Uutta ärsykettä ja tasonnostoa crossfitillä

Koin joulun aikaan ison oivalluksen. Oivallus oli ollut silmien edessä jo pitkään, mutta en ollut sitä tajunnut. Nyt koin ja tajusin. Kuljin crossfitissä marraskuun keskimäärin kolmesta neljään kertaan viikossa. Sen jälkeen keskityin juoksuun, ja sittemmin joulun aikaan hiihtoon. Salilla kävin hätäisesti kerran viikossa, lähinnä tekemässä keskivartalokuntopiiriä ja punnerruksia. Joulun jälkeen kurvasin sitten kehonpainotreeni- ryhmäliikuntatunnille, ja koin kovan kolauksen. Ei kulkenut mihinkään. Askelkyykyt raahustivat ilman painojakin, ja vartalo oli lyijyä täynnä. Normaalista kuntopiiritreenistä tuli raskas pettymys, kirjaimellisesti.

Tajusin siinä lattian rajassa burbeesta ylös raahustaessani, että liikkeeni ovat hitaat, raskaat ja jäykät, enkä halua niiden olevan sellaiset. Sen hetkinen tila oli kuitenkin ymmärrettävää: olin pari-kolme vikkoa harjoittanut vain hitautta. Pitkät lenkit hiihtäen ja juosten, sekä joulunaikainen tukeva tankkaus olivat selviä syitä raskaalle ololle.

Ymmärsin siinä samassa kokonaisuuttakin hiukan paremmin. Olen huijannut itseäni valheellisella monipuolisuuden mantralla jo vuosia. Ajattelen aina harjoittelevani monipuolisesti, mikä mahdollistaa vähemmät vammat ja intohimon säilymisen. Monipuolisuus on mielestäni tässä listassa: juoksu, suunnistus, pyöräily, melonta, hiihto, vaellus ja kuntosali. Tosiasiassa kun lista riisutaan toiseen muotoon, on kaikissa lajeissani pääosin kyse suoraan eteenpäin menemisestä pystyasennossa. Melko junnaavaa siis.

Erilaisten tempojen variaatio on pieni, tai ainakin vaihtelu tulee aina dieselimäisesti väännön kautta. Ei riuhtomista, ei eri suuntia, ei eri tapoja tehdä.   Mitään suuria hermostollisisa vaihteluita tekemisessäni ei ole. Kuntosalillakin toimeen tartutaan kestävysurheilijan tavoin, tavoitteellisesti samalla intensiteetillä runtaten, jalat hapoille joka kerta. Eri lajien huippuihin verrattuna vauhtieni ja tehojeni vaihteluvälit ovat pienet. Minä kun en pysty juoksemaan 3 minuuttia kilometrille vauhtia, niin vaihtoehtoja on jo kovasti vähemmän, eli tekeminen puuroutuu helpommin.

Eli siis kaiken tämän ehdin kalkuloida päässäni sieltä burbeesta ylös äheltäessäni. Ja samalla päätin, että tälle alkaneelle vuodelle muutetaan tämä paletti kokonaan. Olen ”kulkenut” salilla sen 10 vuotta. Voimatasoni ovat ihan hyvät, peruspuutteita on, mutta kyllä voimaakin löytyy. Mutta eihän se kehittyminen mitään vuosittaista harppomista ole ollut. Ja koko tämän ajan olen kipuillut sen kanssa, miten sitä voimatreeniä kannattaisi kestävyyskuntoilijana tehdä.

Nyt lopetan tämän perustekemisen. Nyt lähdetään pois mukavuusalueelta ja tutuista tekemisistä. Jätän kaiken voimaharjoittelun (lajivoimaa, kuten sauvarinnettä ja mäkivetoja lukuunottamatta) crossfitin varaan. Siellä on kuitenkin niin monenlaista tekemistä, ja erilaista hermostollista ärsykettä. Samalla asiantuntijat suunnittelevat voimatrenini, sillä CF:n ehdottomiin etuihin kuuluu ohjelmointi ja valmiit harjoitukset.

Tällä lähdetään nyt uuteen vuoteen, ja luotan siihen, että vuoden päästä kropassa jotain on eritavalla. Ainakaan se burbee ei ole niin raskas kuin nyt oli. Klassisesti ajateltuna, jos haluaa erinlaisen lopputuloksen, ei voi jatkaa samallalailla tekemistä. Aiempia kokemuksia lajista voit lukea täältä ja täältä.