Peruskestävyyttä hiihtäen

Eletään parasta peruskestävyyskautta. Hyvien kelien myötä hiihto-olosuhde on ollut täydellinen. Päätarkoitus on ollut lenkkeillä usein ja kevyesti. Olen pyrkinyt hiihtämään noin 100 km viikossa. Peruslenkkinä noin 15-20 kilometriä, eli 1-2 tuntia kelistä ja tyylistä riippuen. Tämän lisäksi pari pidempää hiihtoa viikonloppuisin. Lyhyemmät lenkit hiihdän usein perinteisellä, pitäen kuormituksen hyvin kevyenä. Viikonlopun pitkät sitten olen menyt vapaalla tyylillä, tai miten keli on antanut myöten.

Ounasvaaralla ovat hiihtokellit parhaimmillaan.
Ounasvaaralla ovat hiihtokellit parhaimmillaan.

Ohessa olen tehnyt crossfit harjoituksia noin kolme kertaa viikossa. Näihin on mahtunut painnostotreenejä, kovempia omalla kehonpainolla tehtäviä metconeita, sekä tekniikkaan painottuvia harjoituksia. Tällä viikolla kokeilin myös ensimmäisen kerran vähän reippaampaa juoksua, kun tein 200 metrin vetoja hallissa.

Ehdin piipahtaa työmatkan jälkeen Vuokatissa ladulla hienon aurinkoisena hetkenä.
Ehdin piipahtaa työmatkan jälkeen Vuokatissa ladulla hienon aurinkoisena hetkenä.

Parin viikon päästä pystyn paneutumaan entistä paremmin arkipäivän treeniin. Siitä huolimatta resepti ei paljon muutu. Lenkit toki pidentyvät, sillä maalis huhtikuussa kerätään tunteja ja kilometrejä. Jakson loppua kohti lisään juoksulenkkien määrä. Toiveissa on myös tehdä pari pidempää omaa hiihtoa, ja mahdollisesti joku maratonhiihtokisailu. Napapiirinhiihto jää nyt välistä huonon ajankohdan vuoksi. Aiemmat raportit löytyvät täältä, täältä ja täältä. Hiihdon tämän vuotinen reitti on kyllä sen verran mielenkiintoinen oloinen, että melkein harmittaa, kun joudun jäämään pois.

Perjantaina kävin pitkästä aikaa hierojalla. Pohkeet olivat jumissa, ne avattiin railakkaasti, samoin lapojen väli (hiirikäden tuoma ikuisuusvaiva) ja reiden sivut. Tänään jalat olivat kuin kovan voimatreenin jäljiltä ja päätin pitää lepopäivän. Olo on kyllä todella hyvää, uskon hiihdon tuntuvan myöhemmin erittäin hyvältä.

20170204_153532
Parhaimmat reitit kulkevat valolatujen ulkopuolella. Päivänvalon määrä kasvaa koko ajan, mutta edelleen on iltapuolesta hyvä olla otsalamppu mukana.

2 vastausta artikkeliin “Peruskestävyyttä hiihtäen

  1. Kertoisitko meille hieman miten organisoit päiväsi, että saat mahtumaan kaiken tuon treenimäärän kaikkien muiden velvoitteiden (työ, perhe, kotityöt ym.) lisäksi. Joku kuvallinen ”minun peruspäiväni/perusviikkoni” tyyppinen postaus olisi mielenkiintoinen.

    1. Pistetäänpä tämän sorttinen postaus tulemaan. En usko, että siinä mitään mahdottoman ihmeellistä on, mutta tietysti arkeen aina haasteita sisältyy.

Vastaa