Olenko hyvässä kunnossa?

Minulla on ensimmäiseen seikkailu-kilpailustarttiin aikaa kaksi kuukautta. Vielä ehtii treenata, mutta paljon harjoituksia pitää jo olla takana. Tässä kohtaa tulee miettineeksi, olenko tarpeeksi hyvässä kunnossa.

Pohdinta ei liene ennenkuulumatonta, kun miettii esimerkiksi hiihtäjä Kerttu Nisakasen ja Matti Heikkisen mennyttä kautta. Ammattiurheilijoillakin on epävarmuutta omasta kunnosta, tai ainakin epätietoutta, mikä on tilanne. Onko siis ihme, että amatöörilläkin mietityttää välillä.

Tämä talvi on ollut täysin erilainen aiempiin verrattuna. En ole voinut hiihtää yhtään, mutta toisaalta, juoksu- ja maastopyräilyolosuhteet ovat loistavat. Melomaan pääsee ja voimpuoltakin on nyt treenattu jo yli kuukausi. Hyvistä olosuhteista huolimatta on vaikea arvioida, miten harjoittelu on onnistunut.

Hiihtotunteja on aika helppo keräillä, etenkin keväällä. Laji on kropalle ystävälläinen, ja aurinkoisena kevätpäivänä hangilla sivakoi ilokseen. Juokstreenejä ei voi niin vain venyttää pituudeltaa, eikä määrää ylipäänsä lisätä aivan yhtäkkiä. Hyppäykset tuntuvat helposti kropassa kasvaneina kremppoina. Pyöräillä voi helpostikin isoja määriä, mutta jäykistävä pyöräily ei edistä juoksua parhaalla mahdollisella tavalla.

Juoksumääräni ovat olleet paljon isommat, kuin aiempina vuosina. Pyöräilyä on kertynyt suorastaan ruhtinaallisesti, sillä en yleensä pyöräile talvisin lainkaan. Molemmissa lajeissa meno tuntuukin hyvältä, ja kunto vallan mainiolta. Mutta onko se? Ne kaikki loistavat hiihtolenkit ovat jääneet tekemättä, ja sitä myötä esimerkiksi melontaa tukeva yläkropan treeni. Tässä kohtaa ei säännöllisestä  kuntotestailustakaan olisi hyötyä, sellaista en ole täällä Portugalissa viritellyt.

Omasta kunnosta on kuitenkin mukava tehdä sekä huomioita, settä tukeutua seurantaan. Tulee hyödynnettyä molemmat, sekä tunne, että järki.

Tunne

Joulu-tammikuussa oli ongelmia ja kremppoja. Juoksin ja pyöräilin pelkästään, eikä kroppa sujahtanut uuteen rytmiin ihan ongelmitta. Jalat olivat kuin pökkelöt, nilkka nyrjähti, ja takareisi vaivasi edelleen. Helmikuussa aloitettu monipuolinen voimaharjoittelu on parantanut tilannetta paljon. Liikkuvuus on palautunut, ja monipuolinen liike on hermottanut lihaksistoa.

Nyt oma tuntuma on seuraavanlainen:
– jalat eivät tunnu koko ajan jäykiltä, vaan välillä on jopa huomattavissa elastisuutta,
– takareisi ei vaivaa, ja liikeradat ovat laajat,
– juoksuun löytyy useita eri vauhteja, ja 5″/km -vedot tuntuvat helpolta, eli juoksua voisi pitää melko sujuvana,
– pyöräily on jaksavaa, myös ylämäissä,
– edelleenkin tavoitteena erityisesti juoksuvauhdin nosto, ja yläkropan voima.

Järki

Suunnittelen harjoittelua ja seuraan myös toteutunutta harjoittelua tarkasti. Suunnittelu tapahtuu Excel-taulukon avulla, missä seuraan eri jaksojen painotuksia, viikkojen vuorottelua ja yksittäisten lajien kokonaistuntimääriä. Käytän myös yksinkertaisia laskentataulukoita, millä tarkistan, onko suunniteltu kokonaisuus toteutumassa. Tämä nimeltään ”vuositreenisuunnitelma” sisältää jo useiden vuosien taulukot omina välilehtinään, ja on minulla auki lähes päivittäin. Samasta tiedostosta löytyvät myös testitpalautteeni, aiempien vuosien toteumat ja erilaisten harjoitusten kuvauksia.

Tarkastelen nyt, miten harjoitukset toteutuvat huhtikuun loppuun. Tällä hetkellä olen tavoitteissani edellä juoksussa, ja hiukan jäljessä melonnassa ja pyöräilyssä. Voimaharjoittelu on aikataulussa tuntimäärien osalta. Aloittelen juuri pyöräilyjaksoa, mikä tasaa uoksun ja pyöräilyn välistä eroa. Tuntien toteutuessa, tavallisesti hiihtoon käytetty aika on tullut liikuttua joko juosten tai pyöräillen. Eli laskentataulukon mukaan, minun pitäis olla määräaharjoittelun puolesta vähintäänkin vastaavassa kunnossa kuin aiempinakin vuosina.

Laadullisesti päiväkirjat näyttävät, että peruskestävyyden, ja maksimikestävyyden suhde on mahdollsiesti jopa parempi, kuin aiemmin. Tällä hetkelä on enemmän selvästi rauhallisia treenitunteja, mutta toisaalta myös kovia treenejä. Hiihdossa on käynyt usein, etenkin alkutalvesta, että sykkeet ovat karanneet ylös, ja lenkistä on tullut ”pikkukova”. Pyöräillessä tahti on helpompi pitää pk-lenkin puolella.

Näillä jäsennyksillä pitäis olla aivan luottavainen, ja jatkaa tekemistä. Lisää harjoittelua, ja sopivasti niitä kevyiden ja kovien viikkojen vaihteluita. Kisassahan sen sitten näkee, miltä meno tuntuu. Tosin pitkä seikkailukilpailu on paljon muutakin kuin sen hetkinen kunto tai suorituskyky. Mutta, en tiedä, saako omaan kuntoon ja sen tilanteeseen selvää vastausta.

Onko kyseessä kuitenkin uskon asia, omaan kuntoon ja tekemiseen vaan pitää luottaa?