Czech Adventure päättyi keskeytykseen

Keskeytykset ovat seikkailu-urheilussa varsin yleisiä. Laji vaatii monen asian ja ihmisen onnistumista sekä ehjänä pysymistä. Välillä kuitenkin joku varuste rikkoutuu, tai ihminen sairastuu. Tällä kertaa joukkueemme keskeytykseen johti vatsatauti kolmantena kisa-aamuna, kahden vuorokauden kisaamisen jälkeen.

Ensimmäinen päivä – juoksu 20 km + MTB 65 km

Kilpailu starttasi keskiviikkona aamulla 20 kilometrin juoksuosuudella. Ensimmäinen osuus kierteli läheisessä kivipuistossa, missä upeat kivimonumentit kurottelivat kohti taivaita. Kisan ensimmäinen rasti oli sattumoisin sama paikka, missaä olimme edellisenä päivänä käyneet lenkillä: korkea kallio pitkien rappujen päässä. Tämä oli yksi kivipuiston hienoimmista kohdista.

Aamu tuntui viileältä, mutta heti lähtökäskyn käytyä alkoi tulla lämmin. Juoksulähdöt ovat aina reippaita, vaikka matkaa on edessä melkein kolme vuorokautta. Kovalla alulla voi pilata koko kisan. Olimme kärkisakin tuntumassa leimaamassa ensimäistä rastia ilmavassa paikassa rappujen yläpäässä. Tällä rastilla tapahtui lyhyen radan kisassa onnettomuus, kun yksi kilpailija putosi alas murtaen kylkiluita ja käden. Pelastusoperaatio oli mittava, sillä keskeltä korkeaa kivikalliota ahtailta rappuilta pelastaminen on varmasti ollut vaativaa.

Yksi joukkue näytti irtautuvan ja me kuljimme reittiä kahden muun joukkueen kanssa. Kivipuistossa oli kapeita polkuja, sekä paljon rappuja ylös ja alas. Olimme arvioineet osuuden kestoksi kolme tuntia, mutta reilun puolentoista tunnin jälkeen oli selvää, että lähellekään niin kauaa ei osuudessa mene. Sain vetoapua, jotta vauhti pysyi hyvänä, enkä joutuisi liian koville heti alkuun. Kivipuiston jälkeen haimme yhden rastin näkökalapaikalta ja aloitimme paluujuoksun kohti kisakeskusta ja ensimmäistä vaihtoa. Kisa oli polkaistu käyntiin.

Tulimme vaihtoon kolmantena, yhdessä toisen joukkueen kanssa. Aikaa ensimmäiseen osuuteen kului 2 tuntia ja 15 minuuttia. Ensimmäinen vaihto kesti meiltä seitsemän minuuttia. Pyörillä lähdimme pitämään reipasta vauhtia, toinen joukkue ei kuitenkaan jäänyt kyydistä. Ensimmäsillä rasteilla oli  mahdollisuuksia erilaisiin reitinvalintoihin, minkä vuoksi näimme molempia edellä meneviä joukkueita tasaisin väliajoin. Pyöräilyosuudella oli jo tuntuvasti mäkiä, reitti kulki paljon myös metsäautoteitä, jotka olivat hyvin ajettavia, useimmiten sorapohjaisia.

Kisan 13. rastilla nousimme toiseksi, eroa taakse ja eteen oli muutama minuutti. Pidimme toisen sijamme huoltoon asti. Tässä vaiheessa Juhalla kramppasivat jalat, mutta uskoimme sen menevän ohi huollossa. Kello oli noin kaksi iltapäivällä, ja kisaa oli takana  kuusi tuntia. Nopealla, alle 15 minuutin vaihdolla lähdimme pitkälle trekille, mikä tulisi kestämään seuraavaan aamuun asti.

Ensimmäinen yö – trekki 65 km

Ensimmäinen rasti haettiin laskettelukeskuksen päältä. Sen jälkeen reitti jatkui polkua pitkin mutkitellen ylös alas kivikoiden yli. Pian ensimmäisen rastin jälkeen Juhan krampit pakottivat meidät pysähtymään. Muutamien minuuttien tauon jälkeen, purimme Juhan selästä tavaraa, ja yritimme mahdollistaa etenemisen. Krampit jatkuivat tasaisesti. Pian päädyimme pitämään pidemmän tauon, toivoimme 15 minuttia riittävän rentouttamaan lihakset. Taukojen aikana söin huollosta mukaan napattuja banaaneja hyvällä ruokahalulla. Seurannasta näkyy, kuinka tässä keulassa kulkeva joukkue on saanut repäistyä 30 minuutin johdon.

Vajaa 15 minuuttia ei riittänyt, krampit jatkuivat edelleen, mutta pystyimme myös etenemään, joskin hitaasti. Emme kuitenkaan jääneet ihan seisomaan, vaikka Tsekki-joukkue otti meidät kiinni, pystyimme hitaallakin vauhdilla pysymään kisassa mukana, ja nousimme jälleen toiseksi rastilla 20. Kutsuimme nuorelta näyttävää joukkuetta Nuorisojengiksi. He olivat tuttuja viime vuoden kisasta, missä sijoittuivat jälkeemme toiseksi.

Pimeä laskeutui vähitellen rastin 22 jälkeen. Pystyimme kulkemaan valoisan ajan vielä Nuorisojengin edellä, mutta illan myötä Juhan krampit muuttuivat yökkäilyksi. Usein ongelmien kanssa käy juuri näin. Jos joku asia saa olon huonoksi, ja vie huomion, kuten tässä tapauksessa krampit, jää toinen asia huomiotta. Syöminen unohtuu helposti, jos siihen ei koko ajan keskity. Nämä kisat kun ovat syömiskisoja, eikä edes riitä, että syöt geelejä, kuten vaikka lyhyemmissä ultrakisoissa, vaan monen päivän seikkailukisoissa on pidettävä vatsassa koko ajan sopivasti massaa.

Paha olo ei varsinaisesti siivitä menoa mitenkään hurjaksi. Jussi yritti kevittää menoa vetämällä. Yritimme pienillä pysähdyksillä pitää edes jonkunlaista vauhtia yllä, mutta viimein Cave-rastin jälkeen yöllä luovutimme, ja päätimme ottaa pidemmän tauon. Pistimme kuorivaatteet päälle, ja nukuimme muistaakseni ensin noin tunnin, ja sitten vielä uudelleen melkein puoli tuntia. Onneksi ilma oli ylhäällä vuorella lämmin. Putosimme viidenneksi, lähes 2, 5 tuntia kärjestä. Yökkiminen helpottui silti vain hetkittäin. Toiveena oli vain päästä trekiltä pois, olimme päättäneet, että yritämme vielä nukkua huollossa kisakeskuksessa omassa mökissämme.

Tulimme trekiltä aamuyöllä ennen viittä, aamun alkaessa sarastaa. Johtava joukkue oli mennyt jo puoli kahden aikaan osuudelta toiselle. Joukkueen mieli oli laskenut, mutta uskoimme vielä pystyvämme ottamaan sijoja 2-3 kiinni, mikäli yökkiminen loppuisi. Nukuimme puolitoista tuntia, söimme, vaihdoimme pyöräilyvaatteet ja lähdimme matkalle kohti toista huoltopaikkaa. Kyseessä oli 95 kilometrin siirtymäpyöräily.

Toinen päivä – MTB 95 km + Trek, bolscross ja suunnistus 17 km

Siirtymäpyöräily lähti vähän tunnustellen liikeelle, mutta pystyimme etenemään koko ajan. Päivä oli edellisen tapaan lämmin. Pysähdyimme kahteen otteeseen ostamaan lisää juomaa ja syötävää kaupoista. Juomaa ei pystynyt kantamaan mukana niin paljon, kuin sitä tarvitsi. Pyöräilyssä tunkkasimme pyörät hienolle näköalapaikalle pitkiä ja mutkittelevia rappuja pitkin. Poljimme pitkiä ylämäkiä ja hienoja alamäkiä. Otimme pikkuhiljaa sijoja 2-4 kiinni. Pyörät jätettiin melonnan alkuun vaihtoalueelle, mistä lähdettiin vielä lyhyelle suunnistus- trekki- ja bolscross-osuudelle ennen melontaa.

Bolscross on kisan erikoisuus, missä mäkiseen maastoon on merkitty rata, missä voi olla kiipeilyllisiä tehtäviä, esteitä, koyden avulla mäkien nousuja ja verkkorappuja. Tällä kertaa mukana oli myös uinti.

Suunnistus oli läpihuutojuttu, teimme sen nopeasti, ja siirryimme jo mukavaa vauhtia Bolscross-rastille. Bolscrossiin saapuessamme olimme noin 30 minuuttia neljäntenä kulkevan Tsekki-tiimin takana. Bolscross on kisan erikoisuus, missä mäkiseen maastoon on merkitty rata, missä voi olla kiipeilyllisiä tehtäviä, esteitä, koyden avulla mäkien nousuja ja verkkorappuja. Tällä kertaa mukana oli myös uinti. Radalla yhteistyö auttoi, verkon vetäminen alas helpotti ylösmenoa, ja apuja tarvittiin myös betoniesteissä. Uinnissa vesi ei ollut kylmää, eikä matka onneksi pitkä. Omalla tavallaan kyseessä on kuitenkin täyteosuus. Teimme radan nopeasti, ihan samoja tahteja, mitä kärkitiimitkin, aikaa kului hiukan alle 30 minuttia.

Radan jälkeen ohitimme neljäntenä kulkeneen tiimin. Pystyimme jo juoksemaan niin kutsuttua hokihölkkää vaihtoon. Otimme nopean vaihdon kajakeille suorilta edelleen pyöräilyhousuissa. Ajatuksena oli käydä ensin tekemässä laskeutuminen ja jumarointi, ja vasta sitten palata takaisin huoltoon vaihtamaan vaatteet melontaan. Tämä siksi, että laskeutuminen oli veteen, ja halusimme lähteä melontaan kuivana.

Jumarointi ja laskeutuminen olivat sivujuonteita, ja sujuivat hyvin. Pudotin klassisesti yhden kasin veteen irroittaessani itseäni köysistä, mutta järjestäjä oli tämän meille onkinut maaliin tulon jälkeen. Huollossa vaihdoimme kuivat vaatteet melontaa varten, otimme kuorivaatteet mukaan, ja lähdimme melomaan jokea alas.

Toinen yö – melonta 20 km, rullaluistelu kajakkien kanssa noin 20 km

Joki muistutti edellisvuoden jokea. Se mutkitteli, paikoin oli matalikkoja, joita piti varoa, ja kaatuneita puita, sekä pusikkoa joen reunoilla. Tiesimme, että tälläinen melonta on meille vahvuus. Melonnassa, kun syke pääsee hyvin tasaantumaan, ei myöskään ole niin suuri vaara vatsan kramppaamiselle. Sen sijaan, syöminen voi usein unohtua, kun se vaatii aina pysähtymisen. Yritimmekin pitää huolta yhteisesti syöntitauoista. Mukana meillä oli kajakeissa paljon painavaa tavaraa: rullaluistimet, sauvat ja kahdet kajakkikärryt normaalin varustuksen lisäksi.

Joki oli aluksi hiukan matala ja hidas, mutta vauhti kiihtyi vähitellen. Rastit löytyivät helposti. Nostimme kajakit muutamien patojen yli, moni pato meni ihan läpi laskemallakin. Matka joella oli pitkä, kartassa suoralta näyttävät pätkät olivat otdella tiuhaa mutkaa, usein useita peräkkäisiä 180 asteen kaarteita, samalla puiden yli ja ali luovien. Pian tuli myös pimeä, mikä vaikeutti matalikkojen ja ajopuiden näkemistä. Onneksi juokkueessamme oli hyvät valot.

Jossain vaiheessa joki haisi sille itselleen, likaista vettä oli joka paikassa kajakissa. Hyppäsimme useita kertoja ulos ja sisään kajakista, joko nostaen tai siirtäen sitä puiden yli tai vetäen irti matalikosta. Muutaman kerran myös tyhjensimme alati vedellä täyttyvää kajakkia. Meillä oli hyvä meininki, ja tiesimme olevamme joella nopeita.

Meille sattui myös vaihinko kajakkia padon yli siirtäessä: yksi hiilikuitumeloistamme katkesi. Peten melasta jäi melottavaan kuntoon ainoastaan toinen lapa.

Viimeiselle rastille saapuessa olimme saaneet edellä menevän joukkueen kiinni. Eroa oli lähtiessä ollut noin 1,5 tuntia. Nousimme näin kolmanneksi. Oli vielä pimeää, mutta jo aamuyön puolta.

Jokimelonnan jälkeen alkoi osuus, missä melontakalusto piti kuljettaa maitse järven rantaan. Apuna sai käyttää kajakkikärryjä ja rullaluistimia. Viritimme molemmat kajakit omien kärryjen päälle, ja molempiin keuloihin liinat vetämistä varten. Asfaltti oli huonoa, todella möykkyistä ja kuoppaista, sauvoja tarvitsi ihan pystyssä pysymiseen. Etenimme hienokseltaan Tsekki-joukkuetta nopeampaa. Liikkuminen ei ollut helppoa, etenkin toinen kärry kulki huonosti. Rantaan tultuamme vaihdoimme nopeasti melomaan.

Otimme Jussin kanssa tällä kertaa rullaluistimet ja  ylimääräiset tavarat, koska toisessa kajakissa oli vain puolitoista melaa. Rastit haettaisiin järven poikki meloen ristiin eri rannoilta. Matkaa tulisi reilut 7 kilometria.  Jussi sano melontaan lähtiessä, että hänelle tuli yhtäkkiä pahaolo.

Alusta asti melontamme oli tahmeaa. Joella olimme pystyneet menemään Jussin kanssa Peten ja Juhan kajakin tahtia, mutta nyt tuntui, ettemme pysy perässä. Myös takana tuleva joukkue otti meitä kiinni. Ensimmäinen rasti löytyi pimeällä järvellä vielä suunnilleen hyvin. Toiselle rastille lähdimme kuitenkin selvästi väärään suuntaan. Törmäsimme matalikkoon, minkä yli vedimme alukset. Jalat upposivat syvälle mutaan, hädin tuskin kengät pysyivät jalassa, eivätkä jääneet mutaan.

Meloimme toisella puolella vielä tovin, kunnes huomasimme, että lahti on väärä. Jouduimme palaamaan pitkälti takaisin, ja vetämään jälleen pitkin matalikkoa. Olimme tehneet noin tunnin pummin. Toinen joukkue etsi myös rastia hiukan, mutta kuittasi meidät selvästi.

Rantauduimme viimein aamun jo valjetessa kirkon rantaan. Tämä harmitti paikallisia kalassa olevia miehiä ja saimme tiukkaa palautetta tsekeiksi. Emme ymmärtäneet sanaakaan, mutta sävy oli selvä. Toivoimme että palaute pysyisi sanallisella asteella, eikä yltyisi fyysiseksi.

Jussi oli ihan voimaton ja valkea. Kiskoin tavaroita ylös kivistä rinnettä, ja vedin kajakin kärryjen kanssa pellon läpi. Kirkon pihalla, ja rastin vieressä vaihdoimme kuivaa päälle, kaikki olivat niin kylmissään. Samassa rastille ilmaantuivat myös tsekit, ilmeisesti heilläkään ei kulkenut, tai sitten olivat rantautuneet huonommin.

Edessä oli pitkä matkan asfaltteja ja sorateitä kajakkeja kiskoen. Toiseen kajakkiin jäi uhkailujen paineessa paljon vettä, kun kärry kiinnitettiin kiireessä rannalla. Kaikki tavarat haisivat kauhealle, ja joka paikka oli mudassa. Lähdimme rullaluistimin juuri ennen toista joukkuetta etenemään, mutta heillä homma luisti paremmin ja pian he jättivät meidät. Erityisesti toinen kajakkikärry kulki huonosti. Jussi pyysi saada levätä hetken, hänellä oli huono olo. Pian huonon olon syykin selvisi, kun Jussi oksensi pitkin asfaltteja. Oksennus-ripuli -vatsatauti alkoi näin parissa tunnissa, ja rajuna.

Jussi pyysi saada levätä hetken, hänen olo oli huono. Pian huonon olon syykin selvisi, kun Jussi oksensi pitkin asfaltteja.

Tämän jälkeen pyrimme vain etenemään edes jotain tahtia. Matkanteko oli todella hidasta ja matka loppumaton. Jussi hissutteli perässä tulemaan valkeana kuin lakana. En uskaltanut enää itse syödä repusta mitään. Päädyimme siihen, että vatsataudin täytyy johtua pahalle haisseen joen vedestä. Luultavasti siinä on ollut ulosteperäisiä bakteereja, niitä ei paljon tarvitse huomaamatta suuhun joutua.

Kajakkien raahaaminen oli tuskaisan hidasta, ja huomiota herättävää. Pari kertaa olimme puristuksissa rekkojen keskellä tiellä. Tuntui, että juuri tänä aamuna kaikki autot olivat päättäneet lähteä liikkeelle jo kukonlaulun aikaan. Juha pukkasi kärryn yhteen alikulkuun tiukkaan ylämäkeen. Samassa vastaan tulikin kuorma-auto. Muhkuraisessa mäessä kulku on aika heikko täydessä lastissa olevaa kajakkia pukaten. Kuorma-auton kuski seisahtui hämmästyneenä katselemaan suomalaista sisua, millä puskettiin vesialus autotien tunnelin läpi. On voinut olla kavereille kerottavaa töiden jälkeen, mitä aamuöisellä kylätiellä voikaan tulla vastaan.

Kylissä saimme humoristista palautetta, jonka sisällön saatoimme arvata: kyllä, vettä ei ollut lähimaillakaan. Pari risteystä blokattiin komeasti aamuliikenteeltä kahdella kajakilla. Nurmikkomäen päälle ja polkuja pitkin työntäminen oli lähes riemastuttavaa. Onneksi kajakit pysyivät suurin piirtein kärryjen päällä teknisestä alustasta huolimatta. Huoltoon saavuimme reilun kahden tunnin pukkaamisen jälkeen.

Huollossa oli ilman muuta selvää, että ainakin viettäisimme siellä tovin, luultavasti matkamme jäisi siihen. Jussi halusi yrittää toipua. Se vaikutti ulkopuolisen silmin mahdottomalta, niin sairaan näköinen hän oli. Päivä alkoi jo lämpiämään, joten nukuimme nurmikolla puolitoista tuntia. Mitään ihmeparantumista ei tapahtunut. Yhteisesti sovimme, että keskeytämme. Emme millään uskoneet, että olisimme päässeet vielä lähes 90 kilometria maaliin, eikä missään nimessä näiden karkeloiden vuoksi kannata sairaana kisata. Tekemättä jäi siis kaksi viimeistä osuutta 65 kilometrin mittainen mäkinen pyöräily takaisin kisakeskukseen, sekä viimeinen jyrkkiä mäkiä sisältänyt 13 kilometrin suunnistus.

Itse olin täysin sinut keskeyttämisen kanssa. Tottakai se harmittaa, mutta toisaalta edellisestä keskeytyksestä on minulla jo muutama vuosi, ja näitä vain tulee seikkailu-urheilussa välillä väkisinkin. Näin rajulle, vedestä tulleelle vatsataudille ei oikein voi mitään. Tämä on aika yleinen syy keskeytykselle. Jokainen teki varmasti parhaansa, tällä kertaa vain kävi näin.

Jussi oli sairas koko loppureissun, ja suuntasi maanantaina  Suomeen saavuttuamme suoraan lääkäriin. Erityisesti toivon, että tauti asettuu pian, eikä jää jylläämään. Edes Euroopassa ei ole joka paikassa viemäriverkosto ajantasalla, vaan jätevesiä lasketaan jokiin. Seikkailukisoissa ollaan täysin maasto-olosuhteissa, jolloin vatsatautikin pääsee helposti yllättämään.

Kilpailun jälkeen pääsimme jututtamaan sekä nuorisojengiä, että muita kilpakumppaneita, ja osallistumaan Czech Adventure -kisan viimeiseen osuuteen, olutviestiin täydennys jäseninä. Kisassa on hyvä meininki, ja todella hienot maastot. Suosittelen edelleen Suomi-tiimeille, vaikka ensimmäsieksi ulkomaan kisaksi.

Kilpailun sivut, seuranta ja tulokset löytyvät täältä.

Viime vuoden raportti samasta kisasta löytyy täältä.