Singleträkkiä koko päiväksi

Ennen Czech Adventure race -kisan alkamista Tsekeissä kävimme tutustumassa lähiseudun tärkeisiin kohteisiin. Tällä kertaa museoita ei ollut vierailulistalla, vaan yksi päivä kului maastopyöräpuistossa nimeltään Bikepark Trek Centrum.

Pienen kylä laitamilla, metsän kupeessä oli rakennus, missä keittiössä keiteltiin lounaskeittoa, perittiin parkkimaksuja ja vuokrailtiin pyöriä. Olipa talon päädyssä myös pienimuotoinen pyörähuolto.

Puistoon ajoi alle pariin tuntiin Prahasta. Puisto sijaitsi lähellä Puolan rajaa, ja matka kävi ohi Liberecin. Seutu oli selvästi  mäkistä, vaikka varsinaisesta vuoristosta ei voikaan puhua.  Puiston poluille oli useampia lähtöpaikkoja. Meidän valitsemasta paikasta sai vuokrata pyöriä ja ostaa lounasta. Se, mikä Tsekeissä toimi mutkattomasti, tuntui olevan parkkimaksujen periminen. Kesti pari sekuntia, kun karautimme pyöräparkin pihaan, kun paikallinen täti tuli perimään parin euron suuruisen parkkimaksun. Muutoin puisto oli ilmainen.

Leppoisaa kesäpäivää!

Treklht02

Tarkoituksenamme oli ajaaa noin 2-4 tunnin lenkki. Ei  mitään liian kuluttavaa, sillä kisan lähtöön oli kaksi päivää. Kokonaisuudessaa puistossa olisi saanut ajettua noin 80 kilometrin mittaisen kierroksen. Lähdimme kartalla oikealle ja ylös, ja Puolan rajaa kohti. Kartan vasemmassa alareunassa oleva reitin osa jäi tällä kertaa ajamatta. Tekemässämme kierroksessa oli pääosin punaista reittiä, mutta myös isnistä ja mustalla merkittyä polkua siihen sisältyi.

Puiston kartta. Polkujen värit kuvastavat vaikeusasteita

Muiden puistoon suuntaavien pyöräilijöiden kalusto oli pääosin täysjousitettua, ja vähän pidemmällä jousituksella, kuin meidän 29:t jäykkäperäiset. Mitään DH-varustusta ei kuitenkaan paikallisillakaan harrastajilla näkynyt, eikä suojiakaan. Suurin osa vaikutti olevan tavallisia ihmisiä viikonloppu pyöräilyllä ja joukossa oli myös perheitä.

Lähdimme seuraamaan punaista reittiä. Reitti oli puiden välissä todella mukavasti kiemurteleva singleträkki. Polku oli paikoin sorastettu, paikoin luonnostaan vain tasainen. Kivikkoa ei ollut juuri missään, Rovaniemen mittapuussa ei ollenkaan. Rovaniemeläiseen rynkytykseen tottuneelle tämä oli todellista luksusta.

Tyypillistä paikan polkua, tasaista alustaa, isoja puita ja hyvä näkyvyys eteenpäin.

Polkujen vaikeusasteet vaikuttivat perustuvan ensisijaisesti korkeuseroihin, ja mahdollisesti polun jyrkkyyteen ja mutkittelevuuteen. Alusta pysyi samanlaisena, samoin leveys. Ajaessa ei mitenkään selvästi pystynyt sanomaan, oliko juuri punaisella vai mustalla polunosuudella. Ensimmäinen pätkä oli kyllä sulaa nautintoa. Vaikka polku vei koko ajan ylämäkeen, oli meno niin jouhevaa, että koko ajan teki mieli polkea lisää vauhtia.

Poluissa oli läpi koko reissun hyvä rytmi: mutkaa ja kurvittelua tuli sopivalla tempolla vastaan.

Korkeuseroja janousumetrejä tuli yllättäen reilustikin. Ajamisen huumassa ei huomannut, miten reitti nousi, sillä välillä tuli aina tasaista ja laskuja. Eivätkä nousut olleet niin jyrkkiä, että olisivat sillä hetkellä menoa haitanneet, tyytyivät vain tuntumaan reisissä jälkeenpäin. Reitit olivat siis monipuolista poljettavaa, ei pelkkää alamäen laskemista, vaan aivan kuntoa vaativaa tekemistä. Teknisen ja hitaiden pätkien puuttuessa vauhti oli kuitenkin reipasta ja matka eteni. Suomessa yleensä jossain vaiheessa tulee pätkiä, joissa vauhti taantuu lähes kävelyksi, tai tyssääntyy muuten vain hidastaviin kivikkoihin tai juuriin.

Polku oli paikoin sorastettu, ja kulki sen verran ylhäällä, että maisematkin näkyivät.

Kaikki reitit oli merkitty hyvin maastoon värikoodein. Joillakin poluilla oli lisäksi merkitty ajosuunta, kiellettyä ajosuuntaan vasten ei saanut mennä. Isommissa risteyksissä oli alueen kartta. Aivan aukoton merkkaussysteemi ja kartta eivät kuitenkaan olleet – polulta emme eksyneet, mutta joissakin risteyksissä piti tarkkaan katsoa, minkä polun valitsemme.

Metsä ympärillä vaihteli, vaikka polkusinänsä pysyi hyvin samanlaisena. Paluumatkalla ajoimme muutaman pätkän soratietä, muutoin koko kierros oli mukvaa polkua.

Lähempänä olevien polujen jälkeen lähdimme kiertämään Puolan puolelle menevää lenkkiä reitistöstä. Yhteensä noin 10 kilometrin kiekura oli todella vauhdikasta polkua, jossa oli mukavia pieniä hyppyjä ajettavaksi. Lenkin päässä, aivan viattomassa kohdassa tunsin, kuinka takarengas löi vanteelle. Seuraavassa hypyssä alas tullessa eturengas sitten lähtikin alta, ja lensin komeasti kyljelleni maahan. Lopputuloksena olivat tyhjät etu- ja takakumi, sekä paikattavaa kyynärpäässä ja polvessa. Varttitunti meni pyörän kumeja hieroessa. Lenkin perimmäisessä nurkassa ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin pistää sisäkumi litkutettuihin renkaisiin.

Puolan puolen kierrokselta palattaessa, aukesivat näin jylhät maisemat

Loppumatkasta piti ottaa vähän rauhallisemmin. Paluumatkalla näimme Puolan puolella aivan varteenotettavan näköisen laskettelukeskuksen. En tiedä, olisiko siellä ollut tarjolla lisää maastopyöräilyreittejä esimerkiksi DH-, enduro, tai freeride -hengessä.

Reissun hienoimmat pätkät olivat paluumatkalla.

Paluumatkalla oli upeaa polkua pitkä pätkä. Se mutkitteli puiden lomassa reilusti alamäkeen, mutta silti ylös ja alas, kurvaten välillä siltojen yli, ja puikkasten kapeista väleistä. Vauhti pysyi hyvänä, ja ajaa sai keskittyen koko ajan. Tässä huomasi, kuinka samanlaisena ja tiukkana jatkuva polku oli loppujen lopuksi raskasta ajaa. Selviä lepopaikkoja ei ollut, vaan koko ajan piti ajaa keskittyen mutkittelevaa polkua. Ajaessa ei kestänyt unohtua muihin ajatuksiin tai se kostautui ajovirheenä. Etenkin vaikeimmissa kohdissa vauhdin sai kapeiden puiden välissä lennokkaaksi.

Paluumatkan maisemat juuri ennen lähtöpaikkaa.

Kiersimme noin 40 kilometrin kierroksen. Aikaa meni noin 2,5 tuntia. Reissu oli sopivan vaativa fyysisesti, erityisen hauska, ja yllättävän raskas keskittymskyvylle, sillä varsinaiset siirtymät puuttuivat.

Lenkin lopuksi hyvin paikalliseen tyyliin söimme kahvilan pihalla linssikeittoa (Tsekki vaikutti olevan keittojen luvattu maa), leipää, makkaraa ja olutta. Jälkimmäisestä oli joukkueen sisäisiä ristiriitoja, allekirjoittanut kun ei oikein pystynyt tässä suhteessa täyttämään muiden odotuksia.

Vuokraamo oli kahvilarakenuksen yhteydessä, huoltotilat rakennuksen sisällä.

Näillä alueilla, missä liikuimme, oli kaikki hyvin lähellä toisiaan, ainakin Suomen etäisyyksiin  verrattuna. Liberecin alueella ja sen lähiympäristössä vaikutti olevan paljon tekemistä aktiivilomalle, tämä pyöräpuisto oli niistä yksi. Vuokrakalusto vaikutti olevan asiallista, joten jos tuollapäin on liikkeellä, kannattaa tämä paikka ehdottomasti kokeilla. Hintataso on sen verran matala, että pyörän vuokraaminen on hyvä vaihtoehto. Liberecin ympäristössä on myös paljon erilaisia pyöräkauppoja. Puistovierailun myötä tuli remontin tarvetta kalustoon, minkä vuoksi ennen kisaa ehdimme kiertää pyöräkaupoista hyvän otoksen. Niissäkin osa tavaroista oli suomalaisittain edullisia.

Raportin varsinaisesta Tsekin kisasta voit lukea täältä. Myös siinä käytettiin pyöräily osuuksilla paljon neulaspolkuja. Alueella on paljon vaellusreittejä, jotka ovat pääosin täysin pyörällä poljettavia.

Vastaa