Lost in Kainuu – kunnon seikkailukilpailu

Halusin osallistua Lost in Kainuuseen, ja nähdä sekä kokea Hossan. Näin siitä huolimatta, vaikka tiesin, että kisa on liian lähellä kahden viikon takaista Tsekin kisaa. Vaikka siellä tuli keskeytys, oli alla kuitenkin n. 50 tuntia ja vajaa 400 kilometriä kisaamista. Niveliä aristi edelleen, enkä tehnyt yhtään kunnon lenkkiä välissä. Lisäksi joukkueen jäsen meni loukkaantumisen takia vaihtoon kisaviikolla. Varamiehen löytäminen oli kiven alla, mukaan lähtikin vielä akillesjänneleikkauksesta toipuva, juoksukieltoinen Joni. Kasassa oli siis lähes viime vuoden Venäjä-kisan tiimi. Kaikesta säädöstä huolimatta, oli hienoa päästä kisaamaan.

Maloja Finland, Teho Peetsu, Joni Haataja ja allekirjoittanut muutamamminuutti ennen lähtöä. Kuva: Vaarojen valokuvaajat

Töissä oli kiirettä, pakkasin tunnissa, ja ajoimme Jonin kanssa kisapaikalle juuri ajoissa, että saimme kartat vielä torstain puolella. Reitti oli simppeli, ensi juostaan, sitten melotaan, ja loppuaika pyöräillään. Reitissä oli paljon vapaavalintaisia osuuksia ja reitinvalintoja, joten suunnittelun ja reitin piirtämisen osalta ei päässyt helpolla. Jo ensimmäisellä silmäyksellä näytti siltä, että tässä kisassa tulee paljon cutt offeja ja keskeytyksiä. Osuudet olivat pitkiä, mikä aina lisää joukkueiden välisiä eroja. Mutta toisaalta reitti näytti jo oikealta seikkailukilpailulta, ja tiesimme, mitä raskaampi, sitä parempi meille. Toivoimme myös sadetta, erityisesti melontaan. Kurja keli ja kylmä olisivat myös meidän etu.

Prologi

 

Lähtölaukaus kajahti! Kuva: Vaarojen valokuvaajat

Kilpailun lähtö oli armollisesti vasta klo 11. Prologi oli noin tunnin mittainen coasteering-tyyppinen juoksu-uimapatja -osuus. Me emme varsinaisesti voineet juosta Jonin keskeneräisen jalan vuoksi, vaan etenimme niin kutsuttua hokihölkkää. Prologi oli oikein mukava ja hyvä, oli reitinvalintaa ja hienoa maastoa. Meillä oli aikalailla oma reitti, se toimi ihan hyvin. Lopussa oli ehkä yksi turha koukku. Rasteilta kerätyistä sanoista muodostui tehtävä, joka piti suorittaa. Tajusimme sen vasta juostuamme jo lähes vaihtoon, joten otimme heti alkuun koukkua. Tämä tehtävä oli pieni koskenlasku uimapatjoilla.

LIK-129
Kuva järjestäjältä.

Osuus 1 – juoksu

Palasimme vaihtoon tietä juosten. Jätimme nopeasti uimapatjat, ja otimme juotavat ja syötävät mukaan. Vaihtoon meni noin 5 minuttia. Juoksimme kohti varsinaista matkantekoa rentoa vauhtia hiekkatietä. Tiesimme, ettemme ole kärkisijoilla, mutta toisaalta tiesimme myös, että edestä tullaan selkä edellä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Ilma oli hieno.

Juoksun välissä oli yksi vedenkantorasti. Pojat hoitivat sen, minä söin. Polku oli mukavan juostavaa, mutta teknistä toiselta rastilta eteenpäin. Julma-Ölkyn lähistöllä oli vaijeriliuku. Liuku on hieno, tämäkin oli hienoissa maisemissa. Menimme rastille kanjonin oikeaa laitaa, mutta paluumatkalle vaihdoimme toiselle laidalle. Osa oli hoksannut ottaa tiekierron, mikä oli nopein. Sain Jonilta näkkileipää, itsellä oli mukana tähän alkuun vain makeaa, ja se ei nyt maistunutkaan.

Rastilla 6 oli tiimitehtävä quest. Se oli nopeasti ja helposti hoidettu. Otimme lisää vettä mukaan ja siirryimme melontaan. Juoksu-osuuteen taisimme käyttää noin kuusi tuntia. Tähän asti olimme kulkeneet toisena sekajoukkueena, ottaen koko ajan pikkuhiljaa kiinni edellä menevää 1Lifea, joka sai keulan prologin töpeskelyssä ja meidän hokihölkässä. Melontaan lähdimme kuitenkin sekasarjan kärjessä nopealla vaihdolla.

Vaijeriluku, flying fox ei tule kauhean usein vastaan kisoissa, mutta juurikin Suomessa olen sen useamman kerran tehnyt. Tämä oli viritetty hienoon paikkaan, kansallispuiston kanjoniin. Kuva: Vaarojen valokuvaajat

Osuus 2 – melonta

Melonnassa rasti 7 piti hakea ensin, sen jälkeen rastit 8-11 sai hakea haluamassaaan järjestyksessä. Hajaantua sai, vain emitin piti käydä rasteilla. Gps-laitteen piti kulkea kanootissa. Meloja oli tarjolla vain kaksi. Puin jo rannassa itselleni kuoritakin päälle.

Meloimme suoraan järven toiseen päähän, missä jätimme Tehon hakemaan juoksemalla rastin 7. Tämä oli selvästi nopein toteutustapa. Sillä aikaa meloimme Jonin kanssa etukäteen sovitulle paikalle laavulle, mistä otimme Tehon jälleen kyytiin. Näin teki moni muukin. Osa myös juoksutti leimaajaa pidemmän matkan, ja otti kyytiin vasta jollakin seuraavalla rastilla. Ehdimme odotella Tehoa ehkä vajaan 10 minuuttia. Odotellessa puin kuorihousut jalkaan.

Minä oli keveimpänä matalassa joessa keskellä melomatta, yritin olla mahdollisimman kevyt. Meidän toteutuksessa meloimme yhdessä lähelle rastia 9. Teho juoksi sen, otimme hänet kyytiin, ja haimme yhdessä meloen rastin 10. Sen jälkeen meloimme kannaksen rantaan, mistä Teho lähti juosten hakemaan rastia 8, sillä aikaa, kun me raahasimme metsän läpi kanootin seuraavan rantaan. Muistelin kanoottia raahtessa Tsekin kisan 20 kilometrin raahaus osuutta.

Saimme Tehon kyytiin niemen kärjestä, minkä jälkeen haimme pikku järvien kautta meloen rastit 11 ja 12. Tästä eteenpäin rastit haettiinkin numerojärjestyksessä. Me haimme loput yhdessä meloen, osa joukkueista jätti kolmanne pois kyydistä, tai pisti hakemaan juosten rastit 16 ja 17. Vettäkin sateli välissä.

Pääosin minä istuin keskellä kanootin pohjalla kartta kädessä, mutta vaihdoimme myös melojaa säännöllisin väliajoin, jotta ei tulisi aivan vatavan kylmä. Emme halunneet hajaantua, vaikka se olisi ollut mahdollista. Vauhtimme joka tapauksessa riitti hyvin, otimme joukkueita melomalla kiinni. Pimeä laskeutui ollessamme rastilla 12.

Äärimmäisenä olleen rastin 16 jälkeen rastia 17 haimme hiukan väärästä paikasta. Siinä puin myös päälle fleecen ja laitoin kuivat, vedenpitävät hanskat. Rastin 18 jälkeen, piti ohittaa koski vetämällä kanoottia, rastin 19 jälkeen olikin jo tunnelmallisen melonnan loppu.

Melonnan lopussa tulimme rantaan 6. joukkueena, ja sekasarjan kärjessä. Aikaa meillä meni tähänkin osuuteen noin 6 tuntia. Juoksimme huoltoon, missä odotti 30 minuutin pakollinen tauko ja lämmin keitto. Olimme sopineet, että vaihdamme yötä vasten ja melonnan jälkeen jokainen kuivat vaatteet päälle. Vaihdossa myös luonnollisesti tyhjennetään tarpeettoman varusteet ja roskat pois repusta, lisätään evästä mukaan ja täytetään juomat. Otin pyörän juomapulloon colaa, ja mukaan suklaata, banaaneja ja hedelmäsoseita. Kuivissa vaatteissa siirryimme keitolle, ja siitä suoraan seuraavalle osuudelle. Vaihto oli optimi, se kesti meiltä 30 minuuttia ja 10 sekuntia.

Melontaosuus, samoin kuin alun uimapatjailu, olivat erityisen kaunnita osuuksia maisemiltaan. Kuva: Vaarojen valokuvaajat

Osuus 3 – vapaa-laji, rastit 20-24 vapaassa järjestyksessä

Osuudelle lähdettiin ilman muuta pyörillä. Mukana oli lenkkarit, ja suunnitelma oli hakea suuunnistuksen viisi rastia juosten, tai realistisesti kävellen. Pistin jalkaan Sealskinin vedenpitävät sukat, mikä oli kyllä nappivalinta yölliselle suokävely-pyöräilylle. Keli ei ollut kuitenkaan niin kylmä, kuin odotin. Oikeastaan meininki koko osuuden oli aika mukava ja lämmin. Poljimme heti aluksi rastihäkkyrän länsilaitaan soratienpäähän, mihin jätimme pyörät. Esimmäisen rastin saimme nopeasti läheltä pyöriä lammen rannasta.

Toiselle rastille tallustaessa totesimme etenemisen olevan valtavan hidasta. Metsä oli täynnä kaatuneita puita, oli kuoppia ja soita, ylitettäviä ojia. Välillä ylitimme soita. Vaikka metsä oli pimeä ja märkä, oli tunnelma silti hyvä. Tetsasin letkän hännillä otsalampun valossa miettien kaikkea, mitä mieleen juolahti. Kisoissa on välillä aikaa miettiä asioita, jos ei suunnista. Nautin näistä yön tunneista maastossa, yön äänistä ja tunnelmasta. Juuri öiden takia taidan kisata.

Rastiväli kesti kuitenkin tunnin, ja laskimme, että koko osuuteen menee näin meiltä 6-7 tuntia. Aika työteliäästä osuudesta siis oli kyse. Mietimme, pystymmekö enää muuttamaan suunnitelmaa. Viimein suunnistajat päätyivät ratkaisuun, että haemme kolme rastia jalan, ja palaamme sitten pyörille, ja haemmie ajaen sitten kaksi idän puolesta rastia. Tässä toteutuksessa tiesimme olevan huonoa sen, että meille tulisi vähän turhaa edestakaisin pyöräilyä, koska olimme jo väärässä laidassa rastikokonaisuutta. Itsellä alkoi nukuttamaan tylsä soratiepyöräily, pyysin pokia kertomaan jotain mehukkaita juttuja, tai edes laulamaan.

Epäilimme kuitenkin miesten kärjen lyöneen meitä 5-0 tällä osuudella.

Suunnitelmaahan ei kannattaisi koskaan vaihtaa. Siitä huolimatta päädyimme nyt vaihtoon, ja lähdimme toteuttamaan kolmen rastin jälkeen tiekiertoa. Poljimme pitkän soratie takaisin asfaltille, ja haeimme soratiekierroilla rastit. Sen jälkeen palasimme jälleen takaisin päin, ja jatkoimme eteenpäin numerojärjestyksessä rasteille 25 ja 26, minkä jälkeen oli huolto. Mukvasti tässä jo tarjoiltiin polkuja, mikä piti mielen virkeänä aivan toisella tavalla. Aamu valkeni, osuuteen oli mennyt siis koko kainuulainen yö.

Osuus kesti meiltä noin 7 tuntia, enemmän kuin arvioimme, ja ajattelimmekin ottaneemme takkiin suunnitelman vaihdon vuoksi noin tunnin. Ihan hyvillä mielin kuitenkin lähdimme tekemään nopeaa huoltoa, emme uskoneet muiden sekajoukkueidenkaan tulleen erityisen nopeaa, koska maasto oli vaativa. Epäilimme kuitenkin miesten kärjen lyöneen meitä 5-0 tällä osuudella. Tilannetta emme kuitenkaan tienneet, huollossa meille ei osattu kertoa sitä. Joukkueita taisi olla jo cutt offeissa, ja vähän missäkin vaiheissa.

Osuus 3 – maastopyöräily

Edellisellä osuudella ei ollut sinänsä mitään kauhean raskasta tai erityistä, kyseessähän ei ollut edes vaihto, koska pyöräily jatkui. Otin uudet eväät reppuun, banaania, hedelmäsose-puuroa, suklaata ja energiajuomaa. Join palautusjuomaa ja söin vähän oliiveja ja sipsiä. Eniten olisi tehnyt mieli kylmäsavulohta, käristystä tai kuivalihaa. Haaveilen aina niistä kisoissa. Vaihtoon meni noin 15 minuuttia.

Tämä osuus oli hieno mtb-osuus, polkuja oli tarjolla paljon, ja tiekierrotkin olivat soratietä. Polut olivat aivan upeita pyöräiltäviä. Niiden vuoksi olin tähän kisaan halunnut, ja  nyt niitä tarjoiltiin. Polkuja jaksoin hyvin, niihin aina kuitenkin syttyy, tiellä tuntui tällä kertaa jotenkin puuduttavalta ja tylsältä. Myös energian puute vaivasi, ei haluttanut syödä niin paljon, että olisi pysynyt hyvä virta päällä. Juustokeksejä ja cookieta testasin, molemmat hyviä, mutta kun kerralla menee vain yksi keksi, ei se oikein riitä.

Polut olivat aivan upeita pyöräiltäviä. Niiden vuoksi olin tähän kisaan halunnut, ja  nyt niitä tarjoiltiin.

Arvelin itse seuraavan sekajoukkueen olevan jo jäänyt tarpeeksi, ja että pystymme vielä maastopyöräilyosuuksillä tekemään turvallista eroa. Emme tienneet, että 1Life oli jäättänyt jo edellisellä osuudella rasteja väliin. Toisaalta ajattelimme olevamme kokonaiskisassa edelleen sijoilla 6-7, sillä niin samoja joukkueita ympräillämme pyöri, minkä lisäksi näkyin ylipäänsä paljon joukkueita. Oli mahdoton tietää, olivatko kaikki ympärillämme käyneet kaikki rastit.

Hyvällä sykkeellä kuitenkin työstimme osuuden loppuun. Ilman mainittavia virheitä, tasaista vauhtia, sitkeää työntekoa, niitähän seikkailu-urheilu on. Rastilla 33 olimme lähellä cut offia, kun turvaväliä jäi alle tunti. Muut cut offit eivät olleet lähellä. Selvää kuitenkin oli, että kisasta tulee ylipitkä, arvelimme myös miesten voittoajan venyvän.

Osuus 4 – pyöräily ja questit

Viimeiselle osuudelle vaihdoimme rauhassa. Söimme, ja vaihdoimme kuivat sukat, tankkasimme juomat. Vaihtoon meni ehkä noin 15-20 minuttia. Otimme uimapatjat mukaan. Miesten joukkueet olivat tällä hetkellä vajaan puolen tunnin päästä maalista, me olimme kisanneet jo yli 26 tuntia.

Osuudella poljimme pääosin sorateitä hakemassa rasteja. Kauimmaisen rastin jälkeen, melkein joka rastilla oli quest. Teimme ensin esteradan rastilla 40. Se muistutti etäisesti Tsekin bolsscrossia, helpotettuna. Rata kesti ehkä 15-20 minuuttia. Toinen quest oli suunnistus kartalla, missä näykyi vain palanen maastoa rastin ympärillä. Järjestäjä oli tästä poistanut kaksi kauimmasta rastia, joten haettavaksi jäi kolme. Tässä pummasimme ensimmäistä rastia. Näinä hetkinä aina kauhistelee, ketä kaikkia nyt menee ohi kun haemme rastia. Toisaalta rasti oli vaikea, eikä suunnistus ollut ihan perussuunnistusta. Kaksi muuta rastia löytyivät hyvin.

LIK-411
Voittajajoukkue Freen Adventure in action. Kuva järjestäjältä.

Pistimme vauhtia questiltä lähdettyämme, ja loppukiri-moodin päälle. Viimeiset questit olivat leirintäalueen pihalla, missä napsautimme halon, ja etsimme sanat puista. Nopeasti kiiruhdimme hakemaan rastin 43 rannalta, ja uimapajoilla sitten rastin 44 vastarannalta. Tämän olisi voinut hakea myös pyörällä kiertäen, mutta näin oli selvästi nopein. Viimeinen rasti 45 oli vielä polkuajelun takana, mäen päällä. Maaliin kiiruhdimme noin 17.45, eli reilut 30 ja puolen tunnin kisaamisen päätteeksi. Toivomamme vesisade alkoi juuri ennen maaliin pääsyä.

Lopuksi

Ihmeen vähän parin viikon takainen rasitus haittasi. Pyöräilyn alussa jalat tuntuivat väsyneeltä, terävyyttä ei ollut, mutta toisaalta vääntöä löytyi, mitkä kauemmin ajettiin. Koko joukkueen asenne oli hieno. Vaikka tajusimme, että hävisimme 1-2- tuntia suunnitelman vaihdoksella ja muulla höntyilyllä yöllisessä suunnistuksessa, emme menettäneet motivaatiota. Hyvin ammattimaisesti kisa hoidettiin loppuun asti. Sekasarjan voitto oli ylivoimanen siinä mielessä, että muut sekasarjan joukkueet jäivät cut offeihin.

Lopun pummi suunnistuksessa vei meiltä lopullisesti miesten 3. sijan. Emme tienneet sitä, ylipäänsä reitillä tiesi hyvin huonosti, mikä on tilanne. Luulen, että vähän lisää potkua olisi löytynyt, jos olisimme tienneet olemalla noinkin lähellä miesten sarjan sijoituksia.

Vauhti oli etenkin aluksi hidasta, pitkän kisan vauhtia. Se pysyi aika saman koko kisan, ja oli lopussa jo ihan kelpo vauhtia moniin muihin nähden. Kisa reitti muistutti jo pitkiä, kaansainvälisen tason kisoja, missä korostuu ennen kaikkea henkinen kantti ja jaksaminen. Isojakin ongelmia, ja surkeita pätkiä pitää sietää, ja tässä oli jo pinetä esimakus siitä yön suunnistuksessa.

Pidin itseni lämpimänä. Puin kuoret melontaan ja melonnan jälkeen vaihdoin vaatteet kuiviin. Sen jälkeen en vaihtanut enää mitäään. Söin useita banaaneja ja hedelmäsoseita, join kolaa ja söin karkkeja. Silloin tällöin myös geelin. Kiireisen lähdön vuoksi en ollut valmistautunut hyvillä eväillä. Kisassa olisi voinut olla vaikka sitä kuivaalihaa, mistä haaveilin, tai vaikka suolakurkku leivät.

Kiitos paljon järjestäjille hienosta kisasta! Reitissä on aina viilaamista, mutta nyt kyseessä oli jo seikkailukilpailu, mille annan itse pointsit. Suunnistuksen ei tarvitse olla näin vaativaa, sillä seikkailukilpailuun kuitenkin kuuluu, että kaikki rastit pitää löytää. Se ei saa olla ylivoimainen tehtävä, eikä pääasia. Questejä oli järkeistetty aiemmasta, ei niitä tarvitsisi mielestäni olla näinkään paljon, mutta ymmärrän, että muissa sarjoissa niitä voidaan arvostaa eri tavoin. Maisemat olivat hienot!

Lisää kuvia tapahtumasta löydät tämän linkin takaa.

 

 

 

 

Vastaa