Treeniviikonlopun toinen osa: Ylläs-Levi ja paljon tasuria

Visma Ski Classics Ylläs-Levi -osakilpailu järjestettiin toista kertaa. Vuosi sitten katsoin kisaa televisiosta. Jo alunalkaen tiesin, etä olisi mahtavaa hiihtää massahiihto juuri Ylläs-Levi välillä, minulle hyvin kotoisalla tunturialueella. Hautasin kuitenkin ajatuksen, koska tyyli on itselleni väärä: perinteinen hiihto on minulle se heikompi, enkä ole hiihtänyt perinteistä numerolappu rinnassa sitten kilpahiihtovuosien.

Yllytyshulluna minulle riitti kuitenkin, kun kilpailun ratamestari Koutaniemen Mikko heitti kriittisen oivalluksen heikkouksien kehittämisestä. Lisäksi Lapponian kanssa nämä startit muodostaisivat hyvän harjoituksen, ja kertoisivat jotakin tämän hetkisestä kunnosta nimenomaan palautumisen tai palautumattomuuden kautta. Otin siis haasteen vastaan.

Kalusteongelma ratkesi rahalla. En omista liisterisuksia, ja tiedossa oli, että keli on joko vesikeli tai liippalatu. Edelleenkään en omista liisterisuksia, en jaksa liistereiden kanssa pelata, mutta skinit päivitin. Uskolliset Salomonin skinit vaihtuivat uudempaan malliin. Niillä lähdin Ylläs-Levin välin kimppuun, tietäen toki, että luistossa häviän, eikä tasatyöntö suju muutenkaan. Toisaalta uudet skinit ovat herkät, ja hyvin luistavat.

Lapponian jälkeen panostin syömiseen. Jo itse kisassa söin hyvin, samoin illalla. Tämä on ratkaisevaa kahden päivän pitkän kisan setissä. Reilu 5 tuntia kovempaa hiihtoa tyhjentää energiavarastoja.

Lähtö oli Ylläkseltä klo 10. Tällöin ilma oli jo plussalla, latu vielä liippainen. Päivästä oli tulossa kuuma, ja latu tulisi menemään märäksi. Lopun tasaiset osuudet pelottivat: skini ei varmasti tulisi olemaan liukas läpimärällä ladulla. Toisaalta tiesin tarvitsevani hyvän pidon ylämäkiin, sillä pärjäisin niissä varmasti paremmin kuin tasaisella.

Lähtö oli mukava, jännitin vähän alkumatkaa, kun tajusin reitin mutkittelevan ylös-alas muutaman kilometrin. Arvelin olevani keskellä epämääräisesti alamäissä käyttäytyvää joukkoa, tasoerot lähtöpaikkani ympärillä olivat huomattavia. Luotin edellisen päivän tapaan siihen, että mahdollisuuksia hiihtää itseni väsyksiin tulee vielä lähdönkin jälkeen.

Alku oli hiukan haastava. Laskuissa oli sauvan kappaleita, miehiä makuulla, ja yhtäkkiä jarruttavia hiihtäjiä. Hyvin ennakoimatonta. Jyrkkiin pieniin ylämäkiin hiihti helposti toisen päälle alamäen vauhdeilla, ja alamäissä taas sai puikkelehtiä hitaiden auraajien lomitse. Selvisin hyvin ja ehjänä. Kellostapulin kuruun lähdettäessä sain hiihtää omaan tahtiin, edessä alkoi löytyä hyvin tilaa. Moni pysähtyi tässä rapsuttamaan liisteripohjia lumen muututtua kuivaksi. Skinien kanssa pito oli loistava, eikä mitään jäätymisongelmaa ollut.

Imutin pitkällä askeleella 10-20 hiihtäjä ohi pintakaasulla.

Pitkä lasku Varkaankurusta vei viimein Äkäslompolon jäälle. Sain laskea omaa tahtia. Jäällä oli hyvä meno: paikalla oli paljon yleisöä katsomassa kilpailua. Tämän vuoksi piti yrittää edetä tyylikkäästi omalla heikolla tasatyönnöllä. Mikkokin näytti hiukan vahingoniloiselta kirimaalin lähellä tsempatessaan.

Äkäslomppolon jäällä oli hyvä meno, paljon yleisöä katsomassa kilpailua. Tämän vuoksi piti yrittää edetä tyylikkäästi omalla heikolla tasatyönnöllä.

Tästä, noin 20 kilometrin kohdalta, alkoi vähitellen nousu Kukastunturille. Suksi oli jäisellä ladulla hiukan herkkä, mutta pystyin rennosti hiihtämään vuorohiihtoa omalla mukavuusalueellani. Otin useita hiihtäjiä kiinni. Puiden loppuessa lumi kävi märemmäksi, tämän myötä skineissä oli seinäpito. Jyrkimmät kohdat kävelin suoralla suksella pitkällä askeleella ylös. Tunturin päällä totesin ohittaneeni reilut 20 hiihtäjää. Jyrkässä laskussa ohitin vielä pari, todella moni arasteli laskemista, ja pystyin huonolla luistollakin ohittamaan helposti vain olemalla jarruttamatta.

Kotamajalle päättyivätkin omat vahvuudet. Pitkässä loivassa alamäessä ohitseni valui tasaisena virata toinen toistaan isompia miehiä, jotka olin työllä ja vaivalla ohittanut ylämäessä. Nämä lähinnä seisoskelivat suksillaan, itse jäin lähinnä seisomaan paikalleen, vaikka tein lujasti töitä koko ajan. Myös pari ohittamaani naista meni voidelluilla suksilla ohi.

Pyhätunturin nousussa sain jälleen letkaa kiinni, mutta nousu oli yllättävän lyhyt. Pyhäjärven huollossa otin pari kuppia juomaa, suolakurkkua ja proteiinipatukan palasia. Joka huollossa olin juonut jotain, ja hörppinyt omasta geelipullosta. Ilma oli jo todella kuuma, ja vaikka vaatetta oli paljon edellispäivää vähemmän, virtasi hiki silti valtoimenaan.

Aakenuksen reunalla ylämäet olivat itselle jotenkin työläät. Jätin taas samoja letkoja, mutta pysähdyin heti tasaisten pätkien alussa siirtämään suksieni siteitä taaksepäin.

Sukset äänsivät jo märällä lumella selvästi, ja sain siteen siirrolla vähän paremman luiston.

Soiden läpi tasatyöntely oli ennakkoon minulle pelottavin pätkä, lähinnä se syy, miksi en ollut kisaa harkinutkaan. 15 kilometria tasatyöntöä on itselleni paljon. Pelkkä ajatuskin tuntuu tylsältä. Rovaniemellä maasto ja pakkaskelit ovat ennen kaikkea vuorohiihdettäviä, mutta tiesin, että tämä pätkä kuuluu tasatyöntää.

Pysyin pääosin sopivassa letkassa Aakenuspirtille asti. Jälleen pienellä vaivannäöllä eteneviä miehiä meni ohitse, mutta omakin meno oli ihan sidettävää. Aakenuspirtin jälkeen mitään varjoa ladulla ei enää ollut, ja se olikin läpimärkä. Letkoja meni ohi, jäin osan kyydistä, mutta onneksi koko ajan mukana oli muitakin, ainakin perässähiihtäjiä. Soiden tuulisilla osuuksilla sain vetää pitkiä pätkiä. Tämä oli itselle raskain, hitain ja tylsin osuus, mutta selvisin.

Suoraan suolta aloitettin viimeinen 15 kilometriä Levin päässä reittiä. Nousu Pyhätunturille oli tuttu. Kävelin sitä maltilla ja ohitin selvästi jo väsyneitä hiihtäjiä. Minulla oli edelleen seinäpito, ja pystyin ilman mitään pomppimisia pintakaasulla nousemaan pitkän mäen. Alamäki oli paikoin varjossa ja jäisempi, enkä jäänyt enää niin selvästi. Yläselkä ja vatsa olivat väsyneitä, mutta jalat tuntuivat lähes tuoreilta.

Kätkän laavun huollosta edelleni lähti pari naista, ja matkaa oli alle 10 kilometria. Jokaisessa ylämäessä sain naisia kiinni. Hyvävoimaisena sain vauhdin pysymään tasaisena.

Kaksi kilometriä ennen maalia aloimme nousemaan hyllylle, kohtaan, missä latu kulkee rakennetun puisen levikkeen päällä. Levillä asuessani kuljin tästä usein, paikasta kulkee myös Levi 24 – maastopyöräkisan reitti. Pistin loppukirivaihteen päälle, ja juoksin seinäpidoilla mäen päälle, kunnon kisan tavoin ohitin molemmat edellä menevät naiset, enkä höllänyt enää vauhtiani. Sijasta 50 käytiin tässä armoton taisto, missä vastapuoli tosin luovutti heti nähtyään lennokkaan loikkani. Parista päänahasta tuli niin hyvä mieli, että maalissa tuntui lähestulkoon voittaneelta.

Olo oli kisan jälkeen hyvä. Kunto riitti todella hyvin, keskisyke jäi paljon alhaisemmaksi, kuin edellisen päivän Lapponiassa. En olisi kuitenkaan pystynyt ulosmittaamaan juurikaan enempää, koska yläkroppa tuli tyhjennettyä, eikä oma tasatyöntö riittänyt tämän kummemmin. Kaikissa nousuissa olisi toki voinut ahdistaa itseään enemmän, mutta toisaalta kokemus näin pitkästä perinteisen kisasta puuttui.

Olin kuitenkin todella tyytyväinen, että lähdin. Treenikombinaationa viikonloppu oli onnistunut, kelit olivat mahtava, naamakin sai väriä. Nämä ovat Suomen kaksi hienointa reittiä, oli ihanaa saada kokea ne näin. Lauantain numerot olivat: sijoitus 49., matka 67 kilometriä ja aika 5 tuntia 24 minuuttia.

Omiin uusiin skini-suksiin olin tyytyväinen. Varmasti hyvästä parivalikoimasta ja hyvän voitelijan käsittelyssä olisi järjestenyt paremmat, voideltavat sukset. Koskan itsellä ei kuitenkaan ollut tähän mahdollisuutta, skinit olivat hyvä kompromissi. Moni oli joutunut tekemään kompromissin myös voitelun suhteen, ja maalialueella kuuli paljon erilaisia tarinoita sen onnistumisesta. Hyvin monella olivat voiteet paikoin jäätyneet, ja olleet lopussa pitämättä. Huonoin vaihtoehto on kuitenkin se, että suksi ei luista, eikä pidä. Itse jouduin antamaan tasoitusta vain luistossa, pito oli koko ajan tilanteeseen nähden ensiluokkainen. Luistokin oli ongelma vain loivissa ja tasaisella, jyrkissä alamäissä laskutaito ratkaisi enemmän kuin luisto.

Tavallaan oli hyvä, että keli oli hidas. Luultavasti pärjäsin raskaassa kelissä paremmin, kuin lentokelissä. Lisäksi alun mutkat ja alamäet olisivat olleet huomattavasti paljon vaarallisemmat isolla porukalla lentokelissä. Suorastaan pelottavat. Kuitenkin, suosittelen tapahtumaa!

Kokonaisuutena treeniviikonloppu oli onnistunut. Kovaa hiihdettyä matkaa tuli noin 145 km:iä, ja aikaa vähän alle 11 tuntia. Sain selvän viestin siitä, että kunto on hyvä, sillä palautuminen perjantaista onnistui hienosti lauantaiksi. Hiihto tuntui hyvältä, eikä jaloissa painanut. Kokonaisuus oli nyt hyvin hallittu, ja nousujohteinen.

Tästä vielä Lapponia Karran Huikosen raporttiin.