Pukeutuminen hiihtolenkille – vinkit kerrospukeutumiseen

Pukeutuminen hiihtolenkille – vinkit kerrospukeutumiseen

Oma intohimoni on ollut aina urheiluvaatetus. Suunnittelu-urakin siitä oli tulla, mutta nyt ennemminkin vapaa-ajan intohimo. Vaatteet ovat olleet osa omaa treenaamista, ja mukava keskustelunaihe lenkeillä kavereiden kanssa. Maloja yhteistyön myötä aihe on mielessä entistä syvemmin.

trikoot

Lähtökohtaisesti hiihtovaatetuksessa on minusta tärkeintä laadukkuus: tarkoituksen mukaiset toiminnalliset urheiluvaatteet. Hiihto ja talvipyöräily ovat yhdet vaikeimmista pukeutua mukavasti, sillä niissä sään lisäksi myös ajoviima vaikuttaa vaatteiden valintaan. Kerrospukeutuminen on pääpiirteittän tuttua huttua, mutta senkin voi toteuttaa niin eri tavoin.  Tässä omat vinkkini talven hiihtolenkkien kerrospukeutumiseen.

Aluskerros
Valitsen kerraston lämpötilan mukaan. Kylmemmällä villakerrasto, lauhemmalla kelillä sitten ohuempaa. Kerraston alle sopii hyvin villaiset alushousut tai sortsit. Omistan myös yhdet fleeceshortsit. Pakara on kuitenkin aina se kylmin kohta hiihtäessä. Lienee naisten oma ongelma, kun miespuoliset lenkkikaverit vain pyörittelevät silmiä kylmistä pyllyistä puhuessa. Suosittelen todella sortseja suojaamaan kylmältä, monilla housuilla tönköksi pynttäytyminen on turhaa pelkän kylmettyvän pakaran vuoksi. Sääriä harvoin paleltaa.

Välikerros
Alle kymmenen asteen pakkasilla villapaita yksistään riittää, mutta kun pakkasasteet lähenevät kahtakymmentä, puen yleensä kaksi paitaa. Hiihtolenkille ei kuitenkaan tarvitse varsinaista välikerrosta, eli fleeceä tai muuta vastaavaa paksumpaa paitaa, kuin yli 25 asteen pakkasisssa. Tavallisimmin toiseksi paidaksi riittää toinen kerraston paita. Samaa olen noudattanut housujenkin kohdalla. Usein toisen paidan pystyy korvaamaan irtohihoilla ja ranteenlämmittimillä. Kylmettyvien ranteiden vuoksi ei tarvitse pukea koko paitaa, vaan pistää lämmikettä sinne, minne sitä tarvitaan. Postasinkin jo viime talvena kätevistä lämmikkeistä.

Hiihtotakki- ja housut

takit
Yksityiskohdat lisäävät mukavuutta ja monipuolisuutta, mutta toimiva yksinkertainen takki on hyvä lähtökohta.

Hyvä hiihtotakki on vähintäänkin yhtä tärkeä kuin aluskerros. Yksi hyvä riittää, mutta kaksi eripaksuista takkia lisäävät käyttömukavuutta todella kylmillä ja toisaalta lämpimillä kevätkeleillä. Minulla on kaksi hiihtotakkia aktiivisessa käytössä. Toinen on yksinkertainen, korkeakauluksinen edestä tuulenpitävä takki. Selkä on täysin hengittävää kangasta.

Tositoimissa
Tositoimissa Ylläksellä.

Toinen takki on aiemmassa postauksessa  esitelty hupullinen takki. Se on edestä tuulenpitävä, ja takaa täysin hengittävä. takin yksityiskohdat ovat todella hyvät, hihoissa löytyy pituutta ja suojaa rantellee, huppu on aivan mahtava kylmissä alamäissä, ja materiaali todella mukava.

housut
Hiihtohousuja moneen lähtöön: vasemmalla tämän vuoden mallistosta osittain tuulenpitävät trikoot, keskellä vanhemmat edestä tuulenpitävät trikoot ja oikealla lämpimät hiihtohousut.

MalojahousutHiihtotrikoot ovat myös edestä tuulenpitävät, ja takaa hengittävät. Talvikylmillä  trikoiden päälle on kätevää heittää tuulenpitävät sortsit tai jopa primaloft-sortsit. Kylmemmille keleille, tai lämpimälle sellaisenaan, ovat parhaat kokonaan tuulenpitävät hiihtohousut. Ne sujahtavat myös lämmittelyhousuiksi trikoiden päälle. Sekä takin, että housujen pitää tuntua mukavilta päällä, selkä ja ranteet suojattuna, ja materiaaleissa joustavuutta sopivasti.

Hiihtolenkille on sopivasti vaatetta, kun lähtiessä on kylmä. Sopivalla vaatetuksella ei pysty patsastelemaan paikallaan pitkään. Siksipä kokonaisuuteen kuuluu vähintäänkin lämmin takki hiihtovaatteiden päälle  siirtymien ajaksi. Lämmittelytakin kiskaisen päälle heti hiihtolenkin jälkeen. En ole eettisistä syistä enää suurikaan untuvafani, mutta onneksi keinokuituiset täytteet ovat tätä nykyä todella lämpimiä ja keveitä, kuten vaikka tässä takissa.

Ohuempi kevyttoppatakki käy hyvin myös kevyeen liikuntaan kylmällä.
Ohuempi kevyttoppatakki käy hyvin myös kevyeen liikuntaan kylmällä. Tämä harmaa Milwaukee- takki on ollut tämän syksyn lempivaate! Tässä alkutalvesta luistelemassa Pellossa.

Malojan koko mallisto löytyy täältä. Suomessa tuotteita on myynnissä Äkäslompolon sportshopissa, Varuste.netissä ja Elloksella.

4 vastausta artikkeliin “Pukeutuminen hiihtolenkille – vinkit kerrospukeutumiseen

  1. Hyvä postaus ja oli aivan uusi vaatemerkki meikäläiselle. Täytyi heti tutustua ja ovat kyllä myös hyvän näköisiä vaatteita

    1. Kiitos paljon! Ja kiva, jos yhtään antoi vinkkejä pukeutumiseen tämä postaus. Malojaa kyllä suosittelen kokeilemaan! Tietysti muutkin tekniset vaatteet toimivat hienosti, kunhan sen oikea ja hyvän kombinaation löytää.

    1. Löytyy miehillekin! Malojaa saa Suomesta Äkäslompolon Sportshopista -myös verkkokauppa- Varuste.netistä ja Ellokselta. Ulkomailta useista verkkokaupoista, Saksa-Itävalta -akselilta paljonkin, on kuitenkin jo hyvinkin tunnettu merkki siellä. On merkkinä panostanut erityisesti mm hiihtoon ja siksi todella tarkoituksenmukainen myös meidän leveysasteilla.

Vastaa