#tb – Kun maraton on alkupala

#tb – Kun maraton on alkupala

Raid Bimbache Extreme 2013 
julkaistu ensimmäisen kerran vanhan blogin puolella 10/3/2013

Lensin syyskuun puolivälin kieppeillä Rovaniemen ruskasta Barcelonan lämpöön. Varsinaisesta rantalomailusta ei ollut kyse, vaan seikkailu-urheilun maailman sarjan osakilpailusta Espanjan Kataloniassa, Bimbache Extrem 2013 -kisasta.  Tässä tarina Pyreneiden yöstä ja pahasta olosta, mutta myös välineurheilusta.

Matkaseuranani Espanjassa oli kolme salskeaa miestä Olli-Pekka Holttinen, Mikko Auvinen ja Jaakko Leppänen.  ARWS -osakilpailuissa kisataan aina kolmen miehen ja yhden naisen tiimillä. Tällä kertaa joukkueemme kisasi Suomen Reserviläisliiton (The Finnish Reservists`Association) nimen alla. Kilpailua edeltävä aika sisälsi paljon seikkailu-kisoille tyypillistä säätöä ja lisäksi Espanjasta johtuvaa säädön triplaantumista.

Kyseessä oli 3-5 vuorokauden non stop –kilpailu. Lähtö oli pienestä rantalomakohteessa, Platja d`Arossa, joka sijaitsee noin 100km Barcelonasta pohjoiseen. Aamustartin sijaan paukku kuultiin tiistaina puolenpäivän aikaan.  Kartat saimme vasta tunti ennen lähtöä, mikä on todella lyhyt aika miettiä reittivalintoja pariksi päiväksi eteenpäin.

1. Osuus: Juoksu 38 kilometriä

Lähdön hetkellä oli ilmassa lämpöä ja jännitystä. Erityisesti jälkimmäinen huoletti lappilaista. Lämpötila oli +26 ja lähtö oli tunnelmallisesti hiekkarannalta. Tuossa vaiheessa on vaikeaa analysoida tuntemuksiaan. Kroppa on levännyt ja laiskistunut useamman päivän ennen kisaa.

Paukusta sännättiin hallitusti letkassa pitkin hiekkarantoja ja rantakallioilla mutkittelevaa polkua. Kiirettä ei olisi pitänyt olla, sillä jo ensimmäisen osuuden näpsäkkä 38km:in juoksu tarjosi viljalti paikkoja parantaa menoa. Osuus oli suurimmaksi osaksi asfalttia ja mutkitteli kukkuloita ylös alas päätyen takaisin merenpinnan tasolle rantaan.

Ensimmäisellä juoksuosuudella pari kukkulaa selätettiin metsän puolelta.

Kisan alku tuntuu minulla yleensä sekä vaikealta että helpolta. Useampi lepopäivä takaa sen, että kroppa ei ensin toimi, mutta menohaluja löytyy. Sitten kun sitä lämpenee, niin kulkee monesti liian hyvin. Neljän päivän mittaisen kilpailun neljänä ensimmäisenä tuntina ei olisi pahitteeksi mennä aivan rauhassa. Etenkin kun asfaltilla juoksu aloituksena on minulle haastavin. En vain tule koskaan juosseeksi pitkiä lenkkejä asfaltilla, kun polut lähtevät suoraan kotipihasta.

Reilut 40 kilometriä ja 4 tuntia 36 minuuttia myöhemmin vaihtoon tultaessa tajusin 1,5 litrasta juomaa olevan vielä hyvinkin jäljellä yli puolet. Myös geelejä oli jäänyt aivan liikaa repun taskuihin. Kiireessä tällaiset pikkuasiat usein unohtuvat, eikö niin. Huollossa pyörät näpättiin laatikosta ja kasattiin vauhdilla, tiimillä oli kiire, kuin multisport kisassa. Söin onneksi pari persikkaa  ja join kolaa. Huollossa vietimme noin 20 minuuttia.

2. Osuus: pyöräily 160 kilometriä

Osuuden alussa siirryimme pyörillä Pyreneille. Seikkailu-kisoissa kilometrit merkitsevät niin kovin vähän, yleensä kun matkalle on laitettu mäki tai kaksi. Tälle osuudelle järjestäjä oli arvioinut nopeimpien ajaksi 9 tuntia ja hitaimmille 15 tuntia. Aivan tuohon haarukkaan ei pyörittänyt kukaan, ylivoimaisessa johdossa seuraavaan huoltoon saapunut Buff oli tuhrannut Pyrenneiden kivikossa 22 tuntia ja allekirjoittaneet karvan verran yli 26 tuntia. Settiin kuului normaali annos vuoristoteiden jykevyyttä ja useampi tunti niin kutsuttua ”tunkkausta” ja pyörän kantamista melkeinpä poluttomassa havukossa, lohkareiden keskellä.


Ensimmäinen yö vietettiin vesisateessa. Yön pimeinä tunteina ajoimme lähinnä sorateitä ylös. Välille osui myös pitkähkö tunkkauspätkä kivisellä ja ylöspäin vievällä polulla. Aamu valkeni kuitenkin asfaltilla. Otin myös yhdet voimaunet suunnistajien mietiessä ja säätäessä reittiä.

Joukkueen eväät kävivät vähiin loppua kohti, minkä vuoksi yritimme päivällä hakea pienestä kyläpubista murua rinnan alle, tosin vähän laihoin tuloksin. Omat muonat loppuivat totaalisesti päivän mittaan, eikä yhdestä sukulakusta ollut paljon kavereille jakaa. Syöminen jäi siis kovin vähiin, eikä sitä enää lopulta kaivannutkaan: mitään ei haluttanut suuhun pistää.

Tällaisessa pitkässä kisassa kuluvia energiamääriä ei voi kuin arvailla. Ensimmäinen vuorokausi on energiasyöpöin. Kun vauhti hiljenee ja takana on jo pari vuorokautta, ei kulutus ole enää huipussaan. Rasvanpoltto on tärkeässä osassa, mutta syömättä ei pärjää, se on selvä, vaikka olisikin alle 60 kiloinen nainen.

Viimeinen tunkkauspätkä sujui sulassa sumussa. Onneksi välillä kiveä oli hiukan vähemmän, kuten kuvassa näkyy.

Eteneminen perustui puihin maalattuihin täpliin, sillä polku hävisi välillä jäljettömiin. Mietimme tiimin kanssa, että ilmeisesti Espanjassa on tapana merkitä vaelluspolut ensin maastoon ja sitten toivoa, että siitä kuljetaan. Tässä tapauksessa suunnitelma oli selkeästi pettänyt.

Jossakin vaiheessa allamme rotkossa näkyi tie. Sinne, sanoi suunnistaja ja raahauduimme uskollisesti perässä. Epäuskon hetkiäkin koettiin: pakko oli muutamaan kertaan kysyä suunnistajilta, että oletteko aivan varmoja, että tämä on hyvä reitti. Oli se, kuulema.

Viimein putkahdimme tielle. Pyöräkengillä kävely kivikossa päättyi, ja pääsimme pyörittelemään kevein jaloin kohti yläpuolella siintävää laskettelukeskusta, Vallter nimeltään. Huolto oli noin 2000 metrin korkeudessa.

Katso tästä järjestäjien video huollosta, eli PC12:lta.

Huollossa joukkue päätti pitää kahden tunnin paussin ja nukkua hetken. Tunkkaaminen ja ruuatta oleminen, sekä pyöräkenkien heikot vaellusominaisuudet pistivät haluamaan lepoa. Team Buff oli keskeyttänyt kyseiseen huoltoon ja sain Maijalta (Oravamäki) palautusjuomaa voimien palauttamiseksi. Tietysti paikalla olivat myös järjestäjien sinne kuljettamat huoltotynnyrit, joihin olimme pakanneet tarvittavat varusteet ja ruokaa. Söin hedelmiä ja pähkinöitä sekä join apteekin ravintovalmisteen ja energiajuomaa. Eihän se hyvin maistunut, mutta söin nyt kuitenkin. Otin vielä suolaa palanpainikkeeksi. Vielä nopeasti makuupussiin ja pienet unet ennen ylös vuorille suuntautuvaa trekkiä.

Nukuin suljetun oven välikössä, Jaakko tuli loppuajasta torkkumaan viereen. Tunnin päästä nousin, hoidin jalat ja puin päälle. Pakkasin pyörän, hain sauvat ja viritin valot. Koko tiimi oli pian valmis lähtöön. Kello oli noin 21 ja toinen yö kisassa alkamassa. Oli pimeää ja kova tuuli tuntui kylmältä. Toki olosuhteet eivät paljon poikenneet Lapin kesästä tuntureilla.

Juuri ennen huollosta ulos kuittautumista paha olo kiehui kirjaimellisesti yli ja oksensin mahan sisällön läiskäksi espanjalaiselle asfaltille.

3. Osuus: high mountain trekki

Espanjan yö oli pimeä ja kylmä. Tuuli tunki kuorivaatteiden läpi. Kello oli yli yhdeksän illalla, kun lähdimme nousemaan ylös laskettelurinnettä. Paha olo vaivasi. Yritimme nousta vajavan puolen tunnin ja parin oksennuksen ajan, kunnes päätimme palata huoltoon. Ajattelimme levätä aamuyöhön, jos allekirjoittaneen olo kohenisi siihen mennessä.

Huollossa pistin lepäämään. Parin tunnin päästä heräsin ja join ravintoliuosta. Huoltoon saapui koko ajan väsyneitä joukkueita edelliseltä osuudelta, pyörien tunkkauksesta. On mahtanut olla mukavaa pätkää pistellä pimeässä! Herättelin muuta tiimiä, mutta he halusivat pitää sovitusta kiinni ja lähteä vasta aamuyöstä. Viiden aikaan sukelsimme viimein Pyreneiden yöhön.

Eihän se olo ollut mukavaksi muuttunut yön aikana. Kun ruoka ei pysy mahassa, niin se ei pysy. Onneksi sain juotua vettä ja imeskeltyä viisi nallekarkkia.

Pari ensimmäistä rastia haettiin pimeässä. Kapeahkolle, Espanjan ja Ranskan rajalla kulkevalle harjanteelle noustessamme, avautui upea auringonnousu ympärillä. Huippuharjanne mutkitteli pilvien yllä ja aurinko hehkui taivaanrannassa punaisena. Kuvassa etenemme letkassa huippuharjanteelle Issy Adventuren kanssa.

Ehkä auringonnousun hämmentäminä teimme myöhemmin viimeisellä rastilla puolentoista tunnin virheen. Viimeinen rasti oli laitettu väärän harjanteen päälle ja lompsimme tyytyväisinä väärän laakson nokalle.

Trekki päättyi jonkinmoiseen vuoriston lomakeskukseen. Ennen pakolliselle tauolle siirtymistä vetäisimme pareittain SUP, eli stand-up-paddle kierroksen pienellä järvellä. Pakollisella tauolla oli tarjolla lämmintä ruokaa, mikä maistui erinomaiselta pitkän paaston jälkeen.

Tauolla saimme loppureitin kartat. Kukainenkin nukkui neljän tunnin tauosta niin paljon kuin ehti. Luvan saatuamme säntäsimme tuorein jaloin polkua alas vuorilta kohti parin tunnin päässä siintävää kylää ja pyöräilyn alkua.

4. Osuus: maastopyöräily

Vaihto pyöräilyyn oli nopea polkua. Edessä oli reissun kolmas yö. Pyöräily suuntasi heti serpentiiniteille ja ylöspäin. Yö vietettiinkin polkien ylös ja alas Pyreneiden pimeydessä.

Täällä koettiin hienoja hetkiä, kaskaiden laulua ja valomerenä avautuvia laaksoja. Hieno hetki oli, kun nousimme kivistä polkua tunkaten kukkulan päälle. Ylhäällä oli sympaattinen luostari ja mielettömät näkymät alla aukeavaan kylään. Kylässä otin parit voimaunet samalla kun suunnistajat miettivät reittiä suurehkon kylän läpi.

Aamusumussa lähdimme laskeutumaan pieneen kylään, josta melonta alkoi. Muutamia kilometrejä ennen huoltoa ketjuni syöksyivät kerta toisensa jälkeen pinnojen väliin. Pyörä muuttui kivasti viiden kympin kilometrivauhdissa fixi-pyöräksi.

5. Osuus: melonta

Pitkän alamäen jäljiltä oli kylmä ja puinkin melontaan kuorivaatteet päälle. Melonta alkoi lieteojasta, muuttuen lietelammeksi. Haju oli huumaava ja vesi tasaisen ruskeaa. Tulvan jäljiltä vastaan uiskenteli leluja, roskapusseja, muovituoleja ja muuta kivaa.

Järvi alkoi ojasta, joka laski jokeen. Alkuun mahtui myös sit-on-top -aluksen kiskomista maita pitkin.

Sokkeloinen järvi vei meitä kauemmaksi asutuksesta ja samalla puhdistautui vähitellen. Järven päässä oli jo suorastaan upean kaunista, pöytävuoria ja punaisen ruskaa hiekkaa reunustettuna vihreällä.

Sokkelojärven päässä avautui kaunis vesiputous.

Oli hiukan masentavaa palata samaa reittiä takaisin liejuun. Melonta kesti yllättävän vähän aikaa, kuusi tuntia. Meloin koko matkan helteessä kuorivaatteet päällä, lainasin lisävaatteeksi Olli-Pekalta vielä musta fleecen. Naama pääsi mukavasti palamaan.

Ylitsepääsemätön ongelma

Melonnan jälkeen huollossa saimme jälleen uusia karttoja. Allekirjoittanut oli jotenkin yllättävässä lämmössä vähän seis, onneksi tajusin oleskella varjossa. Edessä oli ”paluumatka”, pyöräilyä kohti lähtöpaikkaa, eli maalia. Pyöräilyn välissä oli useamman tunnin mittainen suunnistus, ilmeisesti kaupungissa. Siellä ei olisi huoltotynnyreitä, vaan juoksukengät olisi kannettava paikalle itse.

Meillä oli juoksukenkien verran vajausta: yhdet kengät olivat livahtaneet pyöräboksiin huoltotynnyrin sijaan. Oli jo iltapäivä. Suunnistusvastaavat piirsivät reittejä loppumatkaksi. Myös tuleva yö menisi pyöräillen.

Juuri ennen lähtöä muistin takavanteen ongelmat. Mikko totesi heti, että vapaaratas on lyönyt jumiin. Järjestäjät neuvoivat viiden kilometrin päästä toisen kylän, mistä voisi löytyä korjausapua ja uudet juoksukengät. Jäin odottamaan, kun muut tiimi kävi toiveikkaasti ulkoiluttamassa vannettani.

Tunnin päästä vanne tuotiin takaisin entisellään: sopivaa korjaaja ei ollut löytynyt. Joka tapauksessa vapaarattaan avaaminen kesken kisan kuulostaa epätoivoiselta. Kuumalla asfaltilla, puiston reunassa, päätimme keskeyttää. Edessä oleva lähes sadan kilometrin pyöräily ei onnistuisi jumiutuneella vapaarattaalla. Lähdimme kylään pitsalle.

Kolme parasta pallilla.

Pitkän kisan palkintopallille kipusivat:
1. Absolu Raid team, Ranska, 87h 32`
2. Grifone-Playa d`aro, Espanja 89h 01`
3. Arverne Outdoor, Ranska, 92h 05`

Lisää kuvia kisasta löytyy täältä.

Kuvat Raul Comino ja järjestäjän sivut.

Kilpailun gps-seuranta on katsottavissa täällä.

Videot ja kuvat järjestäjän nettisivuilta, kuvaaja Raul Comino.

Yksi kommentti “#tb – Kun maraton on alkupala

Vastaa