Lapponian Karran huikonen – raporttia kovasta treeniviikonlopusta
Hiihtokausi huipentui tähän viikonloppuun. Hiihdin perjantaina Lapponian viimeisen etapin, Karran Huikosen vapaalla tyylillä, ja lauantaina Visma Ski Classics -osakilpailun Ylläs-Levi perinteisellä.TäLläisella kombolla ei lähdetä tavoittelemaan mitään huippusuorituksia, jos se nyt muutenkaan on itselläni ikinä hiihtotapahtumissa tapana. Tavoitteena oli kova treeniviikonloppu.
Karran huikosen hiihdin ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Reitti on vähintäänkin Suomen kaunein massahiihtoreitti, 80 mieletöntä maisemakilometriä Hetasta Olokselle. Tuolta kerralta jäi kaivelemaan 5 tunnin alitus, ja surkeasti menneet loppunousut. Ensimmäisen saavuttamiseen en uskonut, keli oli jo lähtökohtaisesti niin pehmeä ja lämmin. Oma sukseni ei tulisi toimimaan vesikelillä. Tavoitteena oli siis lähinnä viimeisten Oloksen mäkien nouseminen tyylikkäästi hyvällä tekniikalla.
Seuraavan päivän pertsan kisaa ajatellen tärkeää olisi myös syödä ja juoda hyvin koko ajan. Sillä on huomattava vaikutus palautumiseen.
Lapponian lähtöön Hettaan siirryimme järjestäjän bussikuljetuksella. Se lähti 2 tuntia ennen lähtöä Olokselta. Perillä olimme noin tunti ennen lähtöä. Tämä tunti oli ihan rauhallinen, ja kiireetön. Lämmittelyvaatteiden riisuminen, ja pakkaaminen bussin kyytiin maalia varten, oli aina verryttely, mitä tein. Jäälle siirryttäessä lähtöön oli enää vartti, ja aurinko lämmitti jo ihan poskettomasti.
Lähdön hetki oli juuri ja juuri pakkasella. Puin liikaa päälleni, kun minulla oli ohut kerraston paita, Maloja kisapaita, sekä tuulenpitävä liivi. Toki reitti kulki avotunturissa, mutta lämpöä oli luvattu maaliin noin 6-8 astetta.
Lähtö sujui hyvin, kovimmat saivat lähteä keulilta rauhassa, me muut laumana perään. Muutaman sadan metrin jälkeen mutkittelimme letkassa metsän sekaan ja soiden läpi, vähitellen ylös päin. Jäin letkassa vähän liian taakse, hitaampaan porukkaan kuin edellisellä kerralla. Ajattelin, että rauhallinen alku on hyvä ja voin sitten lopussa hiihtää hyvinkin paljon lujempaa.
Ensimmäisestä huollosta, noin 10 km:n kohdalla alkaa tasainen ylämäki, joka vie tunturiin. Join joka huollosta juomaa, ja otin lisäksi omasta juomavyöllä olevasta juomapullosta geelihörpyn. Olin laimentanut geelejä vähän vedellä. Tässkin ylämäessä olin rauhallisessa letkassa, ja pääsin pintakaasulla avotunturiin. Avotunturissa keli oli upea, maisemat näkyivät joka suuntaan, taivas oli pilvetön.
Avotunturin kuivalla lumella, pehmeällä ja jäällä sukseni luisti hienosti. Pystyin alamäessä poimimaan miehiä, ja laskemaan letkojen keulilla. 10 kilometriä ennen Hannukurua reitin suunta kääntyi vastatuuleen. Latu oli lähe peittynyt tuulenajattamasta lumesta. Jäin suosiolla letkan kyytiin. Pääsin edelleen ihan helpolla, syke oli pk-alueella myös ylämäissä, vaikka hiihdimme syvässä lumessa. Hannukurun jälkeen tuuli hellitti, ja ura muuttui jälleen kovaksi.
Alamäen myötä lämpötila kasvoi, ja pian lumi oli jo ihan märkää. Edes latu-ura ei ollut liippainen, vaan se imi kiinni. Vasemmassa jalassa alkoi tuntumaan tutussa paikassa holvikaaressa rakko. Luulin vaivan jo häipyneen kengän vaihdon myötä, mutta ei näköjään. Rakko haittasi ikävästi menoa, sillä luistelu ura oli liippainen, missä suksi pyrki välillä lähtemään alta. Letkassa oli välillä vaikea pysyä alamäissä ja loivissa paikoissa, kaikilla muilla suksi näytti luistavan paljon paremmin. Odotinkin Pallakselle nousevia ylämäkiä.
Ylämäissä vedin ja letka vähän hajosi. Pallaksen huollossa oli niin kuuma, että join siinä vähän enemmän, ja otin geelipulloon urheilujuomaa jatkoksi. Vaatetta oli aivan liikaa, tuulenpitävät trikootkin tuntuivat ylilyönniltä.
Pallakselta alkoi alamäki. Viimeksi siitä alkoi lepopätkä, missä riitti kun jäisellä ladulla vähän työnteli. Nyt sain luistella ja puskea ja jäin silti kaikkien kyydistä. Väkeä lappoi ohi molemmilta puolilta. Suksi imi kiinni niin ladulla, kuin ladun vieressäkin. Totesin, että alun hidasteluja ei saa enää hiihtämällä kiinni, lumi oli omalle pakkaskelin sukselle niin hidas. Ylämäissä pystyin jättämään kanssa hiihtäjiä, mutta alamäissä jäin koko ajan. Pari pitkään jään ylitystä vastatuuleen sain puskea joko yksin tai keulassa. Ilmeisesti sen verran väsyneitä olivat myös miehet, että kelpasin hyvin johtotähdeksi.
Viimeinen viisi kilometriä on tällä etapilla ihan kova. Viisi tuntia tuli täyteen itselläni 3,5 kilometrin kohdalla. Äkkiseltään tuntuu, että ajan alitushan olisi ollut ihan mahdollinen. Tuo viimeinen väli on kuitnekin ehkä hitain koko reitillä. Läpimärässä lumessa suksi ei luistanut yhtään, ja edessä olivat Oloksen valaistun ladun nousut. Niissä oli pakko vähän astella ankkaa, vaikka yritin joka välissä liu`tella tyylikkäästi. Ihan poskettoman pitkien parin viimeisen kilometrin jälkeen saavuin Olokselle maaliin ajassa noin 5 tuntia 16 minuuttia.
Suksina oli pakkaskelin tallipari, en omista vesikelin suksia. Vaatteina ohut kerraston paita, Maloja kisapaita ja Malojan tuuliliivi. Kerrastonpaidan olisi voinut jättää pois.Housuina Malojan edestä tuulenpitävät trikoot, joilla on kisannut muun muassa multisport-kisoissa kylmällä kelillä.
Tyhjensin seitsemän geeliä juomapullovyöhön, ja lantrasin ne vedellä. Otin huikan tästä geelipullosta jokaisessa huollossa. Lämpimän kelin vuoksi juotua tuli liian vähän, oma juoma olisi voinut olla hyvä tällä kertaa.
Naisten kisan voitti Eveliina Piippo, ja Kerttu Niskanen oli toinen. Oma sijoitus oli 19. Luultavasti hiihdin paremmin kuin viimeksi, vaikka aika huononi. Keli oli paljon rankempi. Sijoitus parani hiukan. Kaikista tärkein parannus olisi ollut luistavat sukset ja rakon puuttuminen. Olo oli maalissa hyvävoimainen, eiä seuraaavana päivänäkään ollut väsynyt olo. Illalla keskityin syömiseen, jotta energiavarastot sai täytettyä ennen Ylläs-Leviä.
