Perämeri Challenge – raportti

Perämeri Challenge – raportti

Perämeri Challenge Virpiniemessä tuli kisalistalle läheisen sijainnin vuoksi. Kauden avaus vappuna Virossa jäi väliin, koska kisa siellä oli lyhyt ja matka sinne pitkä. Viime vuonna ensimmäinen pitkä kansainvälinen kisa oli Red Fox Adventure race jo kesäkuun puolessa välissä Venäjällä, joten alle kävin sekä Viron XDream -, että Spring Adventuren jo aikaisessa vaiheessa. Tänä vuonna pääkisat ovat tulossa vasta heinäkuussa, joten vielä kyse on treenaamisesta.

Perämeri Challengen kestoksi oli ilmoitettu 10 tuntia, eli oikein sopivasti. Olimme mukana Hiiltomiesten joukkuella, samalla, millä kisasimme edellä mainitussa Viron kisassa vuosi takaperin. Tämän kertaisessa kisassa ei ollut melontaa ollenkaan, juoksun ja pyöräilyn lisäksi oli rullaluistelua. Kilpailun startti oli lauantaina aamulla klo 8. Lähdössä oli kolme sekasarjan, ja kaksi miestn sarjan joukkuetta. Kahdessa lyhyemmässä, mylhemmin starttaavassa sarjassa joukkueita oli enemmän.

Tunnelmallinen tiimikuva.

Prologi oli sinäsä peruskauraa, suunnistus Virpinemen maastoissa. Se sisäslsi kolme erillsitä karttaa, suunnistuksen juosten, pyörällä ja rullaluistellen. Jo aamu oli yllättävän lämmin, lähdin pitkillä trikoilla, ja hihoilla, hihat riisuin heti juoksun aikana pois.

Juoksu tuntui tuskaiselta, heti alussa tunsi, ettei kulkenut. Pyöräilyssä helpotti jollain tasolla mutta erityisesti rullaluistelu tuntui raskaalta. Yhtä pyöräilyn rastia vähän haimme, mutta kokonaisuudessan prologi oli läpihuutojuttu. Lähdimme varsinaiselle reitille pyörillä ja kohti Oulua toisena. Pyöräily tuntui hyvältä ja kohonnut syke pysyi hyvin hallinnassa. Kaksi rastia ennen Oulun Torinrantaa löytyivät helposti.

Torinrannassa oli SUP-lautailu, noin 15 minuuttia, sekä lyhyt puistosuunnistus. Juoksu tuntui edelleen tukkaiselta, mutta onneksi pyöräily taas ihan helpolta. Suppailun jälkeen Oulusta suuntasimme asutusalueiden läpi  ja Linnanmaan ohi Oulun ulkopuolelle sorateille hakemaan kaksi rastia, numerot 8 ja 9. Rastilla 8 olimme yhtäaikaa edellä menevän tiimin kanssa. Seuraava reitin valintamme oli eri, ja he lähtivät juuri ratilta 9, kun saavuimme paikalle. Sattumusten ja epäonnen vuoksi, emme huomanneet, että paikalle ei ollut rastilippua, vaan paperilappu puussa kertomassa, että leimausta ei tässä ole. Pyörimme ja haimme olematonta rastia ympäriltä ehkä n. 10 minuuttia. Viimein otin minäkin kartan käteen ja lähdin ikään kuin alusta, vain kartta lukien rastille. Kävelin suoraan puulle, jonka juurella Tehon pyörä oli, ja luin puussa olevan viestin. Pyrimme lähtemään rastilta hyvin nopeasti jatkmaan.

Pyöräilyä tuli yhteensä 110 kilometriä. Sorateiden jälkeen suuntasimme Haukiputaan keskustaan. Siellä oli quest rakennuksessa, jossa piti kulkea pilkkopimeässä käytävän läpi. Tämän jälkeen suunnistimme reilun puoli tuntia lähimetsässä jalan. Haukiputaalta ajoimme parin rastin ja halkojen pinoamisen kautta takaisn Virpiniemeen. Pyöräilyssa kaikki oli kunnossa, söin ihan hyvin lakuja, karkkeja sekä pulloon tekemääni geeli-hunaja-vesi seosta. Otin myös suolaa säännöllisesti.

Seuraava osuus oli rullaluistelu. Se oli kyllä alusta asti tympeää. Jäin vähä vaihdossa ja yritin ottaa muut joukkuetta kiinni savoittaluistelemalla kumarassa. Selkä löi jumiin, eikä muutenkaan kulkenut. Vauhti ei vain ollut riittävää, vaikka tuntui, että tein töitä koko ajan.

Rullaluistelun jälkeen haimme Virpiniemen maastoista jalan kaksi rastia. Suunnistuksellisesti tämä oli simppeli osuus, eikä muutenkaan herättänyt suuria tunteita. Juoksu ei ollut mitenkään lennokasta, olo oli raskas. Viimeisellä osuudella olimme edelleen toisena, joten suuria latauksia ei siihen ollut. Käytännössä haimme rullaluistimin yhden rastin. Luistelu tuntui ihan hyvältä, mutta vauhti ei ollut kasvanut. Ja vaikka välilä yritti lyödä lisää tehoa, ei vauhti kasvanut. Ehkä tsekin kisan jäljiltä jankissa olleet laakerit eivät olleet alkaneet yhden lenkin voimalla pyörimään. Rullaluistelu ei ole kuitenkaan yleensä ollut minulle huono laji.

Maalissa olimme toisena pikkuisen yli 9 tuntia. Kilpailu ja reitti olivat ooikeastaan positiivisia yllätyksiä, Questit olivat ihan mukavia, pääosin lajiin sopivia. Melonnan poisjäänti oli ikävää, melonta kun kuuluu seikkailu-urheiluun, mutta ymmärsin, että kyseessä oli kalusto-ongelma, koska joukkueita oli niin vähän. Melonta on lajeista kaikista työläin järjestää, tiedän sen omasta kokemuksesta. Muutama osuus oli selvästi täyte osuuksia, jotakin mielenkiintoisempaakin olisi voinut keksiä, mutta varmaankin oli jouduttu paikkaamaan juurikin melonnan poisjääntiä. Hieno ilma kruunasi hyvän treenipäivän.

Oma tuntuma jäi huonoksi. Pyöräily kulki ja tuntui helpolta, vaikka emme tosin kovaa menneetkään. Juoksu sen sijaan tuntui yllättävän huonolta. Olen juossut muutaman reippaammankin jo, eikä meno ole ollut noin tukkoista ja raskasta ollenkaan. Ehkäpä syynä oli keskiviikkona ollut hieronta ja liian kevyt viikko? Joskus aiemmin olen pohtinut jo samaa. Kun ennen kisaa on ollut liikaa lepopäiviä, on olo ollut veltto, huonosti jaksava. Hyvä kisan aloitus oli viime vuonna Virossa. Silloin juoksu tuntui helpolta ja kevyeltä. Treenipäiväkirjoista selviää, että kilpailua edeltävällä viikolla olen treenannut jokapäivä, ehkä vähän lyhyemmin, mutta kuitenkin hyvin.

Matkaa tuli 150 kilometriä, joista pyörällä 110, loput rullaluistellen ja juosten. Aikaa kului n, 9 tuntia.

Toisaalta, näin lyhyt ja paljon vaihtoja sisältävä kisa ei ole sitä omaa parasta. Harjoittelussa kun pääpaino on enenn kaikkea pitkissä kisoissa, mihin aina on ollut enemmän intoa ja sopivuutta. Toisaalta tästä voi lohkaista rohkaisun kaikille lajia pohtiville: lyhyt ja paljon vaihtoja sisältävä kisa on oikeasti sopiva kokeiltavaksi kenelle vaan terveelle kuntoilijalle. Monet pidemmistä juoksuistakin ovat raskaampia, kuin sopivassa tahdissa lajin vaihtoja sisältävä multisport-kisa. Suosittelen siis kokeilemaan, tämäkin kisa sopi hyvin vaikka ensimmäiseksi kisaksi.

 

 

 

Yksi kommentti “Perämeri Challenge – raportti

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: