Wulong mountain quest eli ensimmäinen ”Kiinan kisa”

Wulong mountain quest järjestettiin 5.-8.9. Kiinan Wulongissa, kolmen tunnin ajomatkan päässä Chongqingissä. Kilpailu oli etappimuotoinen, missä tiistaista torstaihin kisattiin noin kuuden tunnin mittaiset etapit päivittäin. Maanantaina rykäistiin tunnin prologi. Kilpailu oli julistautunut etappimuotoiseksi MM-kisaksi. Ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Matkustaminen paikalle oli helppoa, Finnair lensi suoraan Chongqingiin, mistä järjestäjä kuljetti ihmiset tavaroineen kisahotelliin. Kilpailun osalllistumismaksuun kuuluivat tavallisten kajakkien ynnä muiden kisajärjestelyiden lisäksi kuljetukset, sekä hotelli ja ruuat kisan aikana. Lisäksi osallistumismaksusta palautettiin puolet, kun joukkue saapui kisan maaliin.

Joukkueemme oli todella kansainvälinen. Latvialainen Andris pyysi minua mukaan. Muut jäsenet olivat brasialainen Flavio ja amerikkalainen John. Jälkimmäiset asuivat molemmat Uudessa-Seelannissa. Käytännössä tapasin kaikki ensimmäistä kertaa Wulongissa, joskin Andriksen olin nähnyt muunmuassa Raidaranissa heinäkuussa. Tiimikaverit tuntuivat heti todella mukavilta, ja kaikilla heillä oli kokemusta Kiinan kisoista. Joukkueen nimi oli New world St Martins, Uusi-Seelantilaisen supermarketin mukaan.

Tiesin jo ennakkoon, että kisa on kovavauhtinen minulle, erityisesti juoksuosuudet. Reitti oli kokonaan merkattu pienin punaisin nauhoin. Siksipä toivoin, että reitti ja olosuhteet olisivat mahdollisimman rankat, jotta kaikkien vauhti vähän laskisi, ja pääsisin itse lähemmäs omia vahvuuksiani. Eniten pelkäsin juoksua teillä. Kilpailut alkoivat paikallista aikaa klo 8 ja 9 välillä. Aikaeron vuoksi kroppa oli vasta aamuyössä menossa, sillä kello oli Kiinassa viisi tuntia edellä. Lähtöön ja maalista hotellille kuljetettin linja-autolla. Lähtö oli pääosin klo 7 ja 8 välillä, takaisin olimme yleensä klo 17 jälkeen.

Varusteiden puolesta kisa oli helppo, mukaan tarvitsi vaatteiden ja useiden kenkien lisäksi vain melan, pelastusliivin, kiipeilyvaljaat ja laskeutumisvälineet. Käytännössähän kilpailu oli 1+3 multisportkisaa perätysten.

Kilpailussa näkyi kiinalaisten mahtipontisuus, ja mahdollisuus panostaa työaikaa. Järjestelyissä oli pienen armeijan verran vapaaehtoisia. Jokainen paikka oli rakennettu kisaa varten edustavaksi, jokaisessa mutkassa seisoi joku ohjaamassa, ja kaikki toimi hyvin. Avajaiset olivat mahtipontiset puheineen ja paikallisina tansseineen. Loppuseremonia spektaakkelimainen aukiolle viritettyine valonheittimineen ja lavoineen. Molemmissa oli gaalatyyliin pukeutuneet juontajat ja useita esityksiä.

Prologi – suunnistus, gps:t laitteet sallittu Kilpailu alkoi noin 13 kilometrin juoksukisalla asflattia pitkin ylämäkeen. Pahin mahdollinen aloitus. Aina ensimmäinen 500 m lähdöstä oli rauhoitettava avustamiselta. Eli vetää sai vasta tämän jälkeen. Oli kuulkaas pitkät 500 metriä, edellä kirmasi keveillä jaloilla muun muassa huippukovat kolme kiinalaista tiimiä, UTMB-voittajaa ja oikeata maratoonaria. Alle kilometrin hengenahdistuksen jälkeen tuli todella hyvään saumaan ”carry chair”, eli joukkueet kantoivat yhtä jäsentä perinteisessä kiinalaisessa kantotuolissa. Sain muutaman minuutin aikaa tasata hengistystä.

Tuon jälkeen juoksu alkoikin sujumaan, shokkilähtö vaihtui pian rytmiksi kuminauhan jatkeena. Reitti nousi kukkulalle, ja laskeutui rappuja alas. Teimme hyvän reitinvalinnan yhdelle rasteista, ja kuittasimme muutaman joukkueen. Loppumatka juostiin kilpaa maaliin kuminauha tiukalla. Maalissa olimme 15. Taakse jäi pari virheitä tehnyttä kovaakin joukkuetta. Erot olivat pieniä. Olin maalissa tavattoman helpottunut. Kisan jälkeen syömään, ja valmistelemaan seuraavan päivän huoltolaatikot.

2. päivä – Etappi 1: Cave 1,5 km + melonta 20 km+ juoksu 8 km+ MTB n. 20km + juoksu, laskeutuminen ja uinti 1,5 km

Toisen päivän lähtö oli ylhäältä vuorelta. Lähdimme prologin järjestyksessä minuutin välein. Aluksi juoksimme reilun kilometrin luolassa ylös alas rappuja, ja viimein rappuja alas joelle melontaan. Luolassa sai taas tosissaan pistää tossua toisen eteen, ja olinkin onnellinen, kun pääsimme kajakeille. Meloin Flavion kanssa. Jouduimme vähän päästä säätämään penkkiä, mutta pääosin melonta sujui hyvin. Hyvin pian meidät ohitti Team NZ, kovien melojien joukkue suomalaislähtöisellä Elinalla varustettuna. Toisaalta nappasimme pari kiinalaista tiimiä kiinni. Melonta ja uinti eivät kuuluneet kaikkien kiinalaisten joukkueiden vahvuuksin. Lopussa jouduimme antamaan periksi vielä moninkertaisilla MM-voittajilla varustetulle Team Toreadille, joka epäonnistui prologissa, sekä Team Haltille.

Melonta päättyi mutavelliin, mistä aloitettiin tekninen 8 kilometriä pitkä könyäminen kanjonin pohjaa. Isoilla kivilllä ja vähällä vedellä varustettu joenpohja nousi koko ajan ylöspäin. Itse pärjäsin tässä hyvin, tämä muistutti vähän Aakenuksella tai Saarijärvellä kulkemista. Ohitimme saksalaiset, virolaiset ja Haltin. Loppuosuuden ylämäkijuoksussa kuitenkin myös John tarvitsi vetoapua, ja jouduimme päästämään ohitetut joukkueet karkuun.

Maastopyöräily oli mukavan teknistä. Lähdimme ylhäältä, ja pääosin reitti laski alas oikein mukavan vauhdikkaita kivikkoisia sorateitä. Meiltä kuitenkin puhkesi rengas, emmekä saaneet enää uutta pitämään. Jouduimme päästämään juuri kiinni ajetut virolaiset ja saksalaiset karkuun.

Lopussa juoksimme alas joelle, ja laskeuduimme sillalta veteen, mistä uimme maaliin. Viimeiset raput uinnin jälkeen maalivaatteelle olivat itselleni aivan kauheat. Olen uinut niin vähän, ja kun edellinenkin päivä tuntui jaloissa, oli 200 metriä rapuusia malliin lähes toivoton. Maalissa olimme, noin 10 minuuttia renkaan vaihdosta kärsineenä, sijoituksella 14 juuri ennen venäläisiä.

Nyt ilta oli tiukempi, nopeasti suihkuun ja syömään hotellin kiinalainen buffetti. Sen jälkeen todella mutaisten vaatteiden viruuttelua, ja kenkien pesemistä. Pyörän pesu, ja Illan päälle seuraavan päivän huoltolaatikoiden pakkaaminen. Pääosin jokaisen lajinvaihdon yhteydessä näimme aina siihen vaihtoon pakatun huoltoboksin. Parhaimmillaan näitä pakattiin neljä, ja parina päivänä oli hyvä olla kolmet juoksukegät ja pari kypärää.

Huoltojen runsauden vuoksi en kantanut reppua ollenkaan. Melontaosuuksilla liivissäni oli juomapussi. Pyöräilyssä taas juomapullo ja geelejä pyörässä. Juoksuosuuksilla otin taskusta geeliä ja join poikien kantamia juomia.

3. päivä – Etappi 2: Juoksu ja melonta + MTB + juoksu + MTB + juoksu

Kirmasimme joukolla kaupungin kupeesta juosten kohti rantaa. Melonta oli tällä kertaa joella, missä pyöritteli muutama kosken tapainenkin. Pari kiinalaista joukkuetta ottikin pian lähdön jälkeen tuntumaa veteen.

Melonnasta kirmasimme pyörille ja kohti ylämäkiä. Tämä päivä tiedettiin ennakkoon raskaimmaksi, sillä erityisesti kahdella pyöräosuudella oli paljon nousua. Nousimme lähinnä teitä myöden ylös, ja mutkittelimme serpentiinejä sorateitä alas. Koimme jälleen harmittavan, mutta onneksi tällä kertaa nopean rengasrikon. Kadotimme tässä kuitenkin taas virolaiset näkyviltä.

Pyöräilyjen välissä juoksimme kumpuilevassa maastossa noin 8 kilometrin lenkin. Puikkelehdimme chiliviljelysten välissä ja tervehdimme paikallisia, joita oli meille hurraamassa pitkin matkaa. Toisen pyöräilyn jälkeen oli muutaman kilometrin mittainen juoksu maaliin, pääosin alamäkeä ja polkua. Tässä matka tuntui jälleen todella pitkältä, ja hapokkaalta kuminauhavedossa. Kolmannen päivän sijoituksemme oli 11.

4. päivä – Etappi 3: juoksu 1 km + MTB 25 km + juoksu 12 km+ melonta 8 km + juoksu 8 km

Viimeiselle etapille lähdimme ylhäältä, jonkimoisesta kansallispuistosta. Siellä hevoset laidunsivat vapaana, ja luonto oli tosi rehevää. Ihmisiä ei näkynyt missään, mutta toki mahdottoman kokoisia uusia betonipytinkejä oli, joiden käyttötarkoitus jäi hämäräksi.

Jälleen sai kirota kohtaloaan alun juoksussa, mutta pyörällä meno oli aivan jouhevaa. Pyöräily kulki vuoroin ylös ja alas vauhdikkaasti. Kunnon vesisade alkoi melko pian lähdön jälkeen. Pyöräily kysyi välillä vähän jalkaa, sillä alusta oli pehmeää ja teknistä. Olin vedossa ylämäkiä, jotta saimme pidettyä kovan vauhdin yllä. Yhden kinkaman jälkeen en entinyt itseäni irrottaa, kun jo syöksyimme betonitietä serpentiiniä alaspäin. Kaaduin liukkaassa mutkassa, kun kuminauha nyppäsi pyörän pois alta. Ensimmäinen tuntuma kaatumisesta oli, että päähän sattui. En ole aiemmin lyönyt päätä näin selvästi. Hetken pyörittelyn jälkeen sanoin, että jatketaan.

Liukkaat alamäet pistivät jännittämään ajaessa. Päätä alkoi hetken päästä särkemään, mutta tunsin sen johtuvat lähinnä niskasta, joka oli ilmeisesti retkahtanut. Oikea reisi oli auki, mutta muuten olo tuntui olevan hyvä. Jälkeenpäin suurin vamma oli asfaltti-ihottumalle auennut reisi, ja haavat käsissä sekä polvissa. Pyöräilyn loppupuolella olimme vielä tyylillemme uskollisia, ja käytimme kunnolla aikaa puhjenneen renkaan vaihtoon. Tällä kertaa ulkokumissa oli niin iso viilto, että uusi sisuri pullistui läpi.

Juoksuosuus oli todella mutainen. Jollain tavalla se muistutti Bodomtrailin reittiä, mutta oli vain mutaisempi. Juoksun loppua kohti, alamäen ja kivikon määrä lisääntyi ja meno oli jo todella teknistä.

Melonta oli järvellä vesisateessa läpsyttelemistä. Kylmä puski päälle, ja jalat jäykistyivät hankaliksi juosta. Melonnan jälkeiseen juoksuun pääsimme lähtemään vähän saksalaisten edelle. Juoksu vei alas kanjoniin, alusta oli kivikkoinen ja liukas. Pohjan saavutettuamme olikin aika rykästiä muutama rappu kilpaa ylös. Tässä vaiheessa loppu jo häämötti, mutta emme tarkalleen tienneet oliko maali ylhäällä vai alhaalla. Tässä kanjonissa sillä oli vissi ero.

Usean minuutin hengenahdistuksen jälkeen saavuimme rappujen yläpäähän, mistä kaksi meistä ohjattiin tekemään pitkä laskeutuminen. Ehdimme juuri ennen saksalaisia, mutta vasta virolaisen tiimin jälkeen. Saimme Johnin kanssa hengähtää useita minuutteja, kun Flavio ja Andris kipaisivat laskeutumisen. Kanjoni oli upea. Sen raput olivat täynnä kiinalaisia turisteja.Siitä viimein laukkasimme alas tilaa huudellen, ja toivoimme, että maali olisi siellä. Alhaalla pienen kunniakierroksen jälkeen reittimerkkaus kaarsi jälleen ylös. Edessä oli nousu kanjonin pohjalta takaisin ylös tasanteelle. Rappuja oli paljon, ja perässä kipitti tulemaan UTMB-menestyjä. Työmiehen asenteella ylätasanne tuli kuin tulikin vastaan, ja viimeisen etapin maali oli sitä myöden saavutettu.

Meidän lopullinen sijoitus kilpailussa oli 12. Muutama joukkue, muunmuassa suomalainen Halti, joutui keskeyttämään sairastumisen tai loukkaantumisen vuoksi. Ilman rengasrikkoja virolaisten voittaminen olisi onnistunut hyvinkin, ja sijoitus olisi noussut pykälän. Siitä ylöspäin olisi pitäynyt tulla vauhtia kokonaisuudessaan lisää. Pääsimme juuri rahapalkinnoille, ja saimme kuitattua loputkin osallistumismaksusta.

Lähtökohtiin nähden kisa meni riittävän hyvin. Pikakomennus ja Raidaranin jäljiltä jalkojen parantelu antoivat huonot pohjat kisaan. Olisin valmistaunut toisin, jos olisin aiemmin tiennyt kisaavani tuolloin, ja tälläisessa kisassa.

Etappikisa on oma lukunsa nopeutensa vuoksi, todellista seikkailusprinttiä. Mitään ei ehdi, eikä voi säätää kesken päivän. Syömiseenkin on todella vähän aikaa, ja vaihtojen pitää olla todella lentaviä. Ne menivätkin hyvin, olin juuri niin nopea kuin piti, koska en tehnyt vaihdoissa mitään muuta, kuin vaihdon kengät, jos oli pakko. Osa joukkueista minimoi vaihtoaikaa muunmuassa kisaamalla koko etapin kiipeilyvaljaat puettuina.

Omat varusteet olivat sopivia. Triathlonhousut ja pyöräpaita sopivat hyvin. Paidan taskuihin oli hyvä laittaa pari geeliä. Kevyitä nopean juoksun kenkiä omistan liian vähän, ja jouduinkin juoksemaan muutaman lyhyemmän pätkän epäsopivilla kengillä. Parhaiten toimivat itselläni La Sportivan Bushidot, joiden pito oli todella hyvä liukkailla kivillä ja mudassa. Pyörä toimi jälleen hyvin. Kisan aikana söin tasaisesti, mutta paljoahan siinä ei ehtinyt. Muutamia geelejä ja sukulakuja, palautusjuoman pitkässä melonnassa. Aamulla sain onneksi upotettua mahaan sopivasti riisiä ja hedelmiä.

Koneeni oisi tarvinnut erityisesti kovempia pitkiä vetoja tai tv kova juoksua ennen tälläistä kisaa. Ensi kesäksi myös nämä pääsevät mukaan ohjelmaan. Keväällä täytyy osallistua muunmuassa talvisarjajuoksuun Rovaniemellä. Pyörällä vauhti ja tekniikka lähes riittävät. Eivät nyt noepissa kisoissa maailman kärkitiimeihin, mutta hyvällä tasolla kyllä. Kun oma kokemus pitkistä kisoista oli hyvä pohjalla, ei Kiinakaan hämmentänyt. Mutta selkeästi etappikisa on oma kisamuotonsa, ja kysyy erilaisia asioita. Toki on yksinkertaisempaakin kisata näin. Paljon säätämistä jää pois, eikä valvoakaan tarvitse.

Kiinassa on hyvä olla varovainen syömisien kanssa. Nyt ruoka oli hyvää, söin riisiä, hedelmiä, mahtavia kevätkääryleitä ja tofua. Lihaa en uskaltanut syödä, enkä monia kastikkeita. Kolme meistä suomalaisista sai vatsaoireita, itselle ne iskivät vasta viimeisen kisapäivän jälkeen. Söin koko matkan Precosania ja Taistelijaa.

Joukkueen miehet olivat todella mukavia,  ja auttoivat paljon pienissäkin asioissa. Sain juomaa kun pyysin ja syötävää kun tarvitsin. Mitään ei tarvinnut itse kantaa. Joukkueen yhteinen kieli on sujuvasti englanti, oli hyvä, ettei kukaan pystynyt puhumaan mitään muuta kieltä kenenkään kanssa, vaan kaikki tuli jaettua. Tiimikaverit totesivat suomalaisten olevan ilmeisen hiljaisia kisatessa. Dynamiikka toimi hyvin. Reissu oli onnistunut, ja kannatti ilman muuta tehdä. Nyt on Kiinan kisakin koettu, uutta odotellessa.