeuduttiin itse varmistaen. Kiipeily kesti tovin. Jouduin sekä miettimään, että voimailemaan, jotta sain hinattua itseni ylös. Reitti ei varmastikaan ollut vaikea, mutta oli se pystysuora. Via ferrata oli vielä haastavampi, siinä yhdessä kohdassa sai vetää pitkän pätkän pelkillä käsillä ylös. Koko hommaan meni joukkueeltamme noin tunti. Samalla sai onneksi vähän syötyä sipsejä ja muuta evästä.

Top of the tower. Heitin ottama joukkuekuva rastillakäynnin merkiksi. Pikkusen sateli vettä päivän mittaan.

Häröilyjen myötä alkoi siis pitkä pyöräosuus. Ja heti louhokselta lähdettyämme myös kova sade. Pyöräily nousi pitkiä ylämäkiä, ja laski alas tekinisiä alamäkiä. Sade oli syönyt teitä, jotka olivat paikoin kuin kivisiä puroja. Jossain vaiheessa keskellä kaatosadetta löytyi pieni keidas: retkeilyryhmän ylläpitämä laavu, josta he tarjoilivat meille teetä ja kahvia. Paikka oli lähellä yhtä pisimmistä ylämäistä, ja pyöräilyn korkeimmista kohdista. Vaikka keli oli kurja, oli pyöräily hienoa. Reitti oli tekninen, mikä voittaa mennen tullen asflatin. Toki jossain välissä alkoivat alamäetkin väsyttää, niissä kun ei päässyt lepäämään. Ja toki taluttelu mäkiä ylös pyöräkengät jalassa on raskasta.

Matkalle sattui myös yksi ”Mariaanien hauta”, loppumattomalta tuntuva, jyrkkä tunkkaus kukkulan alta kukkulan päälle. Kesto  Vaikka matka eteni n. 1-2 km tunnissa, ei kukaan tullut heittäen ohi.

Sitten oli myös ihan lämmintä. Ja heti perään tulikin sitten kuuma. Heitin ottama tiimikuva rastilla, jonka olemassaoloa en muista.

Jossain vaiheessa sade loppui ja iltapäivällä alkoi aurinko paistaa. Ostimme kaupasta syötävää. Näimme näillä tienoilla vielä muita joukkueita tasaisesti silloin tällöin. Matkalle sattui myös yksi ”Mariaanien hauta”, loppumattomalta tuntuva, jyrkkä tunkkaus kukkulan alta kukkulan päälle. Vaikka matka eteni n. 1-2 km tunnissa, ei kukaan tullut heittäen ohi.

Loppumatkasta korkeuserot vähän maltistuivat. Tulimme suunnistuksen alkuun 35 tunnin kisaamisen jälkeen, ja yllättäen kilpailussa toisena. Koko päivän kestänyt tekninen, ja mäkiä sisältänyt pyöräily oli sujunut meiltä 2 tuntia nopeampaa, mitä keneltäkään toiselta joukkueelta.

Suunnistus + pyöräily, 2,5 + 30 km, kesto 3,5 tuntia

Suunnistukseen lähdettin tietysti toisen sijan tuomalla innolla. Joukkueemme kova suunnistustaso toki antoi oikeutettua itseluottamusta. Ja hyvin vedettiin tämäkin suunnistus, noin puoli tuntia nopeampaa kuin johtava tiimi.

Suunnistuksen jälkeen piti tarkkaan miettiä, mitä varusteita otamme mukaan, sillä mm juokukengät ja kiipeilyvarusteet piti saada siirrettyä seuraavaan huoltokassiin. Huoltokassit olivat nyt vähän sekaisin lukuisten reittimuutosten myötä. Seuraava pyöräily oli käytännössä asfalttisiirtymä seuraavaan oikeaan huoltoo. Päätimme ehtiä sinne ennen pimeää.

Trekki 36 km, kesto 11 tuntia

Pyöräilyn jälkeen oli kilpailun toinen kunnon huolto. Kokosimme pyörät, söimme pussiruokaa, puimme pitkät vaatteet (järjestäjän suositus maaston vuoksi), ja menimme nukkumaan puolksi tunniksi. En saanut unta, mutta pystyin kuitenkin rauhoittumaan ja tyhjentämään mielen.

Toinenkin yö oli siis trekkiä. Tämä trekki oli paljolti metsässä könyämistä, jyrkkiä rinteitä pitkässä varvikossa. Eli hidasta. Sauvat olivat erittäin hyvä juttu, niillä sai tukea peitteisessä maastossa, joskin ne olivat tiellä tiheässä. Yöllä tuntui toivottomalta, että pääsisimme pois, meno oli 1-2 km tunnissa tiheässä rinteessä tetsatessa. Minulle ei maistunut enää ruoka, vatsa kramppasi tyhjyyttään. Mutta niin vain metsä aukeni ja yö väistyi.

Reipasta porukkaa tiimikuvassa! Muistan hämärästi, että kyykistyin lepäämään ja piti ottaa kuva. Uskoakseni kuva on tältä trekiltä. Päättelen sen tuulitakista, jota tuskin olisin ottanut sinne toiselle sade-trekille mukaan. Mutta on sekin mahdollista.

Aamusella tulimme cave-rastille. Sen tekeminen kestäisi 15-20 minuuttia. Rastille saapuessamme, johtava puolalaistiimi oli juuri lähdössä siltä pois. Näimme, että tulimme heille yllätyksenä. Palkintojen jaossa jutellessamme kuulimme, että he olivat säikähtäneet todenteolla, ja lyöneet tosissaan löylyä tuosta lähtiessä.

Luolalta lähdön jäkeen itsellä oli vaikeata. Vatsa kumisi tyhjyttää, eikä oikein mikään maistunut. Samalla keli lämpeni hellelukemiin, ja päällä oli yön jäljiltä paksu pitkähihainen paita ja pitkät mustat trikoot. Matka huoltoon oli asfalttiylämäkeä.

Menossa kuumuudessa kohti TA8-huoltoa. Tähän osui omat huonoimmat hetkeni, kuten kuvasta näkyy.

Huollossa oli tarjolla keittoa. Söin, mutta osa tuli samantein ulos. Kokosimme pyörät, ja reittimuutosten piirtämiseenkin meni hetki. Kaikilla pojilla oli jarrujen kanssa haasteita, joukkueestamme puuttuivat sekä etu- että takajarrut, parittomista jarrupaloista koottiin toimivia pelejä reilu puoli tuntia. Pyörät olivat ihan mudassa, eivät tietenkään toimineet kovin kaksisesti. Olimme huollossa reilusti yli tunnin, puolalaiset olivat ottaneet lentävän lähdön, alle puoli tuntia. Takanamme ei vielä tullut ketään, ero kolmantena kulkeviin ukrainalaisiin oli iso.

MTB >95 km, kesto 12 h 45 min

Viimein pääsimme matkaan. Tämä pyöräily vei paljon pitkin asfaltteja. Reittiä oli muutettu, mutta pituus oli pysynyt noin 100 kilometrissä. Päivä oli todella kuuma. Pysähdyimme muutamaan kertaan kauppaan. Itselle maistuivat hedelmät ja vissy. Muuten maha vaan kramppasi, ja yökin koko matkan. Pahaolo ei ollut yhtään, mutta vatsa oli vaan liian tyhjä. Banaanit auttoivat, ja cola oli hyvää.

Vauhtimme oli kyllä hyvää. Teimme vielä yhden ehkä noin 20 minuutin pummin, ja tetsasimme pariin otteeseen nokkospelloilla. Emme nähneet muita joukkueita. Tällä osuudella ajoimme Krakovan eteläpuolelta lännen kautta pohjoispuolelle. Jossain vaiheessa toivoimme ehtivämme iltaoluelle Krakovaan, mutta viimein saavuimme viimeiseen suunnistukseen heti pimeän laskeutumisen jälkeen ennen kymmentä illalla. Tässä vaiheessa olimme tunnin jäljessä johtavaa joukkuetta.

Kesken pyöräilyn oli vähän työläämpi leimauspiste. Kuva Heiti.

Suunnistus + MTB 6 + 20 km, kesto 5 h 15 min

Suunnistuksen rasteissa oli vähän toivomisen varaa. Haimme ensimmäistä reilun 20 minuuttia oikeasta paikasta, mutta rasti oli joko väärässä paikassa, tai se oli viety pois. Soitimme järjestäjälle, joka lupasi meidän jatkaa matkaa. Myös puolalaiset olivat soittaneet, että rastit eivät ole oikein. Kokonaisuudessaan suunnistus vaati ihan tarkkaa keskittymistä, mutta onneksi muut rastit löytyivät. Aikaa 6,5 kilometrin suunnistukseen  meni 3 tuntia. Jäimme suunnistuksessa ja vaihdoissa johtavalle tiimille lisää melkein puoli tuntia. Suunnistuksen jälkeen käytännössä vain pyöräilimme Krakovaan maaliin. Maalissa olimme noin klo 3 aamuyöllä, loppuajssa 66:35.

Se oli siinä! Hyvävoimaisena maalissa.Kuva Piotr Siliniewicz.

Kisan reitti oli todellista seikkailumättöä: paljon nousuja ja laskuja, pyörän tunkkausta, hidasta jalkapätkää ja huonoa keliä.

Olimme ihan onnellisia toisesta sijasta, mutta toki joukkueen kesken tuntui siltä, että voitto on voitto ja muut sijat häviöitä. Kisan reitti oli todellista seikkailumättöä: paljon nousuja ja laskuja, pyörän tunkkausta, hidasta jalkapätkää ja huonoa keliä. Monella joukkueella ongelmat olivat alkaneet jo ensimäisestä trekistä, joka kylmänä ja märkänä oli aika kova, vaikkei se aluksi tuntunutkaan siltä. Erityisen kova oli meillä hyvin mennyt ensimmäinen pitkä pyöräily. Sen myötä keskeytti useampi joukkue. Koko radan kiersi vain kolme joukkuetta, voittajat, me ja kolmanneksi tullut ukrainalaistiimi. Vaativuudeltaan kisa läheni jo ARWS-kisaa, voittoaikakin oli yli 65 tuntia.

Itselle hitaat ja huonot olosuhteet sopivat. Huonosta kelistä muut tuntuvat kärsivän enemmän. Jotain varuste ja kisaeväs -ajatuksia postaan vielä uudessa postauksessa.

Kolme parasta pallilla.

Puolan Adventure Trophy on perinteinen seikkailukilpailu, joka on osa Euroopan seikkailu-urheilu -sarjaa, nimeltään AR Euro series. Nyt jo on tiedossa, että kilpailu on ensi vuonna seikkailu-urheilun Euroopan mestaruuskisa.

Kilpailun viralliset tulokset väliaikoineen löytyvät täältä.

Thanks fo the photos Heiti H. and organizers!
Lisää kilpailuraportteja löydät täältä.

 

 

Yksi kommentti “Adventure trophy – ääriolosuhteiden seikkailukilpailu

Vastaa