Kisaaminen helteessä – seikkailukilpailu liian kuumassa
Kisaaminen helteessä on vaikeaa. Jos jotakin, niin tämä raportti antaa sinulle, niin ajatuksia millaista on kisaaminen kovastta helteessä ja kuumuudessa. Useissa neuvoissa ja postauksissa opetetaan sinua laskemaan, kuinka paljon ja koska ultramatkalla tulisi syödä ja juoda. Usein neuvoja on myös siihen, mitkä asiat aiheuttavat vatsavaivoja. Tai mitkä ovat hyviä energianlähteitä ultrasuorituksissa. Kuumassa kisatessa kaikki nämä menevät käytännössä vielä uusiksi.
Tämä postaus on kisaraportti seikkailu-urheilun maailman cupin osakilpailusta Adventure race Croatiasta. Mutta samalla se on valaiseva kertomus siitä, mitä ja miten kehossa voi mennä asioita pieleen ultrasuorituksen aikana erityisesti kuumuuden vuoksi. Haastavaa, mutta samalla erittäin mielenkiintoista on miettiä, missä ongelmien alkusyy on.
Vaikka raportti on kertomus joukkueen kisasuorituksesta, on se samalla hyvin henkilökohtainen. Joukkueen suoritus on toki kokonaisuus, mutta yleensä keskeyttämiseen päädytään yhden henkilön vuoksi. Niin tälläkin kertaa.
Mitä tekijöitä kisaaminen helteessä oikeastaan tarkoittaa?
Maaliin pääsy ultrasuorituksessa on arvokasta. Se voi useiden onnistuneiden suoritusten jälkeen tuntua vähän itsestäänselvydeltä, mutta sitä se ei ole. Ei kenellekään. Jokaiselle löytyy sellainen matka, olosuhde tai vauhti, että keskeytykseen voi päätyä. Seikkailukisoissa ei ole tavatonta, että kolmannes joukkueista keskeyttää.
1. Kehon kuumeneminen – monen ongelman alku ja juuri
Kroatia avautui välittömästi todella kauniina, mutta myös kuumana. Edellisen pyörälenkin Lapissa olin vetänyt villaisella aluspaidalla ja hiihtotakilla. Kroatiassa edes alasti oleminen ei olisi ollut tarpeeksi viileää. Maanantaiaamuna lähdössä klo 8 mittari ylitti hellerajan, ja päivän mittaan se nousi kätevästi yli 30 asteen.
Kilpailu lähti liikkeelle maastopyöräilyllä. Ensimmäisen osuuden kartta oli isketty täyteen uria muistuttavia vivoja. Krk:n saarella karttaan oli uskollisesti merkitty jokainen kiviaita, ja niitä kuulkaa riitti! Suunnistamisessa oli siis niin kutsutusti tarkuutta vaativia elementtejä. Joukkueen suunnistus olikin ehkä aluksi haparoivaa, mutta mitään suuria virheitä ei tehty. Jo ensimmäinen mäki sai hien virtaamaan solkenaan.
Koko ensimmäinen pyöräilyosuus runtattiin kuumuudessa pitkin polkuja ja kärryteitä. Maastopyöräily oli hienoa, polku oli paikoin sopivan teknistä ajettavaa. Joukkueen ongelmat alkoivat jo tässä. Juhan naamasta näki jo pyöräilyn puolessa välissä, että keho kiehuu. Samalla vauhti hidastui. Ylikuumenneesta kropasta ei saa tehoja irti. Eikä auringolta päässyt suojaan missään vaiheessa. Rauhallinen alku ei ole katastrofi. 80 tunnin kisa on pitkä aika, siinä ehtiikin tapahtua monenlaista.
Ensimmäinen osuus oli käytännössä lenkki, ja palasimme kisakeskuksen viereiselle pelikentälle vaihtoon. Pakkasimme pyörät laatikoihin, ja jatkoimme trekille. Ensimmäinen osuus oli kestänyt viisi ja puoli tuntia, ja olimme vasta lähestymässä päivän kuuminta hetkeä.
Pyöräboksin paino oli niin pieneksi rajattu, ettei sinne ollut voinut pakata juurikaan ruokaa tai juomia. Näinpä pyöräilyn ympräillä olevat ”huollot” olivat usein vain lajinvaihtoja. Jotakin lisäevästä otin mukaan, ja järjestäjältä juomaleilin ja lötköpullot täyteen vettä. Tämän jälkeen matkaa jatkettiin jalan, edelleen kuumuuden ehdoilla, kiviselle vuorenrinteelle nousten.
Kisaaminen helteessä nostaa kehon lämpötilaa. Esimerkiksi Dohan kisoissa lehtitietojen mukaan Aku Partasen ruumiinlämpö oli lähes 40 astetta. Eli käytännössä erittäin kova kuume. Kuumeessakin kehoa pyritään viilentämään. Kroatian auringossa siihen oli melko vähän keinoja ja osa niistä vähistäkin jätettiin käyttämättä.
a) Vaatteiden vähentäminen. Olisi pitänyt riisua mahdolisimman paljon vaatetta pois kaikilta, mutta erityisesti Juhalta. Suomen talvesta tulleena toisella puolella vaakakupissa painoi kuitenkin ihon palaminen. Viisikymppinen suojakerroinkaan ei riitä, kun sitä hikoilee pois. Eikä kisassa pysty alituiseen rasvaa lisäämään.
b) Kehon tehokas viilentäminen. Juoksimme rantakatua ennen vuorelle nousua, siinä olisi voinut viilentää kroppaa kastautumalla. Meri olisi hetkeksi suonut helpotusta, mutta olisko teho ollut pitkäaikainen tai ratkaiseva?
Kuumuuden vuoksi kuljimme edelleen erittäin hiljaa. Helpotimme kiehunutta kaveria ottamalla tavaraa pois selästä ja vetämällä ylämäissä.
Lue lisää: Tällaiset polkujuoksukengät sopivat seikkailukisoihin
2. Huoltojen puuttuminen
Seikkailukisoissa ei yleensä koskaan ole tarjolla ultrajuoksujen jäitä tai viilentäviä suihkuja. Maasto-olosuhteissa mukana on vain reppu ja sen tavarat. Mikään juoma ei myöskään ole kylmää, vaan taskulämmintä ja muoville maistuvaa. Osa pulloihin tehdyistä juomistahan on seisonut jo kisaa edeltävästä illasta. Juoda ei myöskään voinut haluamansa verran, koska seuraavasta juomatäydennyksestä ei olut varmuutta.
Reilun 60 kilometrin maastopyöräilyn jälkeen 26 kilometrin polkujuoksu tuntuu lyhyeltä. Kroatian vuoret ovat kuitenkin erittäin hidaskulkuisia. Terävää kiveä oli pystyssä polulla kuin puukkoja. Noin reilun neljän tunnin trekin jälkeen saavuimme rantaan, ja pääsimme täyttämään leirintäalueella löytyneestä hanasta juomat. Tässä kohtaa myös ylitimme salmen uimalla. Meitä varoiteltiin jäätävästä vedestä. Mikään ei olisi kuitenkaan voinut tunta siinä kohtaa paremmalta. Eikä lappilainen voi kyllä kutsua noin +15-asteista vettä jäiseksi. Kutsuisin sitä heinäkuiseksi Ounasjoeksi.
Trekki klaarattiin kuin klaarattiinkin läpi noin viidessä tunnissa. Kymmenen ja puolen tunnin kisaamisen jälkeen ilta alkoi lähestymään ja ilman kuumuus alkoi hiukan helpottaa. Pääsimme vesille noin kolmen tunnin melontaosuudelle. Laskin nopeasti päässäni, että olin juonut lähes 11 tunnin aikana noin 4,5 litraa, eli noin 4 dl tunnissa.
3. Melonnassa ei voi syödä ja juoda
Tai voi toki, mutta silloin vauhti pysähtyy. Melonnassa syömme ja juomme usein vuorotellen, jolloin toinen voi jatkaa melontaa. Tietysti tämäkin vaikuttaa vauhtiin. Siksipä juominen ja syöminen usein jäävät liian vähälle. Tällä kertaa tuntui lisäksi, että melonnassa sai kiskoa olan takaa ja epäkkäät hellinä, että pysyimme Jonin kanssa Hannun ja Juhan vauhdissa. Myöhemmin selvisi, että meidän toinen sit on top oli surkea kulkuinen. Samalla pimeys imaisi meidät.
Lyhyt melonta päättyi parkkipaikalle pimeässä. Se on kyllä jänneä juttu, että vaikka olisi ollut kuinka lämmin, on melonnan jälkeen aina kylmä. Melonnassa on siis sovittava yhdessä, millainen vaihto otetaan. Yksi ei voi jäädä säätämään, jos muut eivät säädä.
Otimme nopean vaihdon: haimme märillä vaatteilla kahvilasta colaa ja jatkoimme voimakävelyllä ylämäkeen, jotta lämmöt kropassa jälleen nousevat. Edessä oli lyhyt, 7 km siirtymätrekki huoltoon ja pyörille. Huollossa näimme ensimmäistä kertaa huoltolaukut, ja pystyimme kunnolla täydentämään eväitä. Kisaa oli käyty 15 tuntia, ja edessä oli toinen mokoma, ennen kuin äkisimme huoltoboksit jälleen. Tulossa oleva yhdistelmä oli mtb + trekki + mtb + trekki.
Tässä kohtaa voin jälkiviisaana sanoa, että Osmosal tai vastaava olisi voinut olla hyvä idea. Keho oli varmasti jo kuivunut, ja tulevien ngelmien siement kylvettiin jo ensimmäisenä päivänä. Olo oli kuitenkin kaikilla hyvä, ja hitaan alun jälkeen olimme pääsemässä rytmiin.
4. Kilomerit valehtelevat
Seikkailukisassa pitää aina pystyä näkemään kilometrien määrän taakse. Tämän kisan osuudet vaikuttivat ensi silmäyksellä lyhyiltä. Tiheästi tehtävät lajinvaihdot tarkoittavat nimittäin aivan erilaista kisaa, kuin pitkät yhtäjaksoiset osuudet. Mutta jos lajinvaihdoissa ei ole tarjolla huoltoa, eikä välttämättä edes vettä, muuttuu peli täysin. Jouduimme kuljettamaan usein esim trekillä kaikki juomat ja eväät seuraavaan melontaan, koska melontakassiin ei saanut pakata ennen kisaa juomia tai eväitä. Tämä vaatii sekä suunnittelua, mutta myös raskaita reppuja.
Kilometrien sijasta seikkailukisassa on tärkeää hahmottaa kestot; kuinka kauan mikäkin osuus tulee kestämään. Ja myös, kuinka kauan kestää huollosta toiseen. Nämä välit olivat tässä kisassa pitkiä. Aina ennustaminen ei kuitenkaan onnistu. Yleensä kisajärjestäjä on arvionut ihanneajat osuudelle, ja oma arviomme perustuu siihen. Joskus kisajärjestäjäkään ei tiedä, kauanko osuudella menee.
Maastopyöräilyosuudella saavuimme parkkipaikalle, missä ei siis ollut huoltokasseja. Jätimme pyörät ja trekkasimme lenkin maastossa. Tänä aikana aamu valkeni, ja ensimäinen yö oli takana. Päivä alkoi jälleen kuumana.
Pyöräily päättyi rantaan, misä melonta lähti. Ennen melontaa oli trekki, joka oli käytännössä vaelusreitti viereisen mäen päällä harjannetta ja takaisin. Matkaa oli 22 km ja järjestäjän ihanneaika 4h. Mietimme pitkään, mitä teimme väärin, ja olivatko muut joukkueet löytäneet toisen, paremman reitin. Polku oli yhtä syheröä, ja kivikko terävää. Eteneminen oli käytännössä vain paikan etsimistä jalalle. Totesimme viimein, että järjestäjä on erehtynyt ihanneajasta. Kukaan ei voisi kulkea tuota reittiä 4 tuntiin tässä vaiheessa kisaa ja reput selässä.
Olimme varanneet tuonne aivan liian vähän juomaa, kaikilla oli viiden tunnin jälkeen leilit tyhjät. Mieliala laski, ja lämpö nousi. Juoksu rantakatua takaisin oli jälleen totaalisessa pätsissä. Nuutunut olo nousi vähän, kun ostimme kylmää vettä ja vissyä. Pizzapaikan nähtyämme otimme aikalisän ja pari pizzaa, sekä colaa.
5. Yöllinen melonta ja virhe
Ongelmien alkaessa, ne yleensä vain tuppaavat kasaantumaan. Seikkailukisassa vaaditaan niin monen osasen onnistumista, että yhden pettäessä, helposti sorrutaan uusiin virheisiin.
Palattuamme rantaan, oli ratkaistavana seuraava ongelma. Toinen yö oli alkamassa, ja se kuluisi pitkälti meloen. Kisaa oli kulunut 33 tuntia, emmekä olleet vielä nukkuneet.
Kuitenkin:
- Yöllä melonnassa hereillä pysyminen on aina vaikeaa, nyt unta ei ollut alla yhtään.
- Melonnassa nukkuminen on märkien vaatteiden ja vilun vuoksi vaikeaa.
Yritimme nukkua rannassa ennen melontaa. Tässä ei ollut siis varsinaista huoltoa, vain vaihto. Varusteet ja ruuat olimme kantaneet sieltä 15 tunnin takaa läpi pyöräilyn ja kahden trekin. Meillä ei ollut makuupusseja tai alustoja tässä. Paikka oli nukkumiseen aivan liian rauhaton. Ihmiset huusivat, koirat juoksivat vapaina, ja nurmikolla kimpussa oli myös ötököitä. Totesimme pienen koemakuun jälkeen, että ei kannata tuhlata tähän aikaan, ja lähdimme melomaan.
Meloimme Juhan kanssa paremmalla aluksella, ja nyt vuorostaan Jonilla ja Hannulla oli vaikeaa pysyä perässä. Minulla oli enään eväänä Pantterikarkkeja ja sain Juhalta näkkileipää. Kaikki muu oli loppu, koska osuudet olivat kestäneet aiottua pidempään, enkä alun alkaenkaan halunnut kantaa turhaan painoa repussa.
Etsimme katseella iltaaurinkoon päin olevaa rantaa, missä voisimme nukkua. Kaikki rannat olivat täynnä puukkja muistuttavaa kiveä, mihin ei voisi edes rantautua. Viime hetkellä, noin tunti ennen auringonlaskua löytyi leirintäalueen rantakalliot. Puimme kaiken päälle, ja nukuimme tunnin. En pystynyt itse nukkumaan yhtään. Sain minuutteja kestävän rytmihäiriön jo vaivanneiden sydämen muljahtelujen jatkeeksi. Yritin vain maata paikoillani sydämen jyskyttäessä korvissa, ja tärisin kylmästä.
Kello soi, ja matkaa jatkettiin. Pimeä laskeutui. Edessä oli vajaan 40 km:n melonta seuraavaan vaihtoon. Nukkumisen ja horkan jälkeen lämöpo ei lähtenyt enää nousemaan ollenkaan. Ennen unia olisi ollut ideaalia syödä ja juoda. Minulla ei juuri ollut syötävää, yritin juoda urheilujuomaa. Tässä kohtaa Osmosal olisi ollut jo välttämätön.
Sydän rauhoittui meloessa joten kuten, mutta pian minulla alkoi kakominen. Kuivuminen johti mahan kramppaamiseen. Selkäranka katkesi viimeistään siinä vaiheessa, kun tajusimme meloneemme väärään rantaan. Olimme tehneet noin tunnin turhan kierroksen. Oksensi vatsan viimeisetkin mehut tyhäksi useita kertoja. Jokainen juomaletkun vieminen huuulille pisti oksentamaan. Meloimme kiltisti oikeaan osoitteeseen, ja päätimme nukkua huollossa kellon ollessa noin kaksi toisena yönä.
Puin aivan kaiken päälleni ja yritin nukkua. Makuulla jälleen sydämen tykytys nousi korviin. En pystynyt rauhoittumaan, sydän vain hakkasi. Meillä oli yksi makuualusta ja makuupussi, missä sain makoilla. Horkka iski kunnolla, huolimatta kahdesta fleecekerroksesta, kuorivaatteista, makuupussista ja piposta.
Parin tunnin jälkeen jouduin toteamaan, että en voi lähteä jatkamaan, koska sydän vain hakkaa, enkä pysty syömään tai juomaan mitään. Paikalla nukkui myös MM-kisoissa kolmenneksi tullut NIAR. Heiltä yksi oli viety rytmihäiriöiden vuoksi sairaalaan. Lääkäri ehdotti minulle samaa aamulla, mutta en enää siinä vaiheessa halunnut lähteä jonnekin kauas sairaalaan.
6. Kilpailun draaman käänteet
Makasin siellä kroatialaisella pallokentällä yli 10 tuntia. Aamun sarastaessa kentän täyttivät koululaisten pelit. Olo alkoi kohenemaan päivän mittaan, kun viimein sain juotua Osmosalin, ja kroppa lämpeni. Puolen vuorokauden kuluttua pystyin jo syömään vähän salaattia ja leipää.
Aamuyöstä meidän perässämme tulleet joukkueet olivat joutuneet kovan tuulen vuoksi vaaraan melonnassa. Joukkueiden kajakit olivat joutuneet erikseen, ja esimerkiksi belgialaisen joukkueen toinen alus, ja puolet joukkueesta olivat hukassa järjestäjiltä 10 tuntia. Heidät oli pelastanut paikallinen purhevene ja vienyt vallan toiselle saarelle.
Samaan aikaan myös kärkijoukkueet seuraavassa melonnassa oli jouduttu pelastamaan vedestä, ja keskeyttämään melonnat, sekä perumaan myös tulevat melonnat kovan tuulen vuoksi. Järjestäjä oli muutaman tunnin ajan tiukoilla reskuttaessaan kilpailijoita kahdesta eri melonnasta. Saarien välillä liikkuminen oli hidasta, mikä osaltaan vaikeutti kisassa suunnitelmien muutoksia.
Tämä aiheutti myös kilpailun tuomaristolle pohdinnat lopullisista tuloksista: miten vedestä pelastaminen ja keskeytetty melonta vaikutti lopputuloksiin. Loppujen lpuksi päädyttiin pitämään maaliintulojärjestys.
Kisaaminen helteessä mitä voisin tehdä toisin?
- Tehokas viilennys alusta asti. Keskityimme pitkälti selviämään kuumuudesta, mutta olisimme varmasti voineet aktiivisemmin pyrkiä viilentämään kehoa jo kisan alusta asti.
- Juominen. Ilman muuta juomiseen panostettiin, mutta edelleen jouduimme olemaan liian pitkiä aikoja ilman juomaa. Niinä muutamina kertoina, kun ostimme juomaa, sitä olisi ehkä voinut ostaa enemmän. Kuumuuden jatkuessa useamman päivän, muutamankin tunnin juomattomuus on vaikea kompensoida.
- Osmosal olisi voinut auttaa. Tietysti keskeyttämisen jälkeen myös lepo auttoi, mutta olo lähti oikeasti nousemaan, kun sain juotua Osmosalin. Join kisassa jonkin verran elektrolyyttijuomiakin, mutta liian vähän. Ehkä Osmosalin kokeileminen varhaisemmassa vaiheessa olisi voinut auttaa.
- Ruokaa olisi pitänyt kantaa enemmän mukana. Tätä tietysti yrittää aina optimoida, jottei tulisi kannettua mitään turhaa. Reput olivat jälleen useiden kilojen painoiset. Painava reppu hidastaa matkantekoa, mikä taas jälleen lisää tarvittavan ruuan ja juoman määrää. Toisaalta tällä kertaa myös se, että melonnan kasseihin ja pyöräboksiin ei voinut juurikaan pakata eväitä, vaikutti asiaan paljon.
- Adaptoituminen. Tämä olisi varmasti helpottanut kisaamista helteessä, mutta ei olut käytännössä mahdollista. Kroppa tottuu tutkimusten mukaan 1-2 viikossa kuumuuteen.
Lue lisää: Miten pakkaat energiat polkujuoksuun ja seikkailukisoihin >>>
Kisan jälkeen olo oli toivottoman tyhjä. Ulkomailla kisattavat pitkät kisat ovat iso ponnistus kaikille, ja henkisestikin iso paikka. Keskeyttäminen saa muutoinkin tyhjän olon kaikin puolin ontoksi ja onnettomaksi. Kisan jälkeen oli olo, että keskeytykseen johtaneet ongelmat on selvitettävä, ennen kuin kisaan missään enää.
