Millainen on hyvä maastopyörä multisporttiin?

Minulta kysytään säännöllisesti, että millainen on hyvä maastopyörä multisport-tapahtumiin. Tähän pystyy antamaan kyllä vinkkejä, sillä maastopyörän valintaa vaikuttaa ehkä kaikista eniten sen käyttötarkoitus. Multisportissa käyttötarkoitus on selvä.

Multisporttiin sopiva pyörä soveltuu hienosti monenlaiseen maastopyöräilyyn. Näistä vinkeistä onkin apua myös sinulle, joka olet hankkimassa ensimmäistä maastopyörääsi vaikkapa kuntoiluun tai retkeilyyn.

Millainen on hyvä maastopyörä juuri minulle? Käyttötarkoitus ratkaisee paljon

Ennen seikkailu-urheilua, ja osittain sen kanssa yhtä aikaakin, minä maastopyöräilin kilpaa. Silloin minulla oli erilaiset pyörät molempiin lajeihin. Käyttötarkoitukset poikkesivat näissä niin paljon toisistaan. Siihen aikaan rengaskoko oli aina 26 tuumaa.

Maastopyöräkisoja ajoin täysjousitetulla pyörällä. Maastopyöräilykisoissa polut olivat hyvinkin teknisiä. Ajoin myös harjoitellessani paljon vauhdikkaita alamäkiä ja pieniä polkuja.

Seikkailukisoissa käytössäni oli pääosin jäykkäperäinen pyörä. Seikkailukisoissa pyöräosuudet ovat pitkiä, jopa vuorokauden mittaisia. Kilpailuissa edetään pääosin sorateitä, tai ihan teitä pitkin. Pyörää joutuu myös kantamaan usein.

Kaiken kaikkiaan multisportissa ja seikkailu-urheilussa tarvitaan perushyvää maastoajoon soveltuvaa pyörää. Tälläinen pyörä sopii monipuoliseen kuntoilukäyttöön muutoinkin.

Minulla on siis kokemusta sekä täysjousitetuista, että jäykkäperäisistä pyöristä. Lopetettuani aktiivisen kilpailun maastopyöräilyssä, siirryin yhden pyörän käyttöön. Siitä lähtien pyöräni on ollut tyypiltään samanlainen. Uusimman pyörän hankin juuri vuodenvaihteessa. Jälleen kevyen ja simppelin jäykkäperäisen menopelin.

Hyvän maastopyörän pääkohdat

Laatu – hinta

Ylipäänsä maastopyörää hankkiessa suosittelen panostamaan ensimmäisenä laatuun. Laatu takaa tiettyä turvallisuutta ja kestävyyttä käytössä. Laadun lähtökohta maastopyörässä on hinta. Aivan halvimmat pyörät eivät sovellu ajamiseen teiden ulkopuolella. Ne voivat koitua jopa vaaraksi. Maastopyörän on kestettävä rikkoutumatta rynkytystä kivikoissa, tärinää sorateillä, sadetta ja loskaakin.

Lue lisää: Mitä mukaan maastopyöräilemään?

Karkeasti hintahaitari lähtee noin 1000 euron tietämiltä. Hiukan alle voi saada jo kelvollisen jäykkäperäisen pyörän. Täysjousitetut maastopyörät ovat hiukan kalliimipia.

Maastopyörissä hintaan vaikuttavat runkomateriaali (alumiini tai hiilikuitu), joustokeulan laadukkuus sekä vanteiden ja osasarjojen laatu ja sitä kautta hinta. Yleensä kalliimmissa pyörissä on kevyemmät osat.

Toimintavarmuus ja huoltaminen

Maastopyörän varmuus tulee toki osittain laadusta. Mutta eri kokoonpanoissa on eri tavalla käyttövarmoja asioita. Jos et ole itse innokas pyörän huoltaja, on hyvä panostaa toimintavarmoihin osiin. Voimansiirronhan täytyy toimia mutaisenakin.

Mitä vähemmän on niin kutsutusti liikkuvia osia, sitä vähemmän on rikkoutuvaa ja korjattavaa. Tässä jäykkäperäinen on täysijoustoa varmempi. Tai ilman etuvaihtajaa oleva pyörä. Laadukkaat osat myös toimivat halpoja paremmin. Ja niiden säätökin onnistuu mielestäni helpommin.

Rengas voi puhjeta yhtä koska. Vaikeampia remonttikohteita ei soisi kuitenkaan ilmaantuvan kesken lenkin, saati kesken kisan. Tässä auttaa hyvien osien lisäksi myös säännöllinen ja ennakoiva huolto.

Oikea koko

Oikea koko tarkoittaa toisaalta renkaan kokoa, ja myös ajajan mittoihin sopivaa rungon kokoa. Pyörän rengaskoko määräytyy käyttötarkoituksen, mutta myös kuskin koon mukaan. Nykyään tavallista maastoajoa ajetaan pääosin 29 tuuman renkailla. Mutta esimerkiksi pienikokoiselle naiselle ja erityisesti polkupainotteiseen ajoon 26 tai 27,5 tuumakoko on hyvä.

Runkoko riippuu jokaisesta pyörämerkistä. Sen valitsemiseen paras apu on asiantunteva myyjä. Merkeillä on myös omia runkokokolaskureita. Tässä yksi laskuri, jolla voit haarukoida runkokoasi.

On myös hienoa, jos voit kokeilla uutta pyörää ja sopivaa kokoa ennakkoon.

Panosta näihin, muita voi päivittää myöhemminkin

Maastopyörän hinta ja laatu koostuvat monesta osasta. Jakaisin nämä kolmeen osaan: pidä, vaihda kulutuksen mukaan, vaihda vaikka heti. Näitä ovat runko, jousituksen jouset, vanteet, osasarja ja erilaiset osat kuten kammet, sekä satula ja satulatolppa. Kaiken voi käytännössä vaihtaa. Mutta osan vaihtaminen on helpompaa ja järkevämpää, kuin toisten osien.

Kalleimmat osat hankkia erikseen, ovat runko, hyvä joustokeula ja vanteet. Nämä ovat noita ”pidä” osia. Näistä jokainen voi maksaa jopa 1000 euroa kisatasoisena. Jos ostaa uuttaa pyörää, näiden kolmen merkitys on siis iso. Panostaisin valinnassa näihin. Valmiissa kokoonpanossa hyvä joustokeula ja kevyet vanteet tulevat halvemmaksi, kuin erikseen ostettuna.

Vaihda kulutuksen mukaan – luokkaan luen osasarjat. Osasarjaksi kutsutaan voimansiirtoon liittyviä osia, eli vaihtajia. Luen myös kampisarjan näihin. Osasarjoja on erinlaatuisia, ja ne noudattelevat yleensä ostettavan pyörän hintatasoa. Osasarjaa joutuu joka tapauksessa päivittämään jossain vaiheessa. Kyseessä ovat niin kutsutusti kuluvat osat. Eli XT:n takavaihtajan voi mahdollisesti tulevaisuudessa vaihtaa parempaan niin halutessaan. Tämä ei ole siis lukkoon lyöty asia pyörää ostettaessa.

Monet osat voi ja pitääkin vaihtaa vaikka heti. Näitä ovat satula, stemmi ja ohjaustanko. Näiden osien täytyy sopia aina ajajalle. Stemmillä, eli ohjaustangon kannattimella voi säätää ajoasennon pituutta. Tangon mukaan en pyörääni valitsisi, sillä niitäkin on saatavissa erimuotoisia. Joka tapauksessa tangon leveys säädetään aina itse. Satula on myös hyvin henkilökohtainen, ja meneekin minulla lähes aina vaihtoon.

Pidän paljon alamäkäajelusta, ja pyörän onkin kestettävä sitä hyvin. Täysjousto olisi tässä kivempi, mutta se ei taas kulkisin niin kevyesti ylämäissä. Niitä tulee kuitenkin vastaan aina ennen alamäkeä.

Hyvä maastopyörä multisporttiin – tärkeimmät ominaisuudet

Seikkailu-urheilu ja multisport ovat yleensä ”hyvää perusmaastopyöräilyä”. Ainakin jos unohdetaan ne seikkailulliset osuudet, missä pyörää kannetaan tai raahataan pitkin soita. Näin hyvä lähtökohta maastopyöräksi multisport- ja seikkailu-urheilukisoihin on xc ja maraton, eli cross country pyörä.

Lajin kilpailuissa ajetaan pääosin sorateillä, pikkuteillä ja asfaltillakin. Polkuja on kisasta riippuen ehkä 20-30% ajettavasta matkasta. Tämä riippu aivan valtavasti kilpailusta ja reitinvalinnoista. Lajissahan pyritään välttämään poluilla ajoa, koska se on hitaampaa.

Jäykkäperäinen vai täysjousto?

Olen kisannut molemmilla. Nyt käytän jäykkäperäistä. Seikkailu-urheilukilpailut tai multisport tapahtumat eivät missään nimessä vaadi täysjousitettua maastopyörää. Suosittelen enemmin laadukasta jäykkäperäistä maastopyörää, kuin huonoa täysjoustoa. Mutta ilman muuta takajousitus tuo ajomukavuutta pitkillä matkoilla.

Etujousitukseksi sopiva on 100-120 mm:n joustomatka. Tämä on hyvin tyypillinen joustokeulan pituus. Varmasti 80 mm keulallakin pärjää. Jos budjetti antaa myöten, suosittelen lukittavaa keulaa. Kaikki jousitus vie aina osan vauhdista pois. Siksi lukittava jousitus lisää ajotehoa, silloin kun joustoa ei tarvitse.

Paino, tai oikeammin keveys

Multisport- ja seikkailukisoissa mielestäni korostuu pyörän paino. Matkat ovat niin pitkiä, että painolla on merkitystä. Usein selässä on painava reppu, ja pyörä lastataan muutenkin täyteen tavaraa. On aivan eri asia kuljettaa polkemalla 10 kuin 20 kg kokonaispainona. Etenki naiselle hyvä maastopyörä multisport- ja seikkailu-urheilu kisoihin on kohtuullisen kevyt.

Lue lisää: Tällainen on hyvä pyörä multisporttiin.>>>

Maastopyörää hankittaessa keveys on yleensä budjetti kysymys. Mitä kevyempi pyörä on, sitä kalliimpi se on. Alle 1000 euron jäykkäperäinen maastopyörä painaa helposti 14 kg. Saatavilla on kuitenkin helposti myös alle 10 kg jäykkäperäisiä maastopyöriä. Ero ajossa on huima. Etenkin kun osa siitä painosta on myös vanteissa, jonka kehäpainoa joudut liikuttamaan jokaikisessä paikaltaan lähdössä. Luultavasti ajaisin itsekin täysjousitetulla pyörällä, jos rahani riittäisivät hankkimaan alle 10 kg painavan täysjousitetut maastopyörän. Lähtökohtaisesti täysijousitetut pyörät painavat selvästi enemmän.

+ Ekstrat joihin voi kiinnittää huomiota

Pikillä matkoilla ja pitkillä lenkeillä tarvitaan juomaa. Yleensä xc-pyörän runkoon mahtuu ainakin yksi juomapullo. Aina parempi, jos niitä mahtuukin kaksi. En pidä tätä tärkeänä valintaperusteena ostohetkellä, mutta kyllä se silti valintaa vaikuttaa. Minulle mahtuu pyörääni kaksi juomapullotelinettä, ja se on erittäin hyvä asia.

Suome multisport-kisoissa tällä ei ole yleensä väliä, mutta kansainväliselä tasolla tämä on jopa ihan merkittävä asia: pyörän tulee olla helposti purettava ja koottava. Maastopyörän joutuu pakkaamaan kuljetuslaatikkoon ja sieltä ulos useita kertoja kilpailun aikana kellon käydessä. Ilman pikalinkkuja tämä käy vaikeaksi.

Uudessa pyörässäni on hissitolppa. Se on ihana! Hissitolppa helpottaa ajamista alamäissä. Sen myötä alamäissä painon saa taakse helpommin, eikä tarvitse enää roikkua satulan takana. Valitsin uuden pyöräni osittain tämän perusteella, kun muut speksit olivat kunnossa. Pyöräni on erittäin hyvä maastopyörä juuri multisporttiin. Kerron siitä lisää tässä erillisessä postauksessa.>>>

Jaa pyöränvalintavinkit niitä tarvitsevalle kaverillekin!

3 kommenttia


  1. Hyvä kirjoitus. Mulla sama tausta MTB-kisaa ja multisportia. Pyöriä on nyt 3 kpl maantiepyörä lenkkeilyyn, 26 Scott spark (2012 oli vika 26′ sukupolvi) ja 29 Trekki 2017 jäykkäperä. Paras multispotiin on jäykkis, koska yleensä joko ajetaan helpossa maastossa tai kannetaan. Teknisessä xc:ssä 26′ Scott hakkaa sen silti. Hyvät joustot ja runkokulmat.

    Multisportia 2001 asti, Lauri.

    1. Author

      Kiitos paljon!
      Minunkin täpäri on 26-ajalta, Santa Cruzin Super light, ja se on edelleen kiva peli. Tosin nykyisin kyllä lähes täysin ajelen vaan tuolla jäykkiksellä teknisetkin reissut. Olisi kyllä kiva vielä hankkia hauskaan ajoon uusi 29 täpäri.

Vastaa