Vuorijuoksu Zela Ultramarathon Portugalissa
Arvasin jo ilmoittautuessa, että nyt on tarjolla jotakin erilaista. Sillä vuorijuoksu, skyrunning, mitä nimeä nyt käyttääkin, eroaa melkoisesti suomalaisesta polkujuoksusta. Rennon ja rytmikkään juoksun sai unohtaa, sillä edessä oli jyrkkää nousua ja nelivedolla saavutettavia kivihuippuja. Tätä en halunnut jättää välistä!
Zela Ultramarathon järjestettiin vappun aikaan Keski-Portugalissa. Äkkiseltään sekä reitin mitta, 55 kilometriä, ja 3600 nousumetriä kuulostivat hyvältä treeniltä. Mutta pääsyynä osallitumiselle oli myös tapahtuman sijainti. Serra da Caramulon alueella on useita tuhanteen metriin nousevia vuoria. Alue muistuttaa hiukan suomalaista avotunturialuetta, ja on todella hieno maisemiltaan.
Lue lisää: Näin hankit parhaat polkujuoksukengät ultramatkalle >>>
Näin meni ensimmäinen vuorijuoksu Portugalissa
Tapahtuman järjestelyt olivat todella hyvät. Kaikissa tapahtumissa, joihin olen Portugalissa osallistunut, järjestelyt ovat toimineet hienosti. Ennakko-ohjeet ja tiedottaminen ovat olleet riittäviä, tosin yleensä vain portugaliksi. Kisapaikan järjestelyt olivat tarkoin suunnitellut myös covid-tilanne huomioiden. Reitti oli merkitty hyvin maastoon. Kyseessä ei ollut pieni kyläkisa, vaan tapahtuma oli Portugalin skyrunning -sarjan osakilpailu.
Osallituin kisan pisimpään sarjaan, joka lähti liikkeelle lauantaina aamulla klo 8. Lähtö tapahtui seitsemässä lähtöryhmässä aina 3 minuutin välein. Yhteensä juoksijoita oli 55 kilometrin matkalla 120 kaikkinensa. Muut matkat lähtivät myöhemmin, ja varsinainen vertical-kisa oli vasta seuraavana päivänä. Lähdön tunnelma oli luonnollisesti vaatimattomampi, kuin perinteisessä massalähdössä. Mutta musiikki ja kuuluttaja nostivat tunnelmaa.
Ylämäkeä riitti ja se oli myös riittävän jyrkkää
Reitille lähdettiin kuinkas muuten kuin ylämäkeen. Kisan lähtöpaikka oli noin 250 metrissä, ja ensimmäisen 1,8 kilometrin aikana nousimme noin 550 metrin korkeuteen näköalapaikalle. Oma syke oli aivan ensi askelista todella korkea pyörien 160 ja 170 välillä. Maitohapot iskivät jo ensimmäisessä nousussa. Näin siitä huolimatta, että lähdin todella hiljaa. Minulle ei kuitenkaan sovi lähtö levon päälle, vaan ideaalitilanteessa alla olisi ollut kunnon lenkki edelliseltä päivältä. Luotin kuitenkin siihen, että jalat jaksavat, ja maitohapotkin huuhtoutuvat mukavasti matkan myötä. Harmittavasti syke kuitenkin pysyi ylhäällä todella pitkään, laskien pk-sykkeen puolelle vasta 7 tunnin jälkeen.
Reitin ensimmäiset 20 kilometriä olivat ”tasaista osuutta”. Nousimme useille huipuille ja haimme vauhtia alhaalta noin 250 ja 500 korkeusmetrin välillä. Alustana oli usein kallioinen nousu, niitetty metsäautotie tai joenvarsi. Reitti myös ylitti useita pieniä jokia. Aloin 10 kilometrin kohdalla tajuta, kuinka hidasta eteneminen reitillä on. Tässä heräsin myös siihen, että on katsottava kelloa, että ehtii huoltoihin ajoissa.
Yli puolet juoksijoista reitillä luotti sauvoihin. Kärjessä sauvoja näkyi vähemmän, mutta esimerkiksi miesten palkintopallillakin sauvat olivat. Itse hyödyin sauvoista paljon. Osaan käyttää niitä hyvin sekä ylä- että alamäissä. Molemmissa ne säästävät oikein käytettynä jalkoja ja myös nopeuttavat menoa. Liukkaissa ja jyrkissä alamäissä niistä oli myös hyötyä pystyssä pysymiseen. 20 kilometrin kohdalla oli huolto, ja sinne oli aikaraja, 4 tuntia. Jo tässä kohtaa muutama kymmenen juoksijaa otettiin reitiltä pois.
Lue lisää: Nämä jokainen polkujuoksija tarvitsee – juoksukengät polkumaratonille ja puolikkaalle >>>
Tästä huollosta reitti lähti kulkemaan kohti Serra da Caramuloa ja oikeita nousuja. Huollosta noustiin pisin yksittäinen nousu, noin 260 metristä lähes1000 metriin. Tässä nousussa oli pitkä pätkä myös sellaista laskettelurinteen omaista sauvakäveltävää nousua. Nousun loppuosa oli kuitenkin jälleen täysin kiipeiltävää, jyrkkää kalliota. Siinä sauvat piti laittaa sivuun ja vetää itseä käsillä ylös kivien päälle.
Tässä pitkässä nousussa 20 kilometrin huollosta lähtien ei matka tuntunut edistyvän yhtään. Nousumetrejä kertyi koko ajan hienosti, mutta matka ei lyhentynyt. Toivoin, että GPS on vain hämääntynyt jyrkästä noususta. Vauhtia ei pystynyt lisäämään, se oli koko ajan kunnon mukainen, eikä minulla ole näin jyrkkään mäkeen useita vaihteita.
Vauhti oli kuitenkin koko ajan tasainen. Pystyin hyvin hallitsemaan sykettä ylämäessä, se pysyi samalla tasolla. Ja selvästi vauhti oli myös kanssakilpailijoihin nähden riittävä, sillä omalla tekemiselläni otin koko ajan muita juoksijoita kiinni. Moni tauotti jyrkissä kohdissa. Useilla oli kramppeja ponnisteluista ja korkealle astumisesta. Ja pari kulkijaa olivat myös jo todella väsyneitä.
Yllättävä kannustus tsemppaa oikeasti
”Tsemppiä!”, kuului mäen ylhäällä olevien paasien päältä. Olin jo puolituntia aiemmin huomannut, että ylhäällä on ihminen. Olikin hieno yllätys huomata, että perhettä oli saapunut kannustamaan vuorelle. Kuulin tässä mieheltä, että olin seitsemäs paikan ohittava nainen.
Mukavasti seuraavaa alamäkeä alaspäin mennessä näkyi viereisellä seinämällä letka ihmisiä. Reitti mutkitteli jyrkän mäen alas kurun reunaa, ja nousi toista puolta ylös. Mies vaihtoi vain huipulta toiselle ja jäi odottamaan, että kävin alhaalla mutkan.
Nämä alamäet olivat erittäin teknisiä. Olen yleensä hyvä kaikissa teknisissä ja hitaissa paikoissa. Mies otti miesten kärjen menosta videon tästä alamäestä, ja olihan meno aika huimaa. Jos kovakuntoiset kipittävät mäkiä päälle nopeaa, veikkaan heidän kyllä saavan isoja eroja aikaiseksi myös alamäissä. Jouduin itse sauvojen kanssa kuitenkin menemään enemmänkin kävellen, koska polulla oli kiviä, jyrkkiä pudotuksia, kaatuneita puita ja irtomaata. Paikalliset miehet kuitenkin juoksivat alas aivan päätöntä vauhtia. Eli pieniä puutteita oli omassa tekniikassa.
Koko matkan panostin tasaiseen vauhtiin ylämäissä, mutta myös juoksemiseen muissa kohdissa. Juoksin aina, kun se vain mitenkään oli alustan puolesta mahdollista. Pysähdyksiä tuli ainoastaan huolloissa, ja pariin otteeseen kuvatessa. Pääosin sekin onnistui kävellessä.
Reitti laski vielä kerran noin 500 metriin, mistä se lähti nousemaan reilun 900 metriä korkeiden huippujen kautta viimein kisan korkeimmalle kohdalle, yli tuhanteen metriin. Huolto oli noin 35 kilometrin kohdalla. Siitä oli tunti aikaa ehtiä 9-10 kilometriä seuraavaan huoltoon ja cut offiin. Olin tässä vaiheessa ottanut jo pari naista kiinni. Tuumimme yhdessä, että vaikealta näyttää, kun nousumetrejäkin pitäisi ottaa vielä 900. Mutta päätin yrittää.
Tämä pätkä oli kuitenkin myös alustaltaan todella hidas. Vaikka mukana oli yksi loiva alamäkikin, oli se alustaltaan niin huonoa, että siinäkin joutui koko ajan hidastamaan. Alusta oli sellaista niitettyä peltoa, missä oli jalan alla muljuvia mättäitä.
Lue lisää: Näin polkujuoksukisa toimii harjoituksena >>>
Minun osalta viimeinen huolto oli 43 kilometrissä, Adsamon huollossa, noin 950 metrin korkeudessa. Siellä oli cut off, mistä myöhästyin muutaman minuutin. Järjestäjä ei antanut enää jatkaa. Tämä harmitti kyllä! Edessä olisi ollut vain 10 kilometriä alamäkeä vuorelta Vouzelan kylään ja maaliin. Ilmeisesti kuitenkin maalin sulkeutumiselle oli korona vuoksi tiukat aikarajat. Olin oikein hyvävoimainen ja lähinnä vain parantanut vauhtia suhteessa muihin koko loppumatkan.
Onni oli se, että meidän majoitus, pieni maatilahotelli, oli Adsamossa. Pääsin huollosta suoraan 100 metrin päähän hotellin poreammeeseen.
Millainen oli vuorijuoksu kisa Portugalissa?
Jos ei juutu siihen, että en saanut mennä kisaa loppuun, oli reissu kyllä hieno. Maisemat olivat upeita, oli todella mahtavaa kokeilla tällaistakin kisamuotoa.
Ylämäet olivat todellista voimatreeniä. En ole näin jyrkkiä nousuja juurikaan treenannut. Onneksi entisellä maastopyöräilijällä on voimaa jaloissa, niin jaksoin vielä reilun 40 kilometrinkin kohdalla ponnistaa kivien päälle kerta toisensa jälkeen. Tällä ei ollut kovinkaan paljon tekemistä laskettelurinteessä sauvakävelyn kanssa.
Kaikista raskainta nousussa olikin juuri jyrkkyys. Olen aiemminkin sauvonut 4000 nousumetriä, eikä se sinänsä ole mikään valtava urakka. Mutta suurin osa nousuista vaati jaloilla ponnistamista, ja käsillä vetämistä. Ja ennen kaikkea hyvää tekniikkaa. Videoista näkee, kuinka reitin nopeimmat kulkevat sekä ylös, että alas kuin vuorikauriit ilman mitään suurempia askelten sovittamisia.
Reitillä tuli melkoisen kuuma. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, eikä rinteissä ollut yhtään varjoa. Joinkin ensimmäisen 20 kilometrin matkalla noin 1,5 litran juomapussin. Siellä täysin lötköpullot. Niitä täytin myös kerran purosta ennen 35 kilometrin kohdalla ollutta huoltoa. Eli tässä välissä join yhteensä 2 litraa. Geelejä ja geelikarkkeja söin pari kertaa tunnissa. 35 kilometrin huollosta söin myös paikallisen erikoisuuden, pasteis de Vouzelan. Siinä oli varmasti kovasti energiaa.
Oikeanlaiset varusteet ovat ultramatkan onnistumisen a ja o
Kaikki varusteet toimivat suunnitellusti. Käytössä oli Inov8:in juoksuliivi, siihen sai sauvat kiinni helposti. Sauvat otin kyllä esille jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ja ne olivat käytössä loppuun asti. Vaatetuksena toimi ohut Malojan multisport-paita ja trikoot. Kenkänä La Sportivan Bushidot olivat oikea valinta. Ei hiertymiä, eikä mitään ongelmia.
Lähdin reitille rennosti. En mitenkään retkeilymielellä, mutta en toisaalta puristamaan jokaista minuuttiakaan pois. Olisin varmasti ehtinyt viimeiseen cut offiin, jos olisin jo alusta asti tiedostanut, että siihen pitää kiirehtiä. Reitiltä pääsi maaliin noin puolet kaikista juoksijoista. Naisista maaliin pääsi vain neljä, N40 sarjan voittaja kaikista nopeimpana, sekä kolme parasta yleisistä naisista. Olisin ollut maaliin tullessani siis sarjani toinen. Toki, minun olisi pitänyt pystyä pitämään kaksi juuri ohittamaani naista takanani. Olin ensimmäisiä, jotka joutuivat jäämään Adsamoon.
Juuri tämä kisa ei ollut ensikertalaiselle se sopivin kisa. Reitti oli niin tekninen. Toisaalta monissa polkujuoksukisoissa Portugalissa on paljonkin ensikertalaisia ja kilpakuntoilijoita. Ennen pandemiaa joka viikonloppu oli useita 10-20 kilometrin polkujuoksukisoja maraton ja ultramatkojen lisäksi. Niihin osallistui todella eritasoisia juoksijoita. Tässä kisassa oli mukana 120 melkoisen hyvää kilpakuntoilijaa, sen näki jo lähtöviivalla juoksijoiden habituksesta.
