Red Fox Adventure race – AREC 2017

Team Maloja Finland, eli lisäkseni Teho Peetsu, Joni Haataja ja Mika Salo, rantautui asuntoautolla onnistuneesti Sortavala cityn läpi kisakesukseen aikalailla vuorokausi ennen kilpailun starttia. Kotona oli pakattu jo ruuat, ja osittain kisaohjeen perusteella jo huoltokassejakin. Järjestäjä ilmoitti kisan kokonaisuudeksi seuraavan:

TA:t eli vaihtoalueet viittaavat aina lajin vaihtoon. Ennalta pakattiin huoltokassit kolmeen vaihtoon, TA1, TA5 ja TA8. TA 1 huoltokassi toimitettiin myös TA 5:lle. Tässä olikin mielestäni yksi kisan pääpointeista: pisimmät ja henkisesti haastavimmat pätkät alkoivat vasta kun viimeinen huoltokassi oli käyty, siitä oli noin 30-40 tuntia maaliin. Toki ennen viimeistä pyöräilyä pystyi huoltamaan kisakeskuksessa, mutta viimeinen osuus oli luonteeltaan loppuverryttelyä, lyhyt ja helppo. Matkoina kilpailu käsittäisi noin 200 km pyörällä, 120 km meloen ja vajaan 80 km jalan. Pitkää melontaa pidin ennakkoon vedenjakajana, siihen asti kisa olisi lyhyttä multisporttia, joka varmasti onnistuisi suurimmalta osalta.

Kisakeskus oli syrjässä, vähiin Sortavalan palveluihin oli matkaa vajaa parikymmentä kilometriä. Viimeiset hankinnat teimme Joensuussa edellisenä iltana. Kisapaikalla kävimme heti ensimmäiseksi hoitamassa ilmoittautumisen, pakollisten varusteiden tarkistuksen ja köysitehtävät. Näiden jälkeen illan ohjelmassa oli avajaiset, joukkueiden info ja varusteiden pakkausta. Pyörät luovutettiin heti aamulla, huoltokassit lähtöön mennessä.

Kisassa melonnassa oli käytössä juuri paketista kasatut alumiinirunkoiset, osittain ilmatäytteiset kajakkikaksikot. Testissä nämä vaikuttivat olevan todella hyvät, parhaat mitä käymissäni ulkomaankisoissa on nyt viime aikoina ollut (sit on top ja täysin ilmatäytteinen avomalli). Ennen lähtöä kävimme vielä pienen kokeilukierroksen. Kaksikot olivat numeroituja jokaiselle joukkueelle.

Kaikilla joukkueilla oli mukanaan gps-lähettimet. Meidän lähetin oli yksi huonotoimisimmista, eikä joukkueemme kisaa voikaan seurata onnistuneesti täplien taistossa. Seurantaan pääsee kuitenkin tästä.

Päivä 1.

Kilpailun lähtö tapahtui perjantaina klo 13 varsin lämpimässä säässä. Lähtölinjaan virittäydyttiin kajakeilla. Viimeksi olen lähtenyt meloen vedestä yli 10 vuotta sitten Lapin Kulta Challengessa. Lähtö oli tohinaa, kun puolet porukasta halusi lähteä väärään suuntaan, mutta hyvänä lössinä viimein päästiin saaren kiertoon.

Video kisajärjestäjän facebook-sivuilta.

Helpon melontaprologin jälkeen kisa lähti käyntiin juoksulla. Juoksuosuudella oli pakollisena varusteena märkäpuku, sillä ensimmäinen rasti oli noin 50 metrin uinnin vaativassa saaressa. Välillä oli rääseikköä, mutta myös ihan kohtuullista alustaa juosta. Teitä pitkin juoksimme vaihtoon, sijoitus oli sillä hetkellä rastivahtien mukaan noin 8., ja aikaa oli kulunut lähdöstä yli 3,5 tuntia.

Vaihdossa (TA1) söimme ja joimme huoltolaatikosta, pyöräilyvaatteet päälle, ja evästä mukaan. Eli periaatteessa nopea vaihto. Pyöräilyssä oli useita rasteja mäkien päällä, sekä muutoinkin edestakaisin menoa. Näimme siis tasaisesti muita joukkueita. Ohitettu meitä ei, tunnuimme päinvastoin pitävän ihan hyvää vauhtia ja jättävän muita. Menossa oli vielä sellaista multisport-kisan henkeä. Maisemat vaihtelivat soratiestä vaatimattomien asutusalueiden charmiin.

Pyöräilyosuudella oli yksi noin 10 kilometrin suunnistus-trekki (TA3), mikä sujui edelleen juosten hyvällä sykkeellä aina kun maasto antoi myöten. Pyörillä myös haimme yhtä rastia turhaan rauniolta, se oli varastettu. Lopussa kävimme myös keikkumassa vaijerilla pienen joen kosken yli (TA4). Siinä rastilla mukavinta oli pitkien tiesiirtymien lomassa nautittu järjestäjien tarjoama tee. Matka vei kohti kartan vasenta yläreunaa, ja SUP-osuutta.

Pyöräilyosuuden lopussa TA5:lla teimme järjestäjän teehen pussipastat ja söimme ne. Kello oli kolme yöllä, eli kisattu oli noin 14 tuntia. Kaikilla oli vilu pyöräilyn jäljiltä, itselläni oli ollut liian vähän vaatetta mukana. Vaihdossa piti kiskoa TA1:llä ensimmäiseltä osuudelta jätetty märkä märkäpuku päälle ja kirmata finfoamin venäläisen version kera jokeen. Vaihdossa meillä kesti liian kauan, annettiin noin puolituntia hyvää, työllä poljettua etumatkaa muihin joukkueisiin. Itse puin märkkärin päälle kuoritakin ja käsiin neopreenihanskat.

Vesi oli kylmää, mutta jos vain jaksoin läpsytellä, pysyin lämpimänä. Etenin pääosin foamilla istuultaan, välillä etu-, välillä takaperin. Se sujui joukkueen vauhdin mukaisesti, välillä jopa nopeampaa. Osalla meistä ei ollut neopreenihanskoja, mikä jäädytti kädet tehokkaasti. Kokonaisuudessaan menomme oli hidasta, ja tiesimme sen. Joillakin joukkueilla oli mukana kajakkimelat, niillä meno oli joutuisaa. Me olimme jättäneet melat pois jo senkin vuoksi, että kaikki suppailussa olleet varusteet piti kantaa mukanaan seuraavan lähes 30 kilometrin trekin läpi.

SUP-osuuden lopuksi jouduimme säätämään kylmien käsien ja muiden inhimillisten tarpeiden vuoksi ja jäimme ikävästi vaijeriliu`ussa jonoon. Aikaa tuhraantui tässäkin hukkaan lähes puolituntia.

Päivä 2

Trekin aikana aamu vaihtui päiväksi ja ilma lämpeni. Mukana olivat massiiviset reput täynnä tavaraa. Trekki kulki teitä, mutta myös pari tetsaus rastia oli matkalle ripoteltu. Osuus vei vaihtoon TA8, missä näimme siis viimeisen ennalta pakatun huoltokassin. Olimme vaihdossa puolen päivän aikaan todella lämpimänä päivänä. Kisaa oli tässä siis takana noin vuorokausi. Tässä huollossa muut söivät nopean pussipastan, ja ottivat mukaan evästä noin 40 tunniksi. Edessä oleva melonta alkoi jokiosuudella.

Huolto oli rasti 55, ja siitä eteenpäin rastit 56 (57 oli poistettu) ja 58, mistä alkoi suunnistus. Ohjeen mukaan kaikkia koskia ei voi laskea, vaan ne täytyy kantaa maitse. Kajakkikärry olisi ollut osuudella melkoinen etu, mutta meillä sitä ei ollut. Kannoimme heti aluksi kajakit rantaan. Meloimme pienen pätkän ja kannoimme ensimmäiset merkityt kosket. Välissä olevat kosket laskimme, sitten jälleen kannoimme. Kannoimme myös kaksi voimalaitosta yli, nämä kannot kestivät pitkään. Viimeiset kosket kävimme katsomassa, josko ne olisi voinut laskea, mutta koskein loppu oli sen verran kivinen, että kannoimme nekin ohi maitse. Eniten koskien suhteen mietitytty kajakin kestävyys, pressukankaiseen vempeleeseen ei halunnut yhtään reikää, kun edessä oli vielä noin 100 kilometriä melontaa. Tähän osuuteen tuhrautui valtavasti aikaa, hyppimistä kajakkiin ja takaisin, varusteiden kantamista, ja kajakin kantamista pitkin tiheitä metsäpätkiä.

Joelta päästyämme päätimme ottaa ensimmäiset unet. Edessä olisi kylmä yö Laatokalla, ja sillä hetkellä, noin ilta seitsemän maissa aurinko vielä paistoi lämpimästi ja olimme suhteellisen kuivina. Nukuimme saaren kalliolla noin tunnin.

Rastin 58 sunnistus oli läpihuutojuttu, mutta siitä alkoikin sitten matkanteko läpi Laatokan rantojen ja saarien kello kymmenen tai yhdentoista maissa. Aika pian alkoi viluttamaan ja myöhemmin yöllä myös silmä luppasemaan. Jotenkin yö taisteltiin läpi, vaikka vauhti välillä hidastuikin melkoisesti. Pienet powernapit olisivat auttaneet, mutta kylmässä ei kannata yrittää nukkua. Onneksi melontaa katkoi muutamien rastien haku ylhäältä mäeltä ja pari kajakin kantoa saaren läpi. Rastilla 70 oli myös pitkä köysitehtävä, missä kuljettiin laskeutuen ja vaakaan siirtyen komeaa kalliota pitkin.

Päivä 3

Kolmen maissa seuraavana iltapäivänä, eli reilun kahden vuorokauden kisaamisen ja vuorokauden melomisen jälkeen saavuimme saareen ja vaihtoon TA 11. Olimme nukkuneet 10 minuutin unet kalliolla edellisellä rastilla, joten virtaakin piti löytyä. Aluksi saarella suoritettiin kaksi köysitehtävää, vaijeriliuku ja siitä hyppy veteen, sekä jumarointi. Molemmissa leimattiin. Kiipeilyvarusteet veimme odottamaan lopun laskeutumista ja lähdimme kohti trekkiä ja tosiasiassa viivasuunnistuksena tehtävää coastleering-pätkää. Taivas aukesi kaatosateeseen ja olin sillä hetkellä todella onnellinen aivan uudesta kuoritakista, joka saapui Malojalta juuri kisan alkuun.

Jo huollossa meille kerrottiin, että reitillä oli ollut ongelmia, ja kärkikin oli viettänyt trekillä nelisen tuntia. Kartan alku sujui hyvin, rastilta 76 löytyi hyvin reitti rastille 77, mistä rannan tuntmassa kulkien pystyi poimimaan jo alkupäästä kaksi viivasuunnistuksen rastia. Tähän mennessä olimme käyttäneet aikaa reilut kaksi tuntia, eikä tuntunut yhtään mahdottomalta trekata viimeisen rastin 80 kautta alle neljään tuntiin pois.

Rasti 80 oli kuitenkin se, mikä aiheutti ongelmia. Saari oli läpimitaltaan noin 6 kilometriä, ja täynnä kumpua ja rotkoa. Kulku oli todella hidasta, eikä lyhyessä ajassa niin vain kipaistu siellä täällä paikkaa varmistelemassa. Olimme ajautuneet liikaa oikealle ennen rastia. Haimme sitä yli kaksi tuntia väärästä paikasta. Kartta ei tutunut pitävän paikkaansa ja mäkien laella kompassin neula pyöri kuin väkkärä. Lopulta haimme vauhtia läheltä lähtöpaikkaa, ja lähdimme vasten jyrkänteitä varmistamaan rastille menoa. Ihan kerrasta ei tämäkään sattunut, mutta sinnillä rastilöytyi. Paluumatka kesti, mutta viimein saavuimme takaisin kajakeille ja lyhyen syömisen jälkeen jätimme saaren taaksemme reilun kuuden tunnin jälkeen. Pelkästään rastille 80 meno kesti lähes 3,5 tuntia.

Järvelle oli laskeutunut sumu, jonka siimeksessä sai suunnistaa tarkoin. Paluumelonta oli vajava 20 kilometriä. Aamuyöllä enen kolmea olimme takaisin kisakeskuksessa. Otimme tunnin huollon, söimme ja kylmissään olevankävivät saunalla vaihtamassa pyöräilyvaatteet. Ennen neljää lähdimme pyörittelemään muutaman rasti kautta viimeiselle kiipeilyrastille ja sen jälkeen maaliin. Lopun kierros sujui ilman ongelmia. Maalissa olimme heti aamukymmenen jälkeen.

Kisa sujui ongelmitta, mutta mitään suuria onnistumisia ei ollut. Maalissa tuntui hyvältä, kun oma 80% suorituskin riitti läpi koko reitin, ja kahdeksanteen sijaan. Suurimmat ongelmat eivät olleet etenemisvauhdissa, vaikka sitäkin pitää parantaa, vaan eniten hävisimme paikallamme. Meillä oli selvästi kolme heikkoa kohtaa kisassa: huollot, SUP ja jokimelonta. Niistä kaikista olisi saanut tunteja pois kiristämättä yhtään etenemisvauhtia. Olimme toki kokematon joukkue, mukanan olleet salskea miehet olivat kaikki ensikertalaisia pitkässä kisassa.  Vielä kun mukana oli kuukausi ennen kisaa löytynyt varamies, voi suoritusta pitää ehäjänä ja mainiona. Saaren tuskaisen etsiskelyn jälkeen oli pientä epäuskoa ilmassa, mutta kokonaisuudessaan yöstä toiseen joukkue piti hyvää tatsia ja sykettä yllä. Todella kehityskelpoinen lähtökohta!

Oma huolto onnistui yhtä kömmähdystä lukunnottamatta hyvin. Kuivaa vaatetta oli tarpeeksi joka paikassa, sain aina vaihdettua kuiva, kun vaan halusin. Kuljetin läpi melonnan kuivapussissa täysin kuivan fleecen, minkä lisäsin saaren uinnin jälkeen. Myös uusi, oikeasti vedenpitävä kuoritakki oli ihana: koko melonnan se piti hyvin kuivana. Nämä päällä oli lämmin tetsata kaatosateessa ja meloa yöllä. Syöminen onnistui hyvin koko ajan. Söin pari kertaa pastaa ja kolme purkkia tonnikalaa huolloissa. Kisan aikana söin pääasiassa karkkeja ja sukulakuja, alussa geelejä ja cliff barin keksejä. Lopussa sipsejä ja keksejä. Pähkinät jäivät syömättä, eikä suklaakaan maistunut, daimia ja kismetiä lukunnottamatta. Söin kokonaisuudessaan kisassa enemmän kuin koskaan. Varmasti yhtenä syynä melonnan suuri määrä, jolloin ei fyysisesti joutunut niin tiukoille. Juomaksi join vettä höystettynä BCAA-jauheella ja suolalla. Söin myös koko ajan merisuolaa purkista. Juomaksi oli myös colaa, palautusjuomaa ja Nutridrinkin proteiinijuomaa.

Mutta se kömmähdys omassa huollossa: otin aivan liian vähän evästä mukaan TA 8:lta. Vaikka oli hyvin tiedossa, että pitkään pitää pärjätä. Jotenkin keskittymiseni herpaantui, ja ajatuksissani otin  evästä vain pikkuisen yhdestä eväspussista. Onneksi joukkueessa oli henkilö, jolla oli syömisen supervoima ja paljon evästä muillekin jakaa. Ja saaressa rastin etsiminen nosti sen verran adrenaliinia pintaan, että koko kuuden tunnin setti tuli vedettyä kahdella sukulakulla ja kahdella hörpyllä joukkuekaverin pullosta. Oma juoma kun oli jo loppunut. Onneksi järjestäjä tarjosi teetä ennen viimeistä melontaa. Huollossa sitten maistuikin vissy ja cola aivan armottoman hyvältä.

Vetää ei joukkueessa tällä kertaa tarvinnut oikein ketään. Sain itse apua lähinnä varusteiden kannossa. Erityisesti SUP:in jälkeisellä trekillä reppuni oli selvästi muiden reppua kevyempi, vaikka kannettavaa riitti minullekin. Kiitos siitä sherpoille!

Kilpailun tulokset löytyvät täältä.

Kiersimme siis koko reitin, aikaa siihen meni reilut 69 tuntia. Nukuimme kerran tunnin ja kahdesti 10 minuuttia. Söimme kolmessa huollossa lämmintä ruokaa, sekä järjestäjien tarjoamaa puuroa kerran. Sijamme keikkui koko ajan välillä 6-8., saaren pummi sinetöi sen viimein sijalle 8. Yhdeksän joukkuetta kiersi koko reitin, muut oikaisivat kesken kaiken maaliin.